keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kissaseinä



Totesinpa tossa että eipä ole tosiaan esiteltyä kunnolla meidän kissojen seinää täällä blogissa. Nykyisenlaiseksi seinä valmistui viikko-pari ennen Ruskan pentujen syntymää, eli silloin satiin kaikki loputkin tasot päällystettyä, loput jutskat seinään kiinni.Vieläkin onjotain tehtävää jäljellä, esim sisalköyttä on tulossa johonkin päin seinää...

 Ikuisuusprojekti, siis.

Kuitenkin, etenkin nyt pentujen aikaan erityisesti Onni on tykännyt kissaseinän tarjoamasta "omasta tilasta", sillä pennut eivät vielä seinälle kiipeile omatoimisesti. Muutamien viikkojen päästä kun Ella saa myös huoneen taas välillä käyttöönsä, Ella todennäköisesti viihtyy seinällä olevilla tasoilla.



Vasemmassa yläkulmassa katonrajassa on kissojen "nukkumiskori", löytyy ihmisen vaatteita varten rekkitankoa, kissojen riippukeinua, näyttelyssä välillä käytössä ollut häkin edustaso on löytänyt paikkansa...


Tämä puoli seinästä ei ole yhtä suosittu kissojen mielestä, siellä onkin lähinnä talveksi polkupyöränsäilytyspaikka, rekkitanko, säilytys"koukku" näyttelyhäkeille, pokaalihylly... Kuten kuvista näkyy, ruusukkeetkin löysivät paikkansa seinältä.


Alin taso ei näissä kuvissa näy, se on ehkä 25-30cm tässä näkyvien alimpien tasojen alapuolella, ja on yhtä ohut kuin esim pokaalihylly mutta yhtä leveä kuin tuo ylin hylly jonka alla on riippukeinu...



"Mihinkä tämä köysi laitetaan?"
Ihmisen silmäähän tämä väkerrys ei hivele, mutta kissat tykkäävät ja näin ihmisenkin näkökulmasta on mukavaa kun tuo on todella, todella helposti muuunneltavissa, hyllyjen paikat voi vaihtaa hujauksessa. Halpahan tämä ei myöskään ollut, Laskujeni mukaan reilu 200e tähän tuli upotettua, halvemmallakin olisi varmasti saanut jostain muualta vastaavat osat, mutta käännyin Ikean puoleen sen helpon saatavuuden takia.

Loppujenlopuksi voin todeta, että ei ole ollut turha projekti - kaikkea sitä kyllä tekeekin kissojen hyvinvoinnin takia...

Arvaako joku, mitkä tasot ovat kissojen (tai no, tällä hetkellä etenkin Onnin) erityisessä suosiossa tällä hetkellä?

11 kommenttia :

  1. Tuosta seinäviritelmästä tulee pieneen tilaan upeasti lisätonttia kissoille! Viihtyisikö Onni siinä nukkumiskorissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Huoneeni ei kuitenkaan ole mikään mahdottoman suuri ja huoneessani on melkein aina joku kissoista - saavat mukavasti lisätilaa kun pääsevät ylemmäskin. Huoneen toisella seinällä minulla on työpöytää ja n. parimetriä korkeita kaappeja, joiden päällä voivatt myös oleskella.

      Ja kyllä, Onni viihtyy myös nukkumiskorissa. ;)

      Poista
  2. Aikas hieno kissaseinä! Luulisin, että Onni pakenee mahd. korkealle rääpäleitä pakoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä veikkaus! Aivan totta, Onni tykkää oleilla mielellään mahdollisimman korkealla. ;)

      Poista
  3. Ihana kissanseinä, tommosen kun voisi itsekkin joskus rakentaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jonkinlainen kissaseinä oli haaveena pitkään, ja olen kyllä tyytyväinen että se tuli rakennettua!

      Poista
  4. Kelpaa hyppiä! :) Antaako kisut ruusukkeiden olla rauhassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antavat! :D Meillä on Ellakin vain yhtä ruusuketta muistaakseni kerran repinyt, ovt sitä mieltä että kiinnostavampiakin leluja on olemassa. Onneksi pennut eivät vielä tuolla katonrajassa itsekseen liiku niiltä tuskin ruusukkeet saisivat rauhaa... :D

      Poista
  5. Hieno seinä! Epäilen Onnin viihtyvän riippukeinussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäily ei tällä kertaa osunut nappiin, sillä Onni on meidän kissoista ainoa joka ei missään tapauksessa luottaisi painoansa minkään niin huteran rakennelman kuin riippukeinun varaan. :D

      Poista
  6. Tosi kiva seinä. Ei siinä ihmisen silmältä kysellä, kun kissan hyvinvointia rakennetaan :)

    VastaaPoista