Vinkit kissamaiseen joulukuvaan!

Joulu lähestyy, ja monessa kissataloudessa on jo otettu ehkä useita viikkojakin takaperin esimerkiksi joulukorttikuvia.

Tänä vuonna me olemme vähän myöhässä. Joulukuu on jo yli puolenvälin, aattoon viikko - eikä meillä ole joulukuvia!
Tiedossa tosin oli, että joulukortteja ei tänä(kään) vuonna lähetetä omilla kuvilla, joten tarve kuville ei ollut suuri. Jos meiltä lähtee joulukortteja itse otetulla kuvalla, on kuva otettu jo hyvissä ajoin marraskuussa.

Nyt lähdettiin kuitenkin taas rakentamaan sitä jouluista kuvaa. Ei ole helppoa, ei!

Tehdään aluksi pikainen katsaus edellisvuosiin.



2009
Porsaita Onnin oomme kaikki...

2011

2012

 Joulukuvia tuli otettua useaan otteeseen, mutta yhtäkään "ylitse muiden" kuvaa ei tullut, tai oikeastaan edes kuvia, joihin olisin ollut erityisen tyytyväinen.

Näistä voi huomata vallitsevan ideologiani mitä tulee joulukuvaamiseen. Yksinkertaisuus. Aina joskus on yrittänyt ottaa joulukuvia, joissa on kaikkea "liikaa". Joulukuvissa sanoisin, että maltti on valttia, valoituksella saadaan nätti tunnelma, tausta ja rekvisiitta tulisi miettiä tarkoin. Tilanteessa mennään tietysti taas kissan ehdoilla.

Ellan tapauksessa se vaatikin tällä kertaa paljon maanittelua ja rapsuttelua, että neiti malttoi edes hiukan poseerata! Yksi hyväksi havaittu keino kissan "vangitsemiseen" kuvaustilanteeseen on myös kissanminttulelut. Tosin, silloin kissan intressit on ainakin hetken jossain ihan muualla, ja saa helposti päättömiä kuvia...

Tällaista tällä kertaa. Mitään kovin onnistunutta materiaaliahan ei syntynyt (ja värit muuttuivat nettiin ladatessa, höh), mutta jos nyt jotain tänäkin jouluna...

Meiltä lähtee seuraavat kymmenen vinkkiä kuitenkin jouluiseen kissakuvaan

1. Vähemmän on enemmän. Pidä asetelma simppelinä.

2. Pidä kissa tyytyväisenä. Kissasta näkee, kun se ei viihdy kuvaustilanteessa - ja se näkyy myös kuvassa.

3. Muista kärsivällisyys, sitä tarvitaan kissaa kuvatessa.

4. Rekvisiitaksi kannattaa miettiä asioita, jotka eivät kissaa kiinnosta liikaa. Voi olla vaikea kuvata, jos kissa yrittää koko ajan syödä rekvisiitan.

5. Kissaa voi palkita kuvauksen aikana namuilla, leluilla tai vaikka rapsutuksella, 

6. Anna kissalle aikaa. Kun se päätyy keskelle hassusti aseteltua "näyttämöä", on sillä tietysti paljon kiinnostavaa tutkittavaa!

7. Valaise hyvin. Täällä on edellisvuosien kuvat valaistu pöytälamppujen voimin. Salamasta eivät kaikki kissat tykkää.

8. Etsi inspiraatiota. Oli se sitten jouluinen musiikki tai mikä tahansa, hyödynnä sitä!

9. Älä vaadi liikoja, itseltäsi tai kissaltasi.

10. Tee kuvaushetkestä mukava yhteinen hetki kissan kanssa!

Ellan laihdutus edistyy!

Ella osallistui omistajan lukuhetkeen.

Tässä on viimeiset kolmisen viikkoa ollut hiljaista blogin puolella, pahoittelen! Syynä sillehän on yksinkertaisesti se, että en ole saanut aikaiseksi kirjoitella kaikelta puuhaamiseltani tai keksinyt jotain järkevää kirjoitettavaa. Joten, nyt pläjäys sitten kaikesta mitä täällä on tapahtunut.

26.9 kävin morjenstamassa erästä kissaherraa, vuoden ikäistä Fenixiä! Komiahan siitä Ellan pojjasta on kasvanut. Jännän näköinen yhdistelmä isäänsä Bristolia ja emoaan Ellaa, etenkin päästä löytää kummankin piirteitä. Luonteeltaan herra on todellakin aivan valloittava. Omistajakin totesi miettineensä toista kissaa, mutta jääneensä pohtimaan että entä jos se toinen kissa ei olisikaan yhtä täydellinen kuin tämä yksi. Sen tunteen tiedän itsekin hyvin. ;)

Ellan laihdutuskin on alkanut edistymään mukavasti. Tänään itseasiassa neidin punnitsin, ja vaikka vaaka on viimeviikot näyttänyt sitä 3,1 kg, oli nyt tapahtunut muutos - 3,0 kg! Tarkalleenhan en tiedä paljonko sitä painoa on sitten lähtenyt ja paljonko se tarkalleen nyt on, kun tuo vaaka ilmoittaa sen tuollaisella tarkkuudella, mutta fakta on se, että paino on laskussa.

Ella on ilmoitettu venäjänsinisten silmien joukkopeilaukseen kolmisen viikon päähän, saa nähdä mitä sen kohdalla käy. :) Toivotaan, että tulos olisi puhdas, olisi kyllä sääli, jos näin kauniit silmät omaavalla kissalla niissä jotain vikaa (PRA/harmaakaihi nyt lähinnä ne mitä russilta etsitään) olisi.

Näin sitten kiireisen viikon jälkeen kohti viikonloppua ja sen jälkeen uutta viikkoa. Nauttikaa ihmiset syksystä!

Ellan wauwwat täyttivät vuoden!

Tasan vuosi sitten, sunnuntaina 11.9.2011, oli meillä jännät paikat. Ellalla oli synnytys käynnissä. Ja mammanen näyttikin tältä...

Lähettelin pentusten omistajille synttärionnitteluja kissoille, sain kuulla paljon kivoja kuulumisia. :)

Vasemmanpuoleisin, sittemmin Emma, asustelee Pohjanmaalla. Täytyy sanoa, että oikea pentu päätyi oikeaan kotiin, viettelemään kissanpäiviä ainoaksi kissaksi eläkkeellä olevan naisihmisen seuraksi. Pentuna oli pennuista rauhallisin, kehrääväinen suloinen tapaus. Tykkää ulkoilla maalla, vapaana mutta valvonnassa, kuulema ilmoittaa mielipiteensä jos ei pääse silloin kun haluaisi. :)

Keskimmäinen kuvassa, pentueen "äijä", mammanpoika Fenix. Valloittava tapaus pentuna kaikenkaikkiaan. Se pentu, jolle sattui ja tapahtui, ehtihän se elämänsä ensimmäisen neljäntoista viikon aikana saamaan jopa tikit tassuunsa ja tötterön päähän. Sympaattinen pieni, sillä meni lähemmäs seitsemän viikon ikää ennen kuin suostui kuvittelemaan syövänsä jotain muutakin kuin Ellan maitobaarista. Muistan niin hyvin metromatkat tuon pennun kanssa eläinlääkäriin ja takaisin tassuhaaverin takia, ensimmäisellä metroreissulla olisi luullut että minulla olisi boksissa isompikin kissa kuin alle kilon painoinen pieni pallero... sitä ääntä nimittäin lähti niin että metroasema raikui. Sama toistui eläinlääkärissä tikkien poistossa. ;) Nykyään melkein nelikiloinen jötkäle, joka sai kuin saikin upeat silmät emoltansa. Tämäkin pennuista on tykästynyt ulkoiluun (valjaissa), mutta tykästyi siihen sen verran liikaa että esim. yöt olivat ulkoilun takia levottomia, joten ei pääse enään ulkoilemaan. Nirsoksikin on ryhtynyt, aijai. Sitä ei kyllä ihmettele, kun jo pentuna nirsoili kun olisi pitänyt maidosta siirtyä kiinteää syömään...

Oikeanpuoleisimmasta, nyttemmin Ladasta, en ole vielä kuulumisia kuullut. Sehän oli pentuna pennuista rohkein, pieni "punkero". ;)

Kyllä se aika vain kuluu... nopeasti, liian nopeasti.

Pääsiäinen pörröisemmän kissan kanssa

Täytyy taas pahoitella, kun on tullut pidettyä taukoa tämän blogin päivityksessä. Tosin, se on johtunut myös suurilta osin siitä, että oma tietokoneeni on tällä hetkellä hiukan epäkunnossa, joten käytän satunnaisesti veljeni tietokonetta. Eli koneellakin tulee oltua huomattavasti aiempaa vähemmän, ja etenkin kuvien kanssa on käynyt nyt niin että vasta äsken asensin tähän Canonin ohjelmistot joilla pääsen ottamiani kuvia käsittelemään.

Nyt se on pääsiäinen ollut ja mennyt. Minä otin äkkilähdön ennen pääsiäistä Jyväskylään. Siellä omaa kissaikävää lievitti enoni parin kuukauden päästä 12 vuotta täyttävä sympaattinen ragdoll. Silläkin on nyt harmikseni ilmennyt niitä vanhuuden vaivoja. Sitä aina miettii, miten sitten kun omat kissani sinne seniori-ikään pääsevät - kuinka paljon meillä kohdataan noita vanhuuden mukanaan tuomia sairauksia. Jostain syystä tuntuu, että meillä Onni tulee olemaan noista kissoista se enemmän sairasteleva. Meidän herra täyttää kuitenkin ensi kuussa jo 4 vuotta - uskomatonta! Elokuussa tulee sitten tuo neljä vuotta täyteen Onnin meillä asumista. Se on pitkä aika.

Kuitenkin riipaisi sydämestä katsella tuota kissaa, jonka vaivaan ei tuntunut lääkityskään auttavan. Sen silmistä ja ilmeestä näki kärsimyksen. Ei niinkään ihan ensimmäisinä päivinä kuin tuolla olin tällä kertaa, mutta viimeisinä kyllä. Tuntui pahalta katsella kissaa, joka ei ollut lainkaan oma itsensä. Tuntui pahalta, kun tiesi tuon kissan sydämenkin laajentuneen ja kehon käyvän äärirajoilla muutenkin.

Toisaalta jokaisen tielle se vanhuus joskus astuu. Se vain täytyy hyväksyä.

Mutta sitten positiivisempiin asioihin. Ellan poika, jossain välissä se joka ehti olla pennuista pieninkin silloin kasvuaikana sen sairastumisen takia, näyttäisi kasvavan upeaksi, suureksi kolliksi. Minulla ei valitettavasti ole teille jakaa kuvia tuosta upeasta varttuvasta kollista. Joka muuten näyttää jääneen pallipuoleksi. Miten meidän kohdalle sattuikaan kaikenlaiset mahdolliset lisääntymisongelmat, ihan huvittaa. ^-^

Mutta kun eräiden lähteiden mukaan kissa saavuttaa 75% aikuispainostansa ensimmäisen 6kk aikana. 

Ellalla tämä piti täysin paikkansa. Näyttäisi siis, että Ellan pojasta voisi tulla yli nelikiloinen! Emonsa painon (2,8 kg) poika on ohittanut jo nyt reippaasti, esittelynäyttelyssä tammikuussa nämähän olivat jo samankokoiset.

Nyt lähdetään Ellan kanssa kävelylenkille keväisille kaduille - aurinkoista kevättä kaikille!

Esittelynäyttely 22.1.

Ja niin on esittelynäyttelypäivä takana.

Hieno päivä oli. Kiitokset järjestäneelle russiyhdistykselle onnistuneesta esittelynäyttelystä.

Sopivasti oli hienoja kissoja paikalla. Mehän näimme "pitkästä aikaa" taas Ellan poikaa, Fenixiä. Kovasti oli poika kasvanut ja vähän miehistynyt. Kooltaanhan se on jo Ellan kokoinen (joka tosin on pentukokoa, tuollakin tuon pientä kokoa jaksettiin ihmetellä - voiko se todellakin olla yli puolitoista vuotias, aikuinen kissa?). Nyt oli saanut kasvoihin mukavaa pyöreyttä, vähän muistuttaa sentään isäänsäkin. ;)

Näyttelyssä vierailijat saivat äänestää suosikkikissaa ja suosikkivenäjänsinistä. Fenix oli jaetulla ykkössijalla nuoren venäjänsinisnaaraan kanssa tuossa venäjänsinissarjassa. Ei ihme, onhan se aikamoinen hurmuri!

Poika käyttäytyi myös hurjan hyvin. Hirveästi ei häkissä viihtynyt, mutta omistajansa sylissä sitäkin enempi.
Ellahan taas veti pienet "raivarit" esittelyssä ympärillä olevien kissojen takia. Toiseen esittelyyn en sitä edes ottanut, vaan sovimme etukäteen tutun kasvattajan kanssa että kun he eivät ehdi välttämättä paikalle siihen esittelyyn,sain hakea jonkun hänen pennuistansa harjoittelemaan esiintymistä. :)

Ella menee nyt luultavasti seuraavaksi sterilointiin ja sen jälkeen katsellaan joskos jonkinnäköistä näyttelyuraa sille kaavailtaisiin. Mikäli siis tuo äksyily näyttelyissä johtuisi leikkaamattomuudesta.

Fenix

Fenix

Ella

Ella

Fenix

Meillä kuitenkin harkitaan Kirkkonummen URKia ja Helsingin RUROKia. Urkkiin menee kohta ilmot umpeen, mutta vielä ehtisi kissan sinne ilmoittaa. Mutta, kun en aio Ellaa ilmoittaa - Onni saattaisi lähteä kokeilemaan näyttelyitä. ;)

Olen muuten hirveän tyytyväinen tuohon edellisessä postauksessa mainitsemaani objektiiviin. Kittiobjektiivien tilalle hirveän kiva näyttelyiden kannalta. Eihän sillä kaukaa kuvaa saa, mutta kun sopivan lähellä on, niin ei ongelmaa.

Joulunviettoa

Meidän joulu meni rauhallisesti, aaton kissat viettivät yksin kotona mutta pyhinä onkin sitten tullut oltua kotona senkin edestä. Joulukuustakin ovat kissat päässeet ihailemaan, se tosin asustaa tällä hetkellä kylppärissä. :P

Onni pääsi jopa maistelemaan kohtuullisesti kinkkua ja mätiä! Mätiä oli muu perhe yrittänyt tuolle jo maistattaa aikaisemmin, mutta ei tuo ollut sitä suostunut maistamaan - mutta kun minä jotain kädestäni annan niin tuohan syö sen ilomielin oli se sitten mitä vain.

Meillä kissat eivät juuri joululahjoja saaneet. Mitä nyt pikkupaketti serkkujen koiralta... sisältönä näitä pussillinen ja kissanruohoa. Herkut ovat menneet aivan kuumille kiville! Katsoo nyt jos sitä jotain ostaisi vielä itseltäkin lahjaksi hiukan myöhässä...

Meidän pennuista on kahdesta kuulunut kuulumisia. Vaasantyttö sai nimekseen Emma, ja on kuulema kova kehräämään ja sopeutunut oikein reippaasti. Poika on myös sopeutunut hienosti, ja siitä olen saanut nähdä jopa kuvia. Se muistuttaa niin paljon emoansa! <3

Toinen russiyhdistys järkkäilee tammikuussa Helsingin Malmilla esittelynäyttelyä. Ketään tulossa sinne kissan kanssa tai katselemaan? :)
Ella on sinne tulossa, ja poikapennunkin ovat uudet omistajat ilmonneet - siitä en tiedä onko mahtunut mukaan vai ei.

Rauhallista Joulua!

... ja onnellista uutta vuotta 2012.

Toivottavat

Keltsu & Kissat

Pennut lähtivät maailmalle

Ja niin lähtivät meidän pentuset uusiin koteihinsa.

Kullannuppuja tulee luonnollisesti ikävä, mutta tiedän ainakin parin pennun päässeen oivallisimpiin mahdollisiin koteihin.

Meidän penturintama hiljenee siis nyt. Ja blogikin varmaan entisestään, kun ei pentukuulumisia enään päivitetä. No, yritän sitten aktiivisesti kuvata meidän kissoja niin sentään jotain päivitystä tulee tännekin.

Viimeisiä kissanpentujentäytteisiä hetkiä...

Kuten otsikkokin kertoo, meillä vietellään nostalgisia hetkiä nyt ennen kuin pennut lähtevät uusiin koteihinsa, joissa toivottavasti viettävät onnellisesti koko loppuelämänsä.

Aina olen väittänyt, kun on kysytty että "miten pystyt näistä sitten luopumaan?", ettei se tee niin pahaa kun on alusta alkaen tiennyt että niistä täytyy jokin päivä myös luopua. Mutta myönnetään, tulen kyllä varmasti pari kyyneltäkin tirauttamaan.

Tämän kunniaksi nyt pieni kuvakollaasi ja muistelua meidän yhteisistä viikoista!

"Matkahan" alkoi... jo kesäkuussa kun Bristol saapui meille Oulusta. 17. päivä kesäkuuta noudin pojan Helsinki-Vantaan lentokentältä. Vielä tuolloinkin se, että meille tulee pentuja, tuntui niin kaukaiselta.

Noin kuukauden meillä asusteli hieno Bristol-herra. Äijä oli aika tassun alla, todettakoon näin. Mutta upea kissa kaikin puolin, leppoisa sohvaperuna.

Ja kollin vierailuhan tuotti tulosta. Ella rupesi paisumaan kuin pullataikina.

Aluksi sillä oli pieni pömppis

 Se turposi...

 Ja turposi...

.

... Ja turposi...

Kunnes oltiin siinä räjähdyspisteessä.

Sunnuntai aamupäivä meni jännittäessä. Aamulla huomasin maidon laskeutuneen hyvin, ja Ellan omistajan kanssa puhelimessa sovimme että hän lähtee ajelemaan iltapäivällä tänne pk-seudulle.

Synnytys alkoi aluksi normaalisti, veristä limaa tuli (ajateltiin limatulpan lopuiksi tms). Supisteli voimakkaasti. Kello meni menojansa. 13... 14 ja Ellan om. saapui... 15... 16... 17... 17.30... supistukset loppuivat. Ei mitään. Ei ponnistuksia, ei supistuksia. Soittoa Ellan kasvattajalle, kyselyä miten sen emolla oli mennyt synnytykset. Pentujen potkutkin vaimenivat.

Soitettiin tutulle eläinlääkärille, joka oli onneksemme päivystämässä. Startattiin sitten autolla kohti eläinlääkäriasema Herttaa, Helsingin Herttoniemeen. Selvisi, että ellei meillä olisi tässä tilanteessa ollut tuota tuttua eläinlääkäriä, ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä päivystykseen sen päivän puolella pk-seudulla. Jostain syystä tuo kyseinen päivä oli päivystyksissä todella kiireinen.

Päästiin sitten aika nopeasti tutkittavaksi. Röntgen. Neljä pentua. Kukaan ei vielä synnytyskanavassa, mutta yksi näytti olevan hiukan selkätarjonnassa.

Annettiin emolle oksitosiinipiikki, viimeisenä vaihtoehtona ennen leikkausta. Se käynnisti supistukset uudelleen. Odoteltiin noin 15 minuuttia ponnistuksia. Ei ponnistuksia. Tuntui turhauttavalta tuijottaa kissaa koko se aika, kun supistuksista huolimatta se ei ponnistanut. Emoa siitä ei kuitenkaan pidä syyttää.

Päätettiin että keisarinleikataan. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että en ehtinyt ajatellakaan asiaa. Eläinlääkäri antoi nukutuspiikin ja kissa nukahti pöydälle minun silitessäni sitä. Se kannettiin leikkauspöydälle. Sovittiin, että henkilöstöpulan (klinikalla oli paikalla ainoastaan tuo kyseinen eläinlääkäri, ei pieneläinhoitajiakaan tms) takia Ellan omistaja herättelee pennut. Minulle ei määrätty tehtäviä. Jäin lamautuneena seisomaan oviaukkoon. Olisin saanut mennä muualle odottamaan leikkauksen loppumista, mutta järki sanoi toista ja jalat toista. Ehkä se oli helpompi seisoa siinä katsomassa, kuin mennä istumaan hiljaisuuteen - ajattelemaan.

Muistan varmaan ikuisesti sen hetken. Muistan ensimmäiset pentujen miukaisut. Muistan kuinka pienimmäinen ei meinannut millään herätä, sen limakalvotkin olivat kuulema vaaleat. Muistan kuinka se kuitenkin virkosi. Muistan sen ilon kun katselin neljää vastasyntynyttä pentua.

Siitä seuraavat viikot ovatkin sellaisia, joiden yksityiskohdat ovat minulta peitossa. 2-3 tunnin välein ruokinta pullosta, emolta ei tullut tarpeeksi maitoa. Itsestänsä huolehtiminen jäi taka-alalle, käsissäni oli neljän pienen olennon elämä.

Ilo siitä kuinka jokainen kasvoi hyvin. Kuinka ne oppivat mönkimään, kuinka ne huusivat...

22. syyskuuta. Pojan kunto huononee. Se veltostuu päivän mittaan, tulee voimattomaksi ja apaattiseksi. Huomasin jo aamulla, mutta muu perhe ei vielä huolestunut. Illalla tilanne on niin paha, että itkien pyydän isääni hakemaan neuloja ja ruiskuja pojan nesteyttämiseksi. Noin pientä eläintä ei lähdetä viemään eläinlääkärille julkisilla, varsinkaan puoliltaöin. Nesteytän pienen eläimen omin tuumin. Rupean letkuruokkimaan pojan parin tunnin välein, koska se ei jaksa imeä lainkaan. Mielessä pelko siitä, ettei pentueen ainoa poika enään eläisi kun seuraavan kerran kurkistan pentulaatikkoon. Nukkumaan meneminen vaikeaa, mitä jos aamulla peli onkin menetetty? Hengitysvaikeudet, totaalinen voimattomuus... ei näyttänyt hyvältä.
Aamusta heti hakemaan pojalle antibiootteja. Poika oli jo hiukan parempi, ehkä nesteytys ja letkuruokinta auttoivat! Antibioottien jälkeen poika oli jo iltapäivästä ehdottomasti huomattavasti paremmassa kunnossa.

Päätettiin hakea koko pentueelle vielä antibiootit lauantaiaamuna, sillä perjantai-iltapäivänä kaikkien pentujen vointi oli laskenut. Mitsa nukkui pois joskus seitsemän jälkeen lauantai-illalla. Olimme olleet siitä jo edellisillasta todella huolestuneita, kun sillä oli selkeästi hyvin vaikea hengittää. Muistan keskustelumme kun Mitsa löytyi, juuri poisnukkuneena. Olin juuri nukkunut "päivä"unet, olinhan varsin uupunut itsekin.
Herään noin viittätoista yli seitsemän, äitini ja isäni tulevat huoneeseen katsomaan pentuja noin puolelta.
Ä: "Miksi tämä on märkä...?" (kokeilee pentupesän pehmusteita... nostaa pennut yksi kerrallaan pois märästä)
Ä: "Tämä pentu on nukkunut pois."

Pentu oli vielä lämmin. Äitini yritti elvyttääkin pentua, mutta pentu oli jo poissa. Ella kävi nuolemassa pentua jo kun löysimme sen. Se huomasi itsekin ettei pentu ole elossa, seuraavina viikkoina huomasin kuinka se kävi aina herättämässä nukkuvat pennut nuolemalla - kuin varmistaakseen niiden reagoivan ja elävän. Ei sillä, tein itsekin samoin välillä, vaikka sanotaankin ettei nukkuvaa pentua pidä herättää. Itsellensä ei vain pystynyt silloin mitään, kun takaraivossa oli pelko "mitä jos...?".

Muut pennut tervehtyivät hyvin, tytöillä (paitsi Mitsalla), tämä mysteeriflunssa ei ehtinyt edes kovin pahaksi.

Sitten tuleekin lähinnä kuvia...

Poitsu loukkasi tassunsa

Ja sitten niistä tulikin jo isoja....

Nyyhkis.