maanantai 29. kesäkuuta 2015

Unten mailla

Se täydellinen kissanpentuhaukotus

Pienempi pojista on osoittautunut kunnon showpojaksi. Se tykkää töllöttää suurilla sinisillä silmillänsä suoraan kameraan, poseerata ja muutenkin "esiintyä". Muita kahta pentua ei kamerallekaan poseeraaminen erityisemmin kiinnosta - ainakaan vielä. Tässäkin postauksessa suurimmassa osassa kuvista onkin pääosassa "pikkupoika", joka ei tosin ole enää veljeään pienempi.

Eilen näin ensimmäisiä kertoja pentujen venyttelevän liikkeelle lähtiessään, pennut yrittävät pestä itseään sekä toisiaan ja painikin alkaa jo sujua vähän paremmin. Liikkuminen kehittyy päivä päivältä.

Pojat ovat keskenään kuin paita ja peppu, aina painimassa yhdessä. Tyttö haluaisi myös usein mukaan painimaan, mutta uhkaa jäädä kyllä poikien painimatseissa taka-alalle. Tyttö on ollut alusta asti kovin valittamaan, ja onkin aikamoinen mamman mussukka, se pentu jonka Ruska hakee helpoiten ihmiseltä pois takaisin pesään.

Muutama postaus takaperin päivittelin sitä, kuinka haluaisin saada sen "täydellisen haukotuskuvan" napattua kissanpennuista - kissanpentujen haukottelu kun on älyttömän suloista. Nyt sain ainakin yhden kuvan, johon olen melkoisen tyytyväinen!










Iltapäivällä blogissa on luvassa taas kissanpentuvideota, pysykää siis kuulolla! ;)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pesänvaihtoa ja illan kissanpentukuva-annos

Tämän päivän (ja hieman edellisten päivienkin) kuvamateriaali tulee osiin jaettuna tämän ja huomisen päivän aikana - yhteen postaukseen näissä on aivan liikaa söpöyttä.

Ruska vaihtoi (kunnolla) pesää ensimmäisen kerran pari päivää takaperin. Se oli keksinyt pennuillensa aikamoisen piilon ja ihan ensiksi saimmekin niitä hieman etsiskellä. Pennut Ruska oli piilottanut työpöydän alla oleviin lokeroihin, joihin oli juuri hankittu uudet mustat kankaiset laatikot. Kävimme Ruskan kanssa pienen keskustelun siitä mikä on pennuille sopiva pesä - ja päädyimme kompromissiin, jossa siirsin mustan kankaisen laatikon kumolleen puiseen valkoiseen pentupesään - siihen jonka olin aivan alunperin pennuille pesäksi suunnitellut. Tänään sitten otin laatikon pois puisesta arkusta ihan vain puhdistaakseni sen aikamoisesta määrästä kissankarvaa, ja Ruska hyväksyikin näköjään sen että arkku sopii pesäksi myös ilman sitä laatikkoa. Hyvä näin.









Siinä olisi sitten tämän illan kissanpentuannos. Huomenna lisää!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Yökävelyllä

Pienempi poika lähti eilen yökävelylle. Sattui olemaan GoPro käsillä niin että piti sitten vähän videotakin ottaa, pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, oli liian hämärä valaistus kuvaamiseen.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kirjatoukat

Mitäköhän mahtavat olla tällaiset pienet karvaiset otukset joita löytyi kirjojen välistä? ;)








lauantai 20. kesäkuuta 2015

Silmät auki!

Pennuilla on ollut pari päivää silmät auki! Tänään pesän ulkopuolinen maailmakin on alkanut pentuja selvästi kiinnostamaan enempi.

Vielähän pennut eivät esimerkiksi juuri seuraa asioita katseellansa ja tarkkaan kun katsoo, niin nämä pennut katsovat samaan aikaan sekä itään että länteen, näin kärjistettynä. Kissanpennuilla silmät saattavat alkuun karsastaa aika voimakkaastikin, ja se on täysin normaalia. Nauran kyllä edelleen Ellan eräälle pentukuvalle, jossa se katsoo ihan pikkuruisena pentuna toisella silmällä selvästi eteenpäin ja toisella silmällä jonnekin näkökenttänsä alaulkonurkkaan.

Pennut eivät koko aikaa ole viime päivinä kasvaneet tasaisesti. Syyksi on selvästi selvinnyt se, että Ruska-emo on tykännyt napostella liikaa tarjolla olleita raksuja, eikä ole saanut siis riittävästi nestettä ahkerasta vesikupilla käymisestä ja märkäruuan tarjoiluyrityksistä huolimatta, joten maidontuotanto on ollut välillä liian heikkoa. Asia on kuitenkin selvästi samantien parantunut kun raksut on otettu kokonaan pois emon ulottuvilta ja tarjoiltu jatkuvasti emolle märkäruokaa. Nyt toivotaan siis että pennut kasvaisivat jatkossa hyvää vauhtia, Ruskalta on raksut kokonaan pannassa ainakin siihen saakka että pennut alkavat syömään myös kiinteää ravintoa. :)









Hyvää juhannusta kaikille!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Täydellistä kissanpentuhaukotusta odottamassa

Tietääkö kukaan mitään suloisempaa kuin haukotteleva pieni kissanpentu? Minä en ainakaan tiedä. Siksi yritin tänään ottaa pennuista haukotuskuvaa, huonoin tuloksin. Aina kun joku pentu oli suloisesti haukottelemassa, joko se haukotteli niin ettei se näkynyt kameralle, joko emo työnsi korvansa kuvaan ja kamera tarkensi niihin tai sitten minulla ei juuri sillä hetkellä ollut kamera valmiiina. Argh. Huomenna uusi yritys

No, tämän päivän epäonnistunut haukotussaldo.





Ja jotta tämä ei menisi ihan pelkäksi haukotteluksi, pari muutakin kuvaa...




maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kohta viikko!

Ruskan pennut täyttävät huomenna jo viikon! Aika menee nopeasti ja pennut kasvavat aikamoista vauhtia.

Onni on jo hieman paremmin pentuihin tottunut, Ruskan lähelläolo ei sähisytä Onnia koko aikaa (tai Onni ainakin uskaltaa päästää Ruskan hieman lähemmäs) ja pentujakin on uskallettu jo paremmin haistelemaan ihmisen kädestä. Aika pelottavia ne kuitenkin Onnin mielestä vieläkin ovat.

Ruska on osoittautunut erinomaiseksi emoksi, mistä osasin olla tosin varma jo synnytyksessä ja ihan tiineydenkin aikana - siitä näkee että se ei ole ensikertalainen. Ihan aluksi Ruska ei hirveän mielellään antanut pentuja ihmisen käsittelyyn vaan haki niitä ahkerasti takaisin pesään, mutta nyt ei hätäänny vaikka pentu olisi ihmisten käsittelyssä jonkin aikaa. Lisäksi Ruska jättää pennut keskenään pesään välillä pitkäksikin aikaa kun lähtee itse kiertämään muuta asuntoa (ja moikkaamaan Onnia sekä Ellaa) tilaisuuden tullen, mutta vain silloin jos pennut nukkuvat rauhassa yhdessä kasassa.

Ja sitten taas kuvapläjäys....

4 vrk
4 vrk, emon kainalossa on hyvä olla!

5 vrk
Ja sitten tänään otettuihin kuviin, eli näissä ikää pennuilla sen 6 vuorokautta.

6 vrk