lauantai 15. syyskuuta 2012

Laihdutuskuuri!

Ella päätyikin laihikselle. Kissa ei taida tästä uutisesta tulla ilahtumaan.

Kun täällä on kissojen "mamma" ollut kiireen ja stressin hämäävänä epätarkka sen kanssa, paljonko tuo kissa saa saada ruokaa, on päässyt Ellalle vähän ylimääräistä jo kertymään.

Meillä lihavuus onkin uusi ongelma. Onni on aina ollut liian laiha ja sitä on joutunut välillä lihottamaan, Ellan kanssa saa nyt opetella tämän kissan laihduttamisenkin sitten.

Tästä ruokinnasta tuleekin sitten meillä varsinainen taitolaji - saman katon alla kissa jota pitää vahtia ettei laihdu ja toinen jota pitää vahtia ettei liho.

Yhdeltä pulskan russinaaraan omaavalta kuulin jo ennen Ellan leikkausta neuvon, että pitää vahtia ettei pääse lihomaan, kun näillä leikatuilla russinaarailla kun tuppaa olemaan siihen paha taipumus. Ei ole montaakaan viikkoa siitä, kun naureskelin näyttelyssä kuinka venäjänsinisissä melkein kaikilla leikatuilla naarailla on vähän tai vähän enemmänkin ylimääräistä siellä keskivartalossa - kuinka Ella oli siltä osin aivan eri maata. Pilkka taisi osua omaan nilkkaan sitten, kun nyt reagoi siihen että tuollakin sitä alkaa jo kerääntymään. En olisi tätäkään näin nopeasti varmasti tajunnut, ellen olisi Ellaa äsken punninnut.

Eläinlääkärihän elokuun alussa (voiko siitä olla niin vähän aikaa vasta?!!) käski kiinnittämään tuon ruokintaan huomiota. Todellakin korosti sitä. Olisi pitänyt varmasti antaa suurempi painoarvo rodun tuntevalle ja asiantuntevalle ihmiselle. Hänhän suositteli steriloiduille kissoille tarkoitettuja ruokia, mutta perustelin oman kantani sillä etteivät ne yleensä täytä laatuvaatimuksiani sisällön osalta, joten meillä jatketaan Power of Naturen syöttämistä.

Lähtötilanne, 15.9.2012, näyttää tältä. Steriloinnista kohta 8 viikkoa.
Painoa kissalla 3,1 kg.


Tulipa saatua harvinaisen hämäävä kuva tähän, kun kuva otettu aavistuksen yläviistosta + mahan kohdalla tuo kaakeleiden reuna saa hämäävästi kissan näyttämään vielä paksummalta.

Tavoitepaino on 2,7-2,8 kg. Eläinlääkäri sanoi steriloinnissa kissan sen hetkisen painon olleen juuri ihanteellinen. Kissa painoi silloin 12 tunnin paaston jälkeen 2,62 kg.
Parin viikon päästä tuosta kissa painoi 2,8 kg. Kys. paino on ollut kissalle se "normaali", johon onkin pyrkimys. Eli noin-reilut 300 grammaa pudotettavana.


Laihdutustaktiikka
- Lauantaisin on punnitus- ja edistyskuvien ottopäivä
- Lauantaisin pussitetaan seuraavan viikon ruuat annospusseihin. Joka viikonpäivälle on oma minigrip-pussi, josta saa kyseisenä päivänä antaa ruuan. Pienissä erissä pitkin päivää. Jokaisessa pussissa on noin 30 grammaa ruokaa.Se on Power of Naturen pussinkyljen ohjeistama ruokamäärä Ellan kokoiselle kissalle, sama ruokamäärä on ohjeena tämän painoiselle kissalle monella muullakin laadukkaalla ruokamerkillä (toki, nuo pussinkylkien annostusohjeet heittelevät ja ohjaavat monesti vikaan, mutta tällä ruokamäärällä lähdetään kokeilemaan ja muuttamaan sitten ruoka-annosta tuolle kissalle sopivaksi). Nyt aloitetaan dieetti pelkällä raksuruokavaliolla, märkäruokien kohdalla katsotaan annostusta kun on tämä saatu käyntiin.
- Lisätty aktiviteetti- ja liikuntamäärä. Kissa saa päivittäin aikaisempaa enemmän juoksutusta.



Näillä lähdetään kokeilemaan.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Ellan wauwwat täyttivät vuoden!

Tasan vuosi sitten, sunnuntaina 11.9.2011, oli meillä jännät paikat. Ellalla oli synnytys käynnissä. Ja mammanen näyttikin tältä...



Lähettelin pentusten omistajille synttärionnitteluja kissoille, sain kuulla paljon kivoja kuulumisia. :)


Vasemmanpuoleisin, sittemmin Emma, asustelee Pohjanmaalla. Täytyy sanoa, että oikea pentu päätyi oikeaan kotiin, viettelemään kissanpäiviä ainoaksi kissaksi eläkkeellä olevan naisihmisen seuraksi. Pentuna oli pennuista rauhallisin, kehrääväinen suloinen tapaus. Tykkää ulkoilla maalla, vapaana mutta valvonnassa, kuulema ilmoittaa mielipiteensä jos ei pääse silloin kun haluaisi. :)

Keskimmäinen kuvassa, pentueen "äijä", mammanpoika Fenix. Valloittava tapaus pentuna kaikenkaikkiaan. Se pentu, jolle sattui ja tapahtui, ehtihän se elämänsä ensimmäisen neljäntoista viikon aikana saamaan jopa tikit tassuunsa ja tötterön päähän. Sympaattinen pieni, sillä meni lähemmäs seitsemän viikon ikää ennen kuin suostui kuvittelemaan syövänsä jotain muutakin kuin Ellan maitobaarista. Muistan niin hyvin metromatkat tuon pennun kanssa eläinlääkäriin ja takaisin tassuhaaverin takia, ensimmäisellä metroreissulla olisi luullut että minulla olisi boksissa isompikin kissa kuin alle kilon painoinen pieni pallero... sitä ääntä nimittäin lähti niin että metroasema raikui. Sama toistui eläinlääkärissä tikkien poistossa. ;) Nykyään melkein nelikiloinen jötkäle, joka sai kuin saikin upeat silmät emoltansa. Tämäkin pennuista on tykästynyt ulkoiluun (valjaissa), mutta tykästyi siihen sen verran liikaa että esim. yöt olivat ulkoilun takia levottomia, joten ei pääse enään ulkoilemaan. Nirsoksikin on ryhtynyt, aijai. Sitä ei kyllä ihmettele, kun jo pentuna nirsoili kun olisi pitänyt maidosta siirtyä kiinteää syömään...

Oikeanpuoleisimmasta, nyttemmin Ladasta, en ole vielä kuulumisia kuullut. Sehän oli pentuna pennuista rohkein, pieni "punkero". ;)

Kyllä se aika vain kuluu... nopeasti, liian nopeasti.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksy tuo mukanaan kaikenlaista!

Näyttää aikalailla painottuvan tämän blogin päivittely tätä nykyä viikonlopuille - eikä ihme. Kyllä se opiskelu taas vie niin paljon ajasta ja kun päivittäin kuudelta herää, on iltapäivästä niin väsynyt ettei kissojen kuvailuun tai blogikirjoitteluun tunnu löytyvän voimia. 

Ja sitten otsikkoon. Syksy, se on täällä. Eipä sitä ulkona kulkiessa kyllä vielä oikein huomaa.
Etenkin tämä syyskuu-lokakuu tulee olemaan täynnä kaikenlaista kissoihinkin liittyvää. Laitetaanpa pari päivämäärää, joita täällä odotetaan. Ja pari vinkkiä mitä on tuloillaan.
11.9. - Paaaljon onnea vaan, paljon onnea vaan,... <3
24.9. - Voi, siitäkin tulee sitten jo vuosi. Jos kaikki olisi mennyt kuten silloin suunniteltiin, ei tällä päivällä olisi merkitystä ja elettäisiin kolmen kissan kanssa.
6.10. - Kaksi vuotta, se on pitkä aika!
Saa nähdä päädytäänkö me vielä tänä syksynä suunnitellusti näyttelyihin Ellan kanssa vai ei. Sitä nyt on tullut jo suunniteltua ja mietittyä niin paljon, että eiköhän olsii kohta jo aika...

Sitten, pari kuvaa karvakasoista. Pitkästä aikaa joku räpsy Onnistakin, parin viikon takaa!




Onni on kasvattanut taas aika komeat viiksikarvat, eikös? ;) Se on jännä kuinka noiden viiksikarvojenkin kasvu on niin yksilöllistä kissoilla, Ellahan ei kummoisia viiksiä kasvattele mutta Onnilla on välistä varsin komeat. Lyhytkarvakissoillahan harvemmin on yhtä komeita viiksiä kuin pitkäkarvaisilla. Onnissahan on hauska se, että nuo viiksikarvat ja "kulmakarvat" ovat valkoisia (valkoinen tekee hienon kontrastin muuten tummahkon turkin kanssa!), mutta nenän kummallakin puolella kun on yhdet tuntokarvat, joista toisella puolella oleva on valkoinen ja toisella puolella musta. 

Pitäisi tuon edellisen pohdintapostauksen kommentteihin jaksaa vastailla, pahoittelen etten sitä ole vielä tehnyt...


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kissan suhtautumisesta ihmisen käsiin

Noniin - tässä se sitten tulee: Linnea pohtii kissan psykologiaa ja kissanpitoa osa 1. Huomatkaa, että minulla on taas sellainen viikonloppu, jolloin on pystynyt kiinnittämään ajatuksiansa turhanpäiväiseenkin pohdintaan.

Aina välillä on huomannut pienenpieniä eroja omassa kissanpidossansa verrattuna osaan tuntemistaan kissaihmisiin. Eroja, joita ei välttämättä ole osannut muuten miettiäkään tai miettiä mitä ne erot merkitsevät kissalle.

Tätä asiaa ensimmäisen kerran muistan pintaa syvemmältä miettineeni, kun näyttelyssä annoin Ellalle sen ollessa pentu herkkuja kädestä. Kasvattaja totesi, että ei hänen kissansa suostu kädestä herkkuja syömään. Tajusin silloin, että minä taas olen pitänyt sitä täysin itsestäänselvänä asiana että niitä herkkuja annetaan suoraan kädestä. Ei se vain itsestäänselvyys olekaan, kun pidemmälle ajattelee.

Mitä eroa on kissan kannalta käden ja herkun "suorassa suhteessa" ja siinä että se herkku päätyy kädestä vaikka lattialle ja siitä sitten kissan kitaan? Joku voi olla sitä mieltä, ettei mitään eroa. Minä väitän päinvastaista.

Vertauskuvallisesti voidaan vaikka ajtella tilanne, jossa pienelle lapselle (vaikkapa nyt noin kolmevuotias) tarjotaan makeisia. Vaihtoehto yksi on se että karkkikippo sysätään pöydälle ja lapsi saa siitä itse ottaa. Entäpä tilanne, jossa se karkki annetaankin sitten suoraan lapsen käteen. Tässä toisessa vaihtoehdossa on tämä makeisten tarjoaja ja lapsi suoremmassa suhteessa kuin ensimmäisessä.

Ajatellaanpa sama tilanne ruuanantohetkenä kissan kanssa. Ensimmäisessä tapauksessa se kippo sysätään lattialle. Toisessa tapauksessa ruokahetkestä tehdäänkin omistajalle ja kissalle intensiivisempi hetki, kissanomistaja tarjoaa ruuan käsistänsä. Lattialla olevan ruokakupin voi mieltää ruuaksi, joka ei ole kenenkään. Kissa tavallaan "valloittaa" sen. Kun ihmisellä on ruokaa kädessänsä, se ruoka on silloin ihmisen. Mutta siinä vaiheessa, kun se tarjotaan kädestä kissalle, voi tilannetta verrata hyvin siihen kun emo imettää pentujansa - antaa jotain "omaansa" pienemmälle.

Kun näihin pentuihin päästiin, niin meidän pennuilla huomasi upeasti sen miten se, että jo pieni (alle neliviikkoinen) pentu yhdistää käden ruoan saamiseen, vaikuttaa siihen miten pentu suhtautuu käsiin. Meillähän siis pennut olivat pienestä asti pulloruokittuja, emon sisäänpäinolevien nisien takia ravinnonsaanti turvattiin pulloruokinnalla, kaikenlisäksi kun olivat alkuun pienikokoisia ja sektiolla maailmaan päätyneitä. Meidän pennut olivatkin niin hyvin käsiin ja käsittelyyn tottuneita jo pienestä kuin vain kissanpentu voi olla. Muistan vielä, kuinka silmänsä vasta muutamia päiviä ennen avanneet pennut osasivat jo yhdistää näkemänsä käden johonkin hyvään. Kun käden laittoi pesään, suuntasivat pennut sen luo ja hakivat siitä turvaa. Kohti tuleva käsi (ja käsi muutenkin) yhdistettiin ruuan saamiseen.

Liian usein olen törmännyt kissoihin, jotka pelkäävät kättä, etenkin kohti tulevaa sellaista. Tämä on mielestäni surullista, sillä käsi on nimenomaan kuitenkin se osa ihmisestä, joka on eniten kosketuksissa sen kissan kanssa.

Kuvitellaan tilanne, jossa kissa saa ruuan ja herkut lattialta. On kuitenkin yksi asia, minkä tämäkin kissa saa sieltä kädestä suoraan - lääkkeet. Varmasti jokainen kissanomistaja tietää minkälaista on antaa etenkin useamman päivän lääkekuureja - ja miten etenkin kissa suhtautuu joidenkin pillerien nielemiseen kun niitä on nielty vaikkapa jo viikko putkeen päivittäin. Tuollaisen lääkekuurin ollessa päällä, kissa tuppaa tulemaan aikaisempaa epäluuloisemmaksi siihen, mitä se omistaja sieltä kädestänsä tarjoaa. Onko se jotain hyvää vaiko pahaa. Kissa, joka on tottunut saamaan sieltä kädestä vain niitä hirveitä pillereitä, jokainen voi varmasti kuvitella ettei sellaisen kissan suhde siihen ihmisen käteen ole kovin hyvä.

Siihen käteen pitäisi yrittää liittää siis kissan mielestä positiivisia asioita, enemmän kuin negatiivisia. Pienet asiat tekevät paljon kun puhutaan ihmisen ja kissan suhteesta. Kädellä on suuri merkitys kuitenkin kun ajatellaan että suuri osa ihmisen kontaktista kissan kanssa koostuu jostain mihin liittyvät ihmisen kädet keskeisesti.

Meillä etenkin Onni saa nykyään etenkin pakastekalansa tarjoiltuna ihmisen kädestä ja ihmisen paloittelemanakin usein. Pienillä asioilla tehdään ihmisen ja kissan suhteesta aina vain entistä parempaa. Saati sitten kun ajatellaan, miten nämä pienetkin hetket arjen keskellä kahden kissan kanssa keskittyen pelkästään siihen kissaan, vaikuttavat tähän suhteeseen ihmisen kannalta.




Tarjoillaanko teillä muilla ruoka tai herkut kädestä? Kantaa saa tottakai pohdintaani ottaa oikein mieluusti. ;)