tiistai 11. syyskuuta 2012

Ellan wauwwat täyttivät vuoden!

Tasan vuosi sitten, sunnuntaina 11.9.2011, oli meillä jännät paikat. Ellalla oli synnytys käynnissä. Ja mammanen näyttikin tältä...



Lähettelin pentusten omistajille synttärionnitteluja kissoille, sain kuulla paljon kivoja kuulumisia. :)


Vasemmanpuoleisin, sittemmin Emma, asustelee Pohjanmaalla. Täytyy sanoa, että oikea pentu päätyi oikeaan kotiin, viettelemään kissanpäiviä ainoaksi kissaksi eläkkeellä olevan naisihmisen seuraksi. Pentuna oli pennuista rauhallisin, kehrääväinen suloinen tapaus. Tykkää ulkoilla maalla, vapaana mutta valvonnassa, kuulema ilmoittaa mielipiteensä jos ei pääse silloin kun haluaisi. :)

Keskimmäinen kuvassa, pentueen "äijä", mammanpoika Fenix. Valloittava tapaus pentuna kaikenkaikkiaan. Se pentu, jolle sattui ja tapahtui, ehtihän se elämänsä ensimmäisen neljäntoista viikon aikana saamaan jopa tikit tassuunsa ja tötterön päähän. Sympaattinen pieni, sillä meni lähemmäs seitsemän viikon ikää ennen kuin suostui kuvittelemaan syövänsä jotain muutakin kuin Ellan maitobaarista. Muistan niin hyvin metromatkat tuon pennun kanssa eläinlääkäriin ja takaisin tassuhaaverin takia, ensimmäisellä metroreissulla olisi luullut että minulla olisi boksissa isompikin kissa kuin alle kilon painoinen pieni pallero... sitä ääntä nimittäin lähti niin että metroasema raikui. Sama toistui eläinlääkärissä tikkien poistossa. ;) Nykyään melkein nelikiloinen jötkäle, joka sai kuin saikin upeat silmät emoltansa. Tämäkin pennuista on tykästynyt ulkoiluun (valjaissa), mutta tykästyi siihen sen verran liikaa että esim. yöt olivat ulkoilun takia levottomia, joten ei pääse enään ulkoilemaan. Nirsoksikin on ryhtynyt, aijai. Sitä ei kyllä ihmettele, kun jo pentuna nirsoili kun olisi pitänyt maidosta siirtyä kiinteää syömään...

Oikeanpuoleisimmasta, nyttemmin Ladasta, en ole vielä kuulumisia kuullut. Sehän oli pentuna pennuista rohkein, pieni "punkero". ;)

Kyllä se aika vain kuluu... nopeasti, liian nopeasti.

1 kommentti :