Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupikuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupikuvat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. elokuuta 2012

Tunnustus

Alkuun pahoitellaan, että on taas tämän blogin päivittäminen vähän jäänyt. Mutta suunnataan nyt ylöspäin sitten tämänkin blogin aktiivisuudessa. ;) Meikä on nyt 2,5 viikkoa ravannut uudessa koulussa, ja siellä se aika uppoaakin upeasti. Kissat ovat siitä syystä olleet enemmän omillansa taas, eikä niitä ole edes tullut oikein kuvailtua. Tänään naureskelin kissanäyttelyssä katsellessa leikattuja naaraita, että kyllä meidän Ella tulee näyttämään väärään sarjaan eksyneeltä (useimmat näyttelyissä käyvät sterkatut russinaaraat ovat varsinaisia möhkäleitä ja niistä todellakin huomaa että ne on leikattu - meidän Ella näyttää joltain pennulta niiden rinnalla - se tosin näyttää pennulta vaikkei olisi edes mihin verrata).

Mutta.

Ragnarilta ja Haikulta putosi meille tunnustus. Suuret kiitokset!


Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Meiltä tämä tunnustus lähtee seuraaville:
Kissiminni
Rakkauspojat
Memento mori
Mortimerin
Natalian pentublogi (koska pennut on <3 font="font">

Osa näistä blogeista on kyllä jo kyseisen tunnustuksen saanut, mutta ei voi nyt mitään - mainittiin ne nyt ainakin sitten tässä kehuluontoisesti. ;)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Ella says RAWR



En myönnä seisoneeni kissani edessä haukotellen saadakseni sen haukottelemaan.

Onni says GRAUH


Blogi vaihtoi muuten ulkoasuaan leveämmäksi.  Minua on jo pitkään häirinnyt, kun en ole voinut postata kuvia "erittäin suurena". Näin kuvat saavat lisää "painoa", kun ne ovat suuria. Ja tämä blogi kun sattuu nykyään olemaan aika kuvapainotteinen.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kuva-arvoitus; kumpi kissoista kyseessä?

Arvatkaas nyt, kumpi kissoista on tässä kyseessä pienempänä?


Ei nyt välttämättä ole hirveän vaikea arvata; mutta yllättävästi saattaa tuota hiukan joutuakin pohtimaan. ;)

Ja perusteluja kehiin!