maanantai 25. heinäkuuta 2016

Mökkiterveiset






Ella pääsi käymään sukumökillä ensimmäisenä kissana. Ihmeteltiin laiturilla kaloja, seikkailtiin rakennuksissa ja käytiin jopa souturetkellä (mikä ei Ellan mielestä ollut lainkaan kivaa ja oli vähällä ettei Ella tipahtanut järveen kun oli kova kiire hypätä veneestä takaisin laiturille retken päätteeksi).

Sillä aikaa Ruska ja Onni ovat kotiutuneet uuteen kotiinsa, johon koko kissakolmikko muutti viime tiistaina. Kaikki kissat tuntuvat viihtyvän jo varsin hyvin, isot ikkunat ovat kaikkien mielestä mielenkiintoisia (ja maantason näkymät varsinkin, kissoille jotka ovat tottuneet asumaan ehkä noin parikymmentä metriä maanpinnan yläpuolella) ja myös parveke on suuressa suosiossa.