perjantai 30. lokakuuta 2015

Arvontojen voittajat

Arvonnat suoritettiin random.orgin avulla.





Pidemmittä puheitta, messuliput itselleen ja kaverilleen voittivat Marraskuun Muruset ja Saara Ruuskanen.

Ellan virallinen nimi (Kaizahre Diamonds Are 4ever) on tosiaan peräisin Timantit ovat ikuisia (eng. Diamonds Are Forever) -nimisestä Bond-elokuvasta, kuten arvontaan osallistujat hienosti tiesivätkin. Ellahan on tosiaan Bond-teemalla nimetystä pentueesta.


Leluarvonnassa taas voittajaksi valikoitui Rutto!

Onnea voittajille! Laitoin teille sähköpostia, koittakaa etenkin messulippujen voittajat vastailla pikaisesti että saadaan liput postiin ajoissa.

Nähdään messuilla!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Uusioperhe

Alian pieni uusioperhe eilen aamulla sängyssä sen jälkeen kun ihminen oli siitä häipynyt vähän aikaisemmin...

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut?

Vastaanotimme Näätäklaani-blogista mielenkiintoisen haasteen.

"Ideana on siis kertoa vastaus kysymykseen, mitä kissa-/koira-/hamsteri-/marsu-/fretti-/kani-/lintu-/hevos-/herppi-/eläinharrastuksesi on sinulle antanut?"

Kissaharrastus, se on kyllä minun kohdallani aika moniulotteinen asia. Ajattelin lähestyä aihetta aikajanan kautta.

2001 tai 2002
Mummoni vei minut SUROKin kissanäyttelyyn Helsingin jäähalliin. Vuodesta en ole satavarma, enkä edes siitä oliko kesä vai talvi, mutta epäilen kesää. Ainoat muistikuvani näyttelystä liittyvät näyttelyssä kiertämiseen ja (todennäköisesti) Maine coon -rotuisten kissojen korvatupsujen ihasteluun. Tuo päivä oli kuitenkin elämäni kannalta mullistava - silloin hurahdin kissoihin.

2002-2007
Alakouluikäinen Linnea kiertää äitinsä kanssa kaikki pääkaupunkiseudun kissanäyttelyt ja haaveilee omasta kissasta. Etsii jatkuvasti tietoa kissoista erityisesti kissakirjojen ja myöhemmin myös internetin kautta. Vuosien ajan jopa internet-selaimeni aloitussivu oli Suomen Kissaliiton etusivu.

Kissaihastuksia näyttelyissä: musta itämainen Pomo, kartusiaanipentu (? kyseessä oli joku sininen rotu, epäilen että kartusiaani) Helmi, snowshoepentu Lumena. Etenkin Pomoa kävimme moikkaamassa näyttelystä toiseen ja hurraamassa Pomon voitolle.

Vuoden 2005 tienoilla sain upean mahdollisuuden Zambian-kissalasta "vakituisena kissojen lomahoitajana". Se, kuinka alle kymmenvuotiaaseen tytöntylleröön luotettiin ja kuinka hänelle tarjottiin mahdollisuus olla vastuussa ja nauttia kolmen kauniin kissan seurasta, on näin jälkeenpäin aivan uskomattoman hienoa! Muistelen että pisimmillään olin yksin vastuussa kolmesta kissasta sen noin viikon ajan. Ja kuinka kissoja rakastava pikkutyttö siitä nauttikaan! Kävin oikeasti katsomassa kissoja parhaimmillaan 4-5 kertaa päivässä ja istuin kissoja hellien ja niitä katsellen pari tuntia, odottaen että kissoista ujoin, sininaamio siamilainen Kiara, tulisi myös moikkaamaan. Rohkeammat kaverit, ruskeanaamio siamilainen Samppu ja musta persialainen Turri jäivät myös tämän pikkutytön muistoihin vahvasti elämään. Ilman näitä kokemuksia olisin tuskin koskaan kiinnostunut kasvatustoiminnasta ja lähtenyt sitä kautta sijoituskodiksi. Kissoista yksin vastuussa oleminen myös luonnollisesti opetti vastuuta. Myöhemmin oli myös pari muuta hoitokissaa, ja vuodesta 2001 oli enollani ollut myös temperamenttinen ragdollneito Lilli, jota aina enollani kyläillessä mielelläni ihastelin.

2008
Vanhempani olivat eronneet alkuvuodesta. Äitini halusi, että minulle jäisi tuostakin ajasta jokin iloinen, onnellinen muisto. Puhuttiin vihdoin, että saisin sen kauan haaveillun, oman kissan. Kesällä meillä oli kuukauden ajan hoidossa ihastuttava kotikissarouva Pimu. Pimun kanssa ulkoilimme valjaissa päivittäin ja sain näin "harjoitella" myös sitä kissan omistamista.

Parin mutkan kautta, vaikka olin jo tuolloin ihastunut venäjänsiniseen rotuna ja olimme etsineet myös sopivaa venäjänsinispentua, meille saapuikin vain pari viikkoa Pimun meiltä lähdön jälkeen kotikissaherra Onni. Onnin kanssa olen saanut viettää paljon upeita hetkiä ja siltä osin Onni on aina minulle erityinen kissa, että olihan se tosiaan se vuosia haaveilemani oma kissani. Nuoren tytön kissainnostus näkyy Onnissa tänäkin päivänä - helpommin käsiteltävää kissaa saa hakea, Onni antaa erittäin kärsivällisesti katsoa niin hampaita kuin vaikka leikata kynsiäkin.

Näihin aikoihin tutustuin myös internetin keskustelupalstoihin, ja opin kaikkea uutta myös kissoista. Opin jakamaan myös omaa kissatietouttani muille ja keskustelemaan. Kiinnostuin myös valokuvaamisesta.





2010Olimme alkaneet harkita toisen kissan hankkimista Onnille kaveriksi. Äitini oli hyväksynyt ajatuksen sijoituskissasta, venäjänsinisestä. Kevättalvella 2010 laitoin viestiä Ellan kasvattajalle, kun näin suunnitellun mielenkiintoisen yhdistelmän. Kysyin, olisiko hän mahdollisesti ajatellut sijoittavansa kyseisestä yhdistelmästä naaraspentua. Ei ollut, mutta hänen kaverinsa olisi mahdollisesti ottamassa ja sijoittamassa pennun. Yhteystietomme annettiin sinne eteenpäin. Viestittelimme tämän toisen kasvattajan kanssa hieman, ja sovimme tapaamisen näyttelyyn. Näimme ja juttelimme. Tämän jälkeen tuli hiljaiseloa, emme pitäneet lainkaan yhteyttä kasvattajaan. Pennut olivat syntyneet, kasvaneet ja pariin kertaan ihailin niiden kuvia netissä. Ajattelin jo, että no, sinne meni se mahdollisuus tällä kertaa.

Elokuussa saimme kuitenkin kasvattajalta viestiä. Olemmeko vielä kiinnostuneet sijoituskissasta? Hänellä olisi sijoitettava naaraspentu. Tiedustelin mikä pentu oli kyseessä ja sehän oli pentu siitä yhdistelmästä, josta olin alunperinkin haaveillut. Tiedustelin mitä terveystutkimuksia (=testejä) kasvattaja toivoisi Onnista otettavan, jotta voitaisiin varmistaa ettei Onni ole este sijoituskissalle. Testit käytiin ottamassa ja osaa tuloksista odoteltiin parisen viikkoa. Tulokset tulivat puhtaana ja sovimme päivän, jolloin tulisimme katsomaan pentua. Oli syyskuu.

Kävimme tapaamassa uudestaan kasvattajaa ja pientä Ellaa, sekä kasvattajan muita kissoja. On mainittava, että tapasin silloin Ruskankin ensimmäistä kertaa. Kasvattaja kehotti harkitsemaan yön yli, mutta äitinikin totesi siihen että ei tarvitse, otamme pennun mielellämme. Sovittiin, että kasvattaja toisi pennun parin viikon kuluttua meille kotiin ja kirjoitettaisiin samalla paperit.

Ja niin, lokakuisena keskiviikkoiltapäivänä meille tuotiin pieni Ella. Pääsin ensimmäisiä kertoja näyttelyynkin oman kissan kanssa, itseasiassa heti samalla viikolla, jolloin pentu oli meille tullut.



2011
Näyttelyitä, kesällä Ellan astutus ja Ellan sulhasen meillä asuminen peräti kolmen viikon ajan. Ellan pennut. Ei missään nimessä millään tavalla helppo pentue, varsinainen vastoinkäymisten kertymä. Mitä opin? Kaikista eniten opin itsestäni. Surua, haastavia ja järkyttäviä hetkiä, tilanteita joissa oli pakko toimia, ilman että kukaan antoi toivoa. Kaiken suurimmankin epätoivon keskellä toivoin silti. Toisaalta koin myös onnistumisia - suurinpana onnistumisena juuri se, kuinka erittäin huonossa kunnossa olevan pennun kohdalta kukaan ei voinut sanoa että "kyllä se selviää" vaan sanottiin että "joskus vaan käy näin". En halunnut uskoa että niin voisi käydä, ja taistelin pennun kanssa aamuun, jolloin saimme pennulle antibioottien muodossa lisää apua. Nykyään kyseisestä pienestä pennusta on kasvanut hieno kolli.

Toisaalta, suurimpiin hetkiin kuuluivat myös Ellan keisarinleikkauksessa mukana oleminen (kuka 15-vuotias katselee omaa kissaansa vatsa auki? Voin todeta, että se kokemus oli kuitenkin yksi elämäni merkittävimmistä ja positiivinen kokemus), ja juuri ne hetket, kun minulle oli kerran näytetty miten pientä pentua nesteytetään piikittämällä liuosta sen niskanahan alle, ja yhtenä päivänä löydän itseni tilanteesta jossa joudun tekemään saman ilman kenenkään ohjeistusta pelkän muistikuvan perusteella. Edelleen muistan kuinka pahalta tuntui piikittää pienenpientä kissanpentua. Siihenkin kyllä tavallaan tottui, kun sitä teki kolmelle pennulle kaksi kertaa päivässä yli viikon ajan... Loppujenlopuksi Ellan pennut olivat kuitenkin kokonaisuutena positiivinen ja kasvattava kokemus.

2012-2014
Elämistä kahden kissan kanssa, näyttelyitä Ellan kanssa. Aloitin assistenttina pyörimisen näyttelyissä, ja tutustuin sitä kautta moniin, moniin uusiin ihmisiin. Näyttelyt muotoutuivat hienoiksi paikoiksi tutustua uusiin kissaihmisiin, "mahtavaa, paikka jossa voi höpöttää koko päivän kissoista ilman että kukaan katsoo kieroon!"

2014 alkuvuodestahan meille saapui Ruska. En ollut ajatellut toisen sijoituskissan tai ylipäätään kolmannen kissan ottamista juuri ollenkaan. Satuin kuitenkin huomaamaan, että Ruska etsi sijoituskotia. Koska olin tullut vuosien saatossa (ellen aina ollut ollut) erityisen nirsoksi mitä tulee sellaisiin kissoihin, jotka lemmikikseni haluaisin, totesin että käsissäni oli hieno tilaisuus. Sijoituskissa toisaalta myös kauhistutti - entä jos kohdattaisiin taas hirveästi vastoinkäymisiä, niinkuin Ellankin pentujen kanssa? Päätimme kuitenkin Ruskan ottaa meille kolmanneksi kissaksi ja keräsin varmuutta Ruskan tulevaa pentuetta varten esimerkiksi käymällä kasvattajakurssin ja pentujen hoitoon keskittyvän kurssin. Ja toisaalta tiesin koko ajan, että minulla on myös tukena tuttu kasvattaja.

Kuvan on ottanut Heikki Siltala (www.catza.net)


2015
Nykyhetki. Ruskan sijoitussopimus on saatettu päätökseen, pentujen kanssa kaikki sujui oikein mallikkaasti, ellei nyt oteta huomioon sitä että Onnin astumisten takia Ruska saatiin tiineeksi vasta kolmannella yrittämällä. Sain toisaalta kokea myös kissan normaalin synnytyksen ja taas paljon uutta kokemusta ja tietoa. Nyt suunnataan katseet tulevaisuuteen, haaveillaan, mutta toisaalta taas eletään hetkessä ja nautitaan siitä.

Kuvan on ottanut Naukulan mamma




Mitä kissaharrastus on siis minulle tuonut mukanaan?
Ainakin kolme omaa, aivan järjettömän rakasta ja mielestäni tietysti täydellistä kissayksilöä, joista on iloa päivittäin ja toivottavasti vielä vuosia eteenpäin.

Kokemusta, tietoa. Jota toivon voivani myös välittää eteenpäin vuosien varrella, auttaa muitakin. Myös esimerkiksi valokuvaamisosaamiseni on kehittynyt kissojen kuvaamisen ympärillä.

Kasvamista ihmisenä. Ei pelkästään kasvattavien ja haastavien kokemusten kautta, mutta ihan myös esimerkiksi sen kautta että väitän, että lemmikkien omistamisen myötä esimerkiksi fyysinen toisen koskettaminen on minulle huomattavasti luontaisempaa kuin jos en olisi koskaan lemmikkejä omistanut.

Ystäviä. Niitä, joille voi aina höpöttää kissoista ja niiden konnankoukuista, surkutella ongelmia joita aina välillä kohdataan. Ja niitä, joilta voi kysyä aina neuvoa.

Haaveita, unelmia. En häpeä myöntää, että ihan pikkutytöstä saakka olen haaveillut joskus kasvattavani kissoja. Se, tuleeko niin koskaan tapahtumaan, jää nähtäväksi. Ei ainakaan vielä hetkeen, mutta ehkä joskus. En pidä toisaalta mahdottomana sitäkään että minulla olisi taas joku päivä sijoituskissakin.



Mekin haastetaan muutama blogi mukaan kirjoittamaan siitä, mitä eläinharrastus on heille antanut. Haaste lähtee seuraaville (toivottavasti tämä haaste ei teillä vielä ole ollut!):
Naukulan kerho
Kuin kissa kermakupilla
Tassulinna
Simba-kissa, Nala ja Tiiti
Pikkupedot

maanantai 19. lokakuuta 2015

Voita liput lemmikkimessuille! (+ pieni leluarvonta)

Arvonta on toteutettu yhteistyössä FinTICAtin kanssa.




Lemmikkimessut järjestetään taas osana Meidän viikonloppua 7.-8. marraskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Messuilla on tänäkin vuonna mukana myös FinTICAt, joka järjestää messuilla Bond-teemaisen "Golden Paw"-näyttelyn!




Mikä on FinTICAt?
FinTICAt on amerikkalaisen kattojärjestö TICA:n jäsenyhdistys. The International Cat Association eli tutummin siis TICA, on rekisteröintimääriltään suurin kattojärjestö. FinTICAt järjestää Suomessa yleensä 2-3 kertaa vuodessa TICA-näyttelyitä.

TICA-näyttelyitä kissasi kanssa kokeillaksesi sinun ei tarvitse olla minkään yhdistyksen jäsen eikä edes kissan tarvitse olla vielä rekisteröity TICA:an. Ensimmäisen näyttelyviikonlopun tulokset saat nimittäin takautuvastikin kissallesi, jos rekisteröit sen vasta näyttelyn jälkeen.



Meillä on Ellan kanssa takana jo neljä TICA-näyttelyviikonloppua (postauksen kuvat ovat Messukeskuksen näyttelystä parin vuoden takaa), ja kuten voi arvata, eivät nämä meillä tähänkään jää! Etenkin, kun sain vasta nyt Ellan rekisteröityä Ticaan (*köh köh*, kissaa voi siis kyllä näyttelyttää Ticassa pitkäänkin ilman että se on rekisteröity, pisteitä titteleihin ei vain kerry - Ellakin olisi jo muistaakseni toiseksi ylimmässä kastraattiluokan tittelissä, jos se olisi rekisteröity ajoissa...), niin tämähän on vasta alkua... ;)

TICA-näyttelyn kulku on varsin erilainen kuin meille Suomessa tutumpien Fifé-näyttelyiden. Kissa käy esimerkiksi useammalla eri tuomarilla yhden päivän aikana, ja jokainen tuomari pitää oman loppukilpailunsa. Voi siis todeta, että TICA-näyttelyssä on omistajallakin enemmän aktiviteetteja, kun tuomarin luona käydään useampaan kertaan. Lisää tietoa TICA-näyttelyn kulusta löydät täältä.

Mainittakoon myös, että Messukeskuksen näyttelyyn on vielä mahdollisuus ilmoittautua myös kissan kanssa - ilmoittautumisaikaa on ensi maanantaihin 26.10. saakka tai kunnes 150 kissaa tulee täyteen. Nyt on mahtava tilaisuus kokeilla TICAssa näyttelyttämistä, etukäteen ja paikan päällä saa kyllä ihmisiltä (myös esimerkiksi allekirjoittaneelta) apua ja neuvoja, jos homma ei ole ennestään tuttua. Suosittelen ehdottomasti näiden näyttelyjen kokeilemista! Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.i-tica.com tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen show(at)finticat.net.



FinTICAt tarjosi meille hienon mahdollisuuden arpoa messuille kaksi kahden hengen lippupakettia! Näillä lipuilla pääsee käymään niin Lemmikkimessuilla kuin muissakin samaan aikaan Messukeskuksessa järjestettävillä messuilla.

Lippupakettien (arvotaan siis kaksi kappaletta kahden hengen lippupaketteja, eli arvotaan siis kaksi voittajaa) arvontaan osallistut seuraavasti:
1. Olet blogin julkinen lukija (Bloggerissa).
2. Vastaat kysymykseen "Minkä Bond-leffan mukaan Ella on saanut virallisen nimensä?"
3. Lupaat tulla meidän konkkaronkkaa moikkaamaan messuilla, mikäli liput voitat!  Kenet meidän sinisistä haluaisit erityisesti nähdä? (Meidät tunnistaa varmaan parhaiten Ellan häkistä, joka tulee olemaan varmaan taas aikalailla tämän näköinen, ja vieressä on todennäköisesti limenvärisessä häkissä Ruska ja Alia)
4. Muista kirjoittaa kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi!

Sen lisäksi, koska tiedän että meillä on varmasti myös sellaisia lukijoita, joilla ei ole mahdollisuutta päästä Helsinkiin saakka Lemmikkimessuille, ja meillä on jokin aika sitten saavutettu mukava virstanpylväs blogin elämässä (= 100 lukijaa!), arvon lukijoiden kesken myös itse kustantamani lelupaketin, joka koostuu meidän Ellan kahdesta tämän hetken suosikkilelusta: paketillisesta coktailpalmuja (parhaita huiskaleluja ikinä!) ja Kattipuodin Hertta-lelusta. Lelupaketin arvontaan voit osallistua ilmaisemalla kommenttikentässä sähköpostiosoitteen kera halukkuutesi osallistua leluarvontaan, lippupakettiarvontaan osallistuminen ei siis pelkästään riitä ja voit osallistua leluarvontaan myös osallistumatta lippuarvontaan.



Kumpaankin arvontaan on aikaa osallistua keskiviikkoon 28.10.2015 kello 18.00 saakka! Tämän jälkeen arvonnat suoritetaan ja voittajien nimimerkit mainitaan blogissa sekä heihin otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Toivottavasti nähdään messuilla ja onnea arvontoihin!




perjantai 16. lokakuuta 2015

Maailman paras paikka

Ellan mielestä Ellan maailmassa on yksi paikka ylitse muiden. Se paikka on minun sänkyni.

Koska makuuhuoneeni toimi pitkään pentuhuoneena, oli se Ellalle jopa neljän kuukauden ajan kielletty paikka. Ella taisi päästä huoneeseen tuon neljän kuukauden aikana ehkä kaksi tai kolme kertaa. Nyt kun Ellalla on taas pääsy makuuhuoneeseni, on tullut hyvin selkeäksi että Ellan mielestä huoneen (ja oikeastaan koko asunnon) paras paikka on minun sänkyni!


Ellan mieltymys sänkyyni johtuu todennäköisesti siitä, että Ella on ehdollistunut siihen, että sänky on se paikka missä leikitään ja missä temppuillaan. Ella on nimittäin aina tykännyt jahdata huiskaleluja juuri sängyillä, joten kun leikitän Ellaa, niin valitsen paikaksi yleensä sängyn. Kun otan huiskan käteeni, niin Ella yleensä itseasiassa juokseekin sängylle innoissaan ennen minua. Pari kertaa Ella on saanut kunnon "ilohepulitkin" sängyllä kun on tiennyt että leikitystä luvassa - harmi kun en ole sitä saanut vielä videolle! Samoin temppuilukin on usein tapahtunut niin että kissa on sängyllä - eipä meidän hienohelma-Ella nimittäin esimerkiksi kierimistä suostu muualla kuin pehmeällä alustalla tekemäänkään.



Kolmen viikon kuluttua oleviin FinTICAtin näyttelyihin Helsingin messukeskukseen meiltä oli tarkoitus muuten alunperin lähteä vain Ruska. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että paikalle lähteekin koko meidän venäjänsinisedustus: Ruska, Alia ja Ella. Sen lisäksi Ruskan Hemmo-poika on tulossa CFA-näyttelyyn. Tosin, sekä Ruska että Ella pitää vielä ilmoittaa näyttelyyn, mutta sen varmaan teen ensi viikon alussa... :)

Enpä ole muuten koskaan aikaisemmin valmistellut kolmea kissaa samaan aikaan näyttelyyn! Ruskan ja Ellan olen kerran laittanut kyllä esittelynäyttelyyn näyttelykuntoon, eikä Alia toisaalta ihan hirveästi lisää työtaakkaa. Saattaa tulla myös mukavan kiireinen näyttelypäivä, kun on kolme kissaa eri luokissa ja välillä myös huolehdittavana vielä toiseen näyttelyyn samanaikaisesti osallistuva kissa! Saa nähdä miten me selvitään... :)

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

CFA Orimattila 11.10.


Sunnuntaina meillä oli Alian kanssa reissu Orimattilaan näyttelyyn. Jännää oli, sillä kyseessä oli Alian ensimmäinen näyttely ja meikäläisen ensimmäinen CFA-näyttely! Toisaalta TICA-näyttelyt taas on jo kovinkin tuttuja, ja CFA ei toisena amerikkalaisena ihan hirvittävästi siitä poikkea, etenkään pentuluokassa kisatessa. Aikuisissa ja kastraateissa mukaan tuleekin sitten hieman lisämaustetta. Pentuluokassa suurin ero verrattuna TICA-näyttelyihin oli se, että urokset ja naaraat kissasivat rodun parhaasta yhdessä, mutta värin parhaasta yms erikseen.


Alia oli kuitenkin tosiaan pentuluokassa, eihän pikkuisella ollut ikää kuin vasta pari päivää yli näyttelyn alaikärajan. Näyttelyssä oli mukana myös aivan ihastuttava, tässäkin blogissa paljon näkynyt, Alian velipoika Hemmo! Sisaruksista Alia oli tietysti se minikissa, Hemmon painosta ei ollut tarkkaa tietoa mutta kyllä poika ainakin jo parikiloinen oli - siinä missä Alia on vasta saavuttanut 1500 gramman rajan... Ylemmässä kuvassa Hemmo on vasemmalla ja Alia oikealla.

Hemmo näkee jotain hirveän hauskaa

Tämä CFA-näyttely oli aika pieni. Kissoja karkeasti pyöristettynä sata, niistä 28 pentuluokassa. Venäjänsinisiä oli paikalla viisi, niistä neljä pentuluokassa. Tuomareita oli kaksi, pariskunta. Tulisimme käymään tuomarin luona siis kaksi kertaa näyttelyn aikana, kerran kummallakin. Kaikki kehät olivat Allbreed-kehiä, eli rotuja ei jaettu karvanpituuden mukaan.


Alia oli näyttelyssä kuin vanha tekijä! Emonsa tavoin se viihtyi häkissä riippukeinussa makoillen ja huomiosta nauttien. Saimmekin naureskella pitkin päivää sille kuinka Alia vain leipoi ja leipoi tassuillaan saadessaan huomiota. Ja voi sitä valituksen määrää mikä odotti kun minä olin häipynyt häkin luota ja palasin myöhemmin takaisin! Myös tuomarihäkissä oli Alian mielestä inhottavaa olla yksin.



Miten meillä sitten meni? No, Alia ei näitä tuomareita ulkonäöllänsä hirveästi hurmannut, vaikka etenkin toinen tuomari olikin selvästi todella vaikean päätöksen edessä valitessaan parasta venäjänsinispennuista. Kumpikin tuomareista jätti kuitenkin Alian viimeiseksi venäjänsinispennuista. Alia oli kuitenkin venäjänsinisistä selvästi kaikista parhaiten näyttelyssä käytöksen puolesta, mihin olin erittäin tyytyväinen!


Hemmosta taas tuomarit tykkäsivät! Hemmo pääsi kumpaankin finaaliin, ollen kaikkien pentujen neljäs ja yhdeksäs. Hemmo pärjäsi siis loppujenlopuksi kaikista venäjänsinispennuista parhaiten! Näyttelykäytökseltään Hemmo taas ei päässyt ihan Alian tasolle, aika paljon sähinää lähti noinkin pienestä pennusta! Toinen tuomareista kuvailikin venäjänsinisiä "kissoiksi, joilla virtaa suonissa kuuma veri." Varmaan jokainen venäjänsinistä näyttelyissä käyttävä voi tuon allekirjoittaa...

Vielä pari kuvaa Hemmo-pojasta:







Sellainen näyttelypäivä tällä kertaa. Oli muuten ensimmäisiä kertoja, kun palaan näyttelystä ilman ainuttakaan ruusuketta (näin on tainnut käydä viimeksi esittelynäyttelyssä 2012...)!

No, mennäänkö me uudestaan CFA-näyttelyihin? Ei tuossa touhussa mitään vikaa ollut, mutta pahoin pelkään, ettei minulla ole "CFA-kissoja". Ruskahan on CFA-rekisteröity, mutta siitä ei kasvattajan arvion mukaan erityisemmin CFAssa tykätä. Ei tosin kuulema tykätä TICAssakaan, mutta ajattelin Ruskan silti viedä TICA-näyttelyyn ensi kuussa... :)

Ellan kanssa saatetaankin sitten joskus kyllä eksyä CFA-näyttelyynkin kokeilemaan. Siitä kun on, tuomarista riippuen, tykätty sekä FIFéssä että TICAssa, eikä kasvattajakaan uskaltanut sanoa juuta eikä jaata Ellan tyypistä CFA:ta ajatellen. Ajattelin ehkä ilmoittaa Ellankin ensi kuun TICA-näyttelyyn, ettei jouduta taaskaan ilman ruusukkeita palaamaan, on nimittäin semmoisia tuomareitakin paikalla joiden silmissä Ella on aikaisemmin ollut ihan kissan näköinen, ehkä se on sitä nytkin. ;)