keskiviikko 25. tammikuuta 2017

SUROK 21.-22.1.

Nyt on meidän näyttelyvuosi aloitettu! Ella oli mukana Lahdessa kumpanakin päivänä ja ihminen oli assaroimassa.

Tämä kuva on vanha, mutta kuvittakoon postausta kun assarina en Ellaa kerinnyt kuvailemaan

Lauantaina meillä oli tuomarina Sara Ojaniemi ja sunnuntaina Satu Hämäläinen.

Ella yllätti lauantaina heti kun tuomarin pöydälle pääsi - se kehräsi! Tämä pieni sähikäinen, jonka näyttelyttämisestä olin pari vuotta takaperin jo melkein luopumassa koska en jaksanut sen sähinää ja murinaa näyttelystä toiseen, mutta josta moni venäjänsinisiä omistava totesi minulle että eihän tuossa kissassa mitään syytä ole näyttelyttämisen lopettamiseen. Totta - Ella on kuin emonsa Stella, josta ei näyttelyihin mennessä ikinä ymmärtääkseni voinut olla varma, millä fiiliksellä kissa on näyttelypäivästä milloinkin. Ellakin saattaa käyttäytyä ihan eri tavoin eri näyttelypäivinä, toisena päivänä olla vaikka kuinka hyväkäytöksinen ja ihana, ja toisena päivänä vain sähistä (ja olla siltikin ihana).

Sara tykkäsi kovasti Ellasta, etenkin ilme ja pää sai kehuja runsaasti. Arvostelusetelissä on vaikka kuinka paljon pieniä sydämiä - etenkin silmien kohdalla. Ella sai EX1-tuloksen ollessaan venäjänsinisten ainoa luokan 6 kastraattinaaras ja CAGPIB-sertin. Oli myös harvinaista herkkua, että venäjänsiniskastraatteja oli niin monta, että valittiin myös Värin Paras. Kaikki kastraatit olivat tuomarin mieleen, mutta Ella veti pisimmän korren ilmeensä ja olemuksensa vuoksi. Tulokseksi saatiin siis EX1 CAGPIB BIV!

TP-valintoihinkin saatiin kutsu ja yllätyin jopa hiukan, kun tuomari totesi muille kilpakumppaneille että tämä kilpailu käydään kyllä tällä kertaa venäjänsinisen, eli Ellan, ja suklaanaamio balineesin välillä. Tuomari vertaili näitä kahta pitkään ja hartaasti,  ja totesi että voisi laittaa kumman tahansa paneeliin. Ella oli kuitenkin selvästi talviturkissa, jossa aluskarvaa oli vähän liian vähän ja turkki oli hieman sähköinen. Näin voitto meni sitten "karvanverran" paremmalle kauniille balineesille.

Sunnuntaina Ella ei ollut aivan yhtä hyvällä päällä, mutta esiintyminen sujui ihan kivasti ja tuomari tykkäsi taas kovasti. Ella sai taas sertin, ja värin parhaaksikin tuomari taas valitsi yllätyksekseni. Tuloksena siis kumpanakin päivänä EX1 CAGPIB BIV. TP-valinnoissakin tulos oli sama kuin lauantainakin.

Ei siis huono viikonloppu ollenkaan meidän kohdalla!



Kuten aiemmin olen kertonut, Ellalla oli virtsatietulehduskierre tuossa loppusyksystä ja sen takia karvaton (sängellinen) laikku vatsassa. Ellan turkki on nimittäin sellaisessa vaiheessa jolloin se ei kasva (kissan karva ei kasva koko aikaa toisin kuin esimerkiksi ihmisen hius), joten takaisin kasvamista saadaan odotella vielä pitkään. Ellan karvaton laikku on tosin onneksi hyvin huomaamaton muuten paksun turkin seassa, joten yksikään tuomari ei ole vielä sitä huomannut. Saa nähdä mitä sanotaan reilun kuukauden päästä Ruskan turkista kun kumpikin tytöistä on menossa näyttelyyn (Ruskan vatsakarvat on ajeltu huomattavalta alueelta sterkkauksen takia), tosin Ruska menee näyttelyyn lähinnä sen takia että Ruskan jälkeläisten omistajat pääsevät Ruskaakin moikkaamaan, joten sillä miten turkki vaikuttaa arvosteluun, ei ole niinkään väliä. Toki epäilen että sterkkauksesta johtuvat kissan hormonitasapainon muutokset saattavat avittaa nyt Ruskan karvojen takaisinkasvua, joten odotan sen ehkä kasvavan takaisin aavistuksen nopeammin kuin mitä Ellan turkki kasvaa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Sterilisaatiota, näyttelyvuoden suunnittelua ja muita kuulumisia

Meillä on taas tapahtunut vaikka mitä! Ellan virtsatietulehdus meni lopultakin ohi varsinaisella hevosen annostuksella antibiootteja (viisinkertainen annos normaaliin kys lääkkeen annostukseen verrattuna!) ja nyt vähän odotellaan vatsan karvojen kunnollista takaisinkasvua.

Ella kävi joulukuussa RUROKin näyttelyssä kahtena päivänä. Kumpanakin päivänä tulos EX1 CAGPIB, vaikka toisena päivänä jouduttiin sertistäkin kilpailemaan. TP-valinnoissa pyörähdettiin toisena päivistä, mutta arpaonni ei siellä tällä kertaa osunut kohdalle. Sertejähän me tosin lähinnä vain tavoiltellaan muutenkin. Tuomarien luonnekommentit arvostelusetelissä olivat viikonlopulta "a kind girl" ja "relax cat", oikeastaan ainoaa moitetta Ella sai ulkomuodossansa lyhyestä hännästänsä, eli oikein kiva viikonloppu tulosten ja Ellan näyttelykäytöksen osalta.

Ella onkin päässyt vuodenvaihteen tienoilla ja jälkeen paljon reissaamaan, ensiksi oltiin viikko poikaystäväni luona Helsingin keskustassa ja nyt reissataan sukulaisilla Jyväskylässä. Ellahan on todella helppo reissukissa - matkaaminen sujuu mukavasti jos ei ole liian kuuma (muuten saattaa pahoinvoida) ja perillä tutkii reippaasti heti koko alueen ja on kuin kotonansa.

Onni ja Ruska ovat tosiaan olleet äitini luona hoidossa nyt reilun kuukauden. Viihtyvät siellä hyvin ja saavat runsaasti huomiota tutuilta ja turvallisilta ihmisiltä. Vein Ruskan viikko sitten sterkkaukseen. Kaikki sujui normaalisti ja kaulurin kanssa Ruska pääsi toipumaan kotiin. Ilmeisesti haavaa tosin on kutittanut ja rouva siksi keksinyt nukkua välillä hiekkalaatikossa, mutta askarreltiin rouvalle sukkapuku sukkahousuista ja haava on parantunut normaalisti. Kunhan Ruska on toipunut kokonaan, meidän kissakolmikko taas yhdistetään saman katon alle - näillä näkymin varmaan tammikuun viimeisellä viikolla.

Pikkuhiljaa on nyt suunniteltu taas alkavaa näyttelyvuotta, ja alustavasti se näyttäisi meillä seuraavalta...

Varmat:
21.-22.1. SUROK, Lahti - Ella
4.-5.3. URK, Askola - Ella (la-su) & Ruska (la), myös Ruskan poika Olavi tulossa ensi kertaa näyttelyyn lauantaina!
25.-26.3 KESKIS, Jyväskylä - Ella, ehkä Ruskakin

Mietinnässä
22.-23.4. RUROK, nfy
20.-21.5. PIROK, nfy
10-11.6. ERY-SYD, Hyvinkää
8.-9.7. KESKIS, Jämsä
22.-23.7. SUROK, Hämeenlinna
26.-27.8. RUROK, nfy
23.-24.9. ERY-SYD, Helsinki
11.-12.11. URK, nfy
25.-26.11. TUROK, Turku


Ellahan alkaa toukokuussa kisailemaan mys veteraaniluokassa ja valmistunee maaliskuussa nyt Grand International Premioriksi. Sen jälkeen on jäljellä enää yksi ulkomaannäyttelyviikonloppu ja kymmenisen näyttelypäivää Suomessa, ennenkuin toivon mukaan ollaan saavutettu Fifen korkein kastraattititteli - Supreme Premier. Jos nopealla aikataululla kierrettäisiin näyttelyitä niin sitä saatettaisiin päästä juhlimaan siis jo syksyllä, mutta todennäköisemmin sen aika on vasta vuoden päästä. Ruskahan tulee nyt kisailemaan veteraaniluokassa ja aloittaa nyt myös kastraattina näyttelyt, eli ehkä jo viiden näyttelypäivän jälkeen lähdetään hakemaan sertiä ulkomailta - ulkomaanreissunkin ajankohta siis lienee syksyllä tai viimeistään ensi vuonna alkuvuodesta.