sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. Adventti

Pennut kävivät perjantaina eläinlääkärissä ensimmäisillä rokotuksilla. Matka meni hienosti ja kaikilla oli päällisin puolin kaikki ok. Meillähän on pentueessa muuten yksi erikoisuus  lisää - toisella tytöllä on kolme luomea korvassa. Minä olen niitä ihmetellyt jo pitkään että mitä ovat mutta eläinlääkärikin sanoi että luomia ovat, kasvattaja totesi että venäjänsinisillä joskus niitä on, muilla roduilla hän ei ole koskaan niihin törmännyt.

Tänään pennut täyttävät 11 viikkoa! Kuinka aika meneekään nopeasti... Ovat pennut  nyt alkaneet jutella aikaisempaa enempi. Kaikilla tuntuu olevan oikein kaunis ääni, pojan kanssa tikkausreissulla tosin totesin että ainakin sillä ääntä myös riittää ihan tarpeeksi, metroon kun mentiin niin kuulosti nimittäin siltä että minulla olisi aika paljon suurempikin kissa boksissa... =^-^=

Nyt ensimmäisen adventin kunniaksi sytytin meillä kynttilän, joka minun onkin tarkoitus esitellä. Nimittäin, ostin sen eritoten meidän pienen Mitsan muistokynttiläksi. 


Oikeanlaista kynttilää etsiessäni, ehtona oli titetysti, että sen pitää olla vihreä. Mahdolllisimman lähellä Ellan silmien väriä, tottakai. Stockmannilla silmiini osuikin sitten tuo pieni lasikynttilä. Se sitten lähti mukaan.

Mitsa, minun elämässäni 13 päivää - eli todellakin pienen hetken - elänyt pikkuruinen kissanpentu. Miksi halusin sille muistokynttilän? Tuo pentu opetti minulle paljon siitä kuinka elämässä pitää taistella ja kuinka joidenkin kohdalla kovasta taistelusta huolimatta jokin ylempi taho päättää kuka on tarpeeksi vahva ja kuka ei. Kuinka elämä kohtelee joitain väärin, vaikka he taistelisivat muita hanakammin.

Kohtalon ivaa ehkä sekin, kun tämän kappaleen joka liittyy mielessäni vahvasti varsinkin Mitsaan, tehnyt yhtye lopetti vain kolme päivää ennen Mitsan menehtymistä. Tuo kappalehan oli ensimmäinen, jonka kuulin tuon keisarinleikkauksen jälkeen, autossa matkalla kohti kotia ja aloittaessamme sitä kamppailua mikä meillä pentujen kanssa oli.

Mutta tosiaan, tuo kynttilä on aina tarkoitus sytyttää hetkeksi etenkin silloin, kun on jokin pentueeseen liittyvä tapahtuma: emon ja isän syntymäpäivät, pentueen syntymäpäivät, pentujen/emon/isän hienot menestymiset näyttelyissä tms... kaikki mikä liittyy meidän pentueeseen ja sitä kautta Mitsaan.

Pennut ovat meillä enään vajaat kolme viikkoa. Voih.

torstai 17. marraskuuta 2011

Pentu pipinä

Meillä on tänään käyty yhden pennun kanssa eläinlääkärillä. Pojan tassu jäi aamulla oven väliin ja rupesi vuotamaan verta ja oli kipeä, kello 11.30:ksi saatiin aika Kissaklinikka Felinaan.

Tassu oli tosiaan turvonnut ja ilkeän näköinen. Siitä huolimatta poika yritti leikkiä ja olla normaalisti.

Noh, klinikalla sitten päätettiin että poikahan rauhoitetaan, röntgenkuvataan, tutkitaan haava ja katsotaan mitä tehdään. Röntgenkuvissa kaikki oli hyvin; ei murtumaa ja kynsi on kiinni kynsivallissa (aluksi epäiltiin että kynsi olisi irti). Antura oli haljennut; ommeltiin kahdella tikillä. Parin viikon päästä mennään kontrolliin ja tikkienpoistoon.

Poika sai  kaulurin. Kahdeksi viikoksi. Eläinlääkäreillä oli vaikeuksia kaulurin kanssa; eihän noin pienille pennuille ole kaulureita! Askartelivat sitten normaalista kaulurista pienemmän.

Antibiootit ja maitohappobakteerit poika myös sai. Voi ressukkaa.

Pentu on nyt kotona ollut oma ihana itsensä; hiukan näkee vain silmistä koko ajan kuinka alakuloinen se on; ja syystäkin! Emo nimittäin sähisee ja murisee sille kun se tulee lähelle, tuon kaulurin takia. Pentu itsekin on huomannut että emo ei huoli sitä kaulurin takia; aina kun emo on ajanut sen pois luotansa se yrittää repiä kauluria pois. :(

Toivottavasti emo tottuisi pennun kauluriin pian. Poika sai nyt uuden lempinimenkin, joka ei ehkä ole kaikista "mukavin", nimittäin tuota kutsutaan nyt myös Tötsäksi. Meidän pikkuinen tarvitsee nyt urakalla tsemppiä; se kun on jo muutenkin luonteeltaan herkin noista pennuista ja emon negatiivinen suhtautuminen tähän on sille iso isku vyön alle.

Kiitettäköön vielä Kissaklinikka Felinan henkilökuntaa ihanasta palvelusta! Felinan uusitut tilat ovat aivan ihanat (vaikkakin tutkimushuoneet nykyään pienet) ja henkilökunta aina yhtä ystävällistä ja positiivista. Suosittelen tuota paikkaa ehdottomasti! Meidän poitsuhan sai ihan tavattomasti ihailua osaksensa. ;)

tiistai 8. marraskuuta 2011

Onnin lihakset ovat tehneet paluun!

Koska nyt on kuultu niin paljon pennuista ja niiden upeasta mammasta, täytyy tasapainon vuoksi varmaan kertoa vaihteeksi myös meidän rakkaan kollipojan kuulumisia. :)

Kuva syksyltä 09
Kerroin joskus, kuinka tuolta kollilta on lähtenyt paljon lihaksia laihtumisen takia. Mutta nyt... se on saanut ne kaikki takaisin, entistä upeampana! Siinä on meillä taas aikamoinen bodarikolli...

Onnin kanssa käytiin eilen pitkästä aikaa valjastelemassa. Yllättävän hyvin se suhtautui taas valjasteluun vaikka edellisestä kerrasta on kauan ja nyt tuolla kuitenkin oli märkääkin. Tosin, ei Onnia ole koskaan kosteus haitannut, on sitä kaatosateellakin käyty ulkona...

Meillä on ruvettu nyt pohtimaan ensi kesän suunnitelmia. Riippuen mummoni kunnosta, yritän löytää mahdollisuuden lähteä kummankin kissan kanssa Valtimolle - todellakin korpeen - rentoutumaan vaikka viikoksi. Toissakesäinen reissu Onnin kanssa oli nimittäin sen verta mahtava.

Ja sitten pennuista.
Pennut, toisin kuin emonsa, syövät kaikki jo raakaa lihaakin suurella innolla! Itseasiassa se on pentujen mielestä hurjasti parempaa kuin mikään teollinen. Täytyypä ohjeistaa pennunottajia myös barf-ruokinnasta; jos jollain olisi kiinnostusta niin aina vain parempi! Ainakin poikapennun ottajat ovat olleet kiitollisia kun olen jo hiukan ohjeistanut heitä teollisten ruokien kanssa; täytyy keskustella täten myös barffaamisen ja puolibarffaamisen mahdollisuuksista... :)

Pennuilla on parin viikon päästä myös ensimmäiset rokotukset.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Pentujen esittelyt

Viralliset nimet eivät vielä ole tiedossani (tai pojan kyllä on ainakin, mutta en tiedä miten se nyt lopulta sitten kirjoitettiin rekkareihin), vaikka itse tytöille nimiehdotukset annoinkin ja rekisteripaperit on lähetetty eteenpäin. Mutta esitelläänpä meidän huomenna 8 viikon ikäiset pennut sitten ilman rekkarinimien julkaisua. :)


Poika n. 6,5 vkoa
Poika, "Poitsu", "Yoda", "Ufo"
Pieni kullannuppumme, pentueen ujoin tyyppi. Ja pienikokoisin, mikä on hassua sillä onhan kyseessä kuitenkin urospentu. Ulkonäöllisesti erittäin lupaava; suuuuuuret pyöreähköt silmät ja perinyt siron rakenteensa Ellalta. Nätti poika. :)

Ehkäpä pentueen myös rauhallisin. Helppo käsiteltävä, kuten kaikki meidän pennuista. :)
Lempileluna sillä on ehdottomasti sorsa. Sitä se kantaa suussaan ympäriinsä ja murisee muille pennuille kun ne yrittävät siltä sorsaa pois viedä.

Se pennuista, joka tulee kissamaisten tapojen oppimisessa viimeisenä. Kiinteää ruokaakin se on syönyt vasta n. viikon?

Poika saa todella hyvän kodin perheestä jossa on vanhempien lisäksi kaksi yläkouluikäistä poikaa; ja mikä parasta; läheltä!



Punkero noin 7 viikkoa

1. Tyttö, "Punkero"
Meidän mahtava pyörremyrskymme! Varsinainen adhd-tapaus; juoksee ympäriinsä minkä kerkiää eikä energia lopu koskaan kesken.

Omasta mielestäni tuntumaltaan parhaimman turkin omaava, mutta turkki valitettavasti asteen turhan pitkää (eipä sitä tiedä onko sitten kun pentuturkki lähtee). Rakenteeltaan tullut isäänsä. Turkin väri on vaalein, joka on ulkomuodollisesti huonompi juttu kun venäjänsiniseltä kuitenkin vaaditaan Suomessa mieluiten hiukan tummempi väri jotta turkin tipping näkyisi paremmin.

Kaikista ehdottomasti helpoin käsiteltävä, rakastaa ihmistä ja luottaa. Olemme kutsuneet pentua myös räggäriksi (ragdoll) tuon luottavaisuutensa takia; se ei todellakaan pistä yleensä hanttiin kun sitä käsittelee. :)

Rakastaa ruokaa. Siitähän tuo on saanutkin lempinimensä; tuo rakkaus ruokaan nimittäin näkyy tässä pennussa. :D Kasvattajatkin nauroivat että harvoin ovat nähneet noin läskiä kissanpentua, ainakaan meidän rodun kohdalla. Pari viikkoa sitten mekin tunnistimme tuon pennun parhaiten siitä, että sillä oli jättimaha. Aina ensimmäisenä paikalla kun on puhe ruuasta. 4 viikon iässä, kun toiset pennut eivät suostuneet vielä koskemaankaan kiinteään ruokaan; tämä söi yhden päivän RC:n Babycat moussea (jota minun oli tarkoitus syöttää n. viikko pennuille ennen muuhun kiinteään siirtymistä) ja jo seuraavana päivänä söi ahnaasti emonsa kanssa Feline Portaa ja RC:n sekä Hill's:n penturaksuja. 6 viikon iästä lähtien tuo on myös syönyt hyvällä halulla raakaa kanaa.

Selkeästi rohkein pentu. Matkii emoansa minkä kerkiää; jo neljän viikon iästä lähtien on peittänyt ruokansa, viisiviikkoisesta käynyt ainoastaan hiekkalaatikolla tarpeillansa jne.

Tämän pennun tulevaisuus on vielä erittäin epävarma. Se lähtee mahdollisesti ulkomaille, tai sitten se menee mahdollisesti kasvattajalle tai jää mahdollisesti meille. Tai löytää kodin jostain ihan muualta. Vielä ei voi tietää, riippuu miten nuo ulkomaalaiset päättävät nyt. 

Tyttö n. 6,5 vkoa

2. Tyttö, "Nallekarhu"
Se "hissukka", joka ei hirveästi erotu joukosta toisin kuin Punkero tempperamenttinsa kanssa ja poika kohtaamiemme ongelmien takia.

Kun Punkero on kaikessa ensimmäinen ja poika viimeinen; tämä tulee siinä välissä. Seuraa varsinkin siskoansa tiiviisti.

Ulkomuodollisesti tämä muistuttaa eniten isäänsä; varsinainen nallekarhu. Pienimmät silmät. Turkki väriltään tummin, toivottavasti saisi myös hienon tippingin. :)

Tämä pentu lähtee Vaasaan.







Voih, meillä alkaa pentujen kanssa huveta yhteinen aika hurjaa vauhtia. Se on sääli, vaikka tavallaan ei tunnu pahalta antaa noita pois... mutta niihin on itsekin "kasvanut" kiinni. Se 110% työpanos mikä pentuihin olen laittanut varsinkin ongelmia kohdatessamme, on kasvattanut minua henkisesti ja tehnyt jokaisesta pennusta omalla tavallaan tärkeän. Mutta onneksi ensimmäinen pennuista lähtee meiltä vasta muistaakseni 16.12.

Toisaalta on upeaa, kuinka minuun on luotettu noiden pentujen kanssa. Olen joutunut kamppailemaan yksin (perheen avustuksella) pentujen selviämisenkin kanssa. Tosin, tilanteen tietäen en syytä siitä kasvattajaa millään tavalla ja edelleen - oikeastaan etenkin nyt - sitä mieltä olen etten parempaa kasvattajaa olisi voinut mistään löytää. Eläinlääkärihän ei heti alkuun olisi halunnut antaa pieniä keskospentuja yksin minun hoitooni nuoren ikäni takia vaan yritti ehdotella muita järjestelyjä (syynä lähinnä se kun tiesi että hommasta tulee normaalia huomattavasti rankempi). Rankkaahan se minullekin oli ensimmäiset viikot; mutta yhtälailla rankat ne olisivat olleet kenelle tahansa.

Nyt kun miettii, mitä kaikkea olen kokenut ja oppinut pentujen kanssa; se on uskomatonta. Jos luetteloisin kaikki ne asiat tähän, listasta tulisi todella pitkä. Mutta kaikista päällimmäiseksi olen huomannut kuinka asetan minulle rakkaiden elävien tarpeet omien tarpeideni ja oman hyvin menevän elämän edelle.