keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ja taas kerran pari kuvaa...

Viimeaikoina kun on nuo illat uvenneet niin pimenemään, on tullut kissojakin kuvattua paljon vähemmän. Yksi päivä sitten pakotin itseni ottamaan Ellasta jotain kuvia - alkaa oma kuvausmotivaatio aina laskemaan valon määrän laskiessa.

Täytyypä vain todeta, että tuo lisäsalama on ollut kullanarvoinen kapistus. Miten olen joskus selvinnytkään ilman sitä...?

Näistä kuvista huomaa sen, että Ellaa ei huvita ja mammaakaan ei oikein huvita. No, mutta kuvia kuitenkin. ^-^




Taustana näissä kuvissa on äitini maalaus. Äitini aina maalailee kun sille päälle sattuu, ja hienoja töitä häneltä on tullut. Tuo ei minusta ole äitini parhaimpia töitä, mutta sopi ihan hyvin Ellan taustaksi. 

Meillä on muuten jo melkein 50 lukijaa. Wow! "Sen kunniaksi" voisin koittaa Onnistakin pari kuvaa ottaa joku päivä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Syksyn väreissä

Suomalainen luonto on todella kaunis syksyisin värihohdossaan. Tästä syystä kävimme taas Ellan kanssa ottamassa syksykuvia.











maanantai 14. lokakuuta 2013

URK 13.10.2013

Käytiin Ellan kanssa näyttelyssä taas, tällä kertaa Kirkkonummella.


 Ella yllätti tällä kertaa. Se käyttäytyi paremmin kuin koskaan sitten pentuluokkien. Vielähän se sähisi, mutta vähemmän kuin viime kerralla. Okei, omalle kuvalleen sähiseminen kruunasi Ellan päivän käytöksen, mutta mamma on silti hyvin ylpeä kauniisti käyttäytyvästä leidistään!



Ella ei KOSKAAN leiki tuomarinpöydällä, vaan se katsoo tasan tarkkaan toiseen suuntaan kuin missä lelua heilutetaan. Mutta kuinkas kävikään tällä kertaa?





Meillä oli siis tuomarina Lone Lund. Lone tykkäsi Ellasta kovasti. Kun vietiin Ella pöydälle tuli sieltä "Hi, baby! I know you're not a baby, but I'll call you baby."

Arvosteluseteli oli sisällöltään tämännäköinen

Tyyppi: Ex. well balanced & built lady
            slender + muscular body
Pää:      Nicely balanced - fine profile + (jotain mistä ei saanut selvää) + angle + whiskerpads
            Chin should be stronger
Silmät:  Large - Ex. shape - green
            but could be more vivid (väristä puhutaan)
Korvat: Large - open - Ex. set & placed
Turkki:  Ex. quality + texture
            Ex. nice blue colour + silver sheen
             Faint ghost markings on tail
Häntä:   Good lenght + shape
Kunto:   Ex.
Yleisvaikutelma: Talkative girl
Tulos:    EX1 CAP

Saatiin siis se serti jota haettiinkin. :) Vielä yksi, niin neiti valmistuu Premieriksi.

Päästiin myös pyörähtämään TP-valinnoissa. Siellä oli paneelipaikasta kisaamassa muistaakseni kuusi toinen toistaan upeampaa kissaa. Voitto meni punaiselle somalille. Ellalla olisi saanut olla kuulema suorempi profiili ja suuremmat korvat, sekä avoimemmat silmät. No, täällä oltiin kuitenkin superylpeitä Ellasta jo siinä, että neiti sinne TP-valintoihin haluttiin. ;)




Neidin ikää kyseltiin päivän aikana useampaan kertaan. Aina kuulostivat yllättyneiltä vastauksen kuultuaan. Ellahan on hyvin nuorekas (eikä se vanha edes vielä ole... 3,5 vuotta ei ole paljon kuitenkaan), olemukseltaan hyvin aktiivinen ja utelias.




Hieno näyttelypäivä taas takana. Milloinkohan sitä seuraavan kerran? ;)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Yksi kuva viimeisen parin viikon ajalta. Ensi viikolla saattaapi blogiin tulla taas pientä kuvapläjäystä, kun viikonloppuna on näyttelyt ja ensi viikolla on aikaa puuhata kissojen kanssa. :)


maanantai 7. lokakuuta 2013

Ja taas yksi vuosipäivä

Eilen oli meillä taas yksi vuosipäivä. Se päivä, kun Ella on meillä asunut kolme vuotta. Aika on mennyt äkkiä. En vieläkään voi oikeastaan uskoa, että olen saattanut kohdata Ellassa "elämäni kissan". Minulle tuo kissa edustaa täydellisyyttä, ja vaikka koen Onninkin jollain tapaa "elämäni kissaksi", Ella on sitä täysin toisella tapaa - se on kaikkea sitä, mistä en koskaan uskaltaisi edes haaveilla.


Ella ei ensitapaamisellaan kuitenkaan mitenkään uskomattomasti säväyttänyt: ei tullut sellaista "tämä se on" reaktiota. Onnellinen luonnollisesti olin siitä, että siinä olisi tuleva kissani eikä kyseisessä kissassa ollut mitään vikaakaan. En epäröinyt hetkeäkään sitä, ettenkö tuon kissan meille kotiin haluaisi. Enkä ole hetkeäkään katunut. Siinä missä Onnin kanssa eläminen on ollut aina pientä kamppailua ja haastetta päivästä toiseen, Ellan kanssa sitä ei ole ollut.


Ellan luonnetta voisin ylistää loputtomiin. Upeinta siinä on ehkä sellainen naiivi luottamus. Sillä on jotenkin sellainen maailmankatsomus, että hänelle ei tee kukaan mitään pahaa. Vaikka Onni retuuttaisi Ellaa, Ella menee pieneksi hetkeksi pois paikalta ja parissa minuutissa se on taas Onnin luona, positiivisena ja optimistisena itsenään. Jos sen viereen tipahtaa vaikka kattila, se hyppää ehkä metrin päähän jonka jälkeen kääntyy ja katsoo, mikä se oli. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuo kissa osaisi pitää puoliaan. Neiti suuttuu helposti eläinlääkärikäynneillä saamistaan piikeistä, ja aijai, kun tuo kissa on kuin perseeseen ammuttu karhu koko loppupäivän. Meidän suosikkieläinlääkärissä tosin kissa osataan ottaa huomioon niin, että Ellakaan ei edes huomaa mitään piikkiä saaneensa.



Venäjänsinisessä lopullisesti rakastuin vuosia sitten siihen, kun tapasin yksilöitä jotka olivat vanhoinakin aktiivisia, leikkisiä ja nuorekkaita. Ella on tässä tapauksessa juuri sitä, mitä etsin. Se kaipaa paljon aktiviteetteja, leikkii enemmän kuin mielellään ja keksii joka päivä kaikenlaista uutta.

Hauskin Ellan aktiviteettirutiini liittyy ehkä lakanoiden vaihtoon. Ella ei varmaan tiedä mitään parempaa, kuin lakanoidenvaihto. Kun vanha lakana otetaan pois, kissa tulee paikalle ja kierii sängyllä ikionnellisena ja hieroo itseään patjaan. Usein myös lakanaa pois ottaessa se pyydystää sitä innolla. Uutta lakanaa laittaessa on kivaa auttaa mammaa ja leikkiä kaikennäköisillä lakanaan muodostuvilla rypyillä. Ella tykkää myös hirveästi, jos kaksi ihmistä nostaa lakanan ilmaan niin, että Ella on siellä lakanassa kuin riippukeinussa. Lopuksi uusissa lakanoissakin on kiva kieriä.



Muistan kuinka etenkin vuosia takaperin törmäsin usein teksteihin, joissa venäjänsinistä kuvailtiin hiljaiseksi ja että se käyttää kaunista ääntään säästeliäästi. Ella on pennusta asti tykännyt ilmoittaa olemassaolostaan. Kun se hyppää tasolta maahan, se päästää tietynlaisen äänen. Kun se näkee minut, se "moikkaa" tietyllä tapaa. Kun sitä koskettaa, se vastaa tietyllä tapaa. Kun sitä kutsuu, se vastaa kutsuun tietyllä tapaa ja tulee samantien katsomaan, mitä on meneillään kun häntä tarvitaan. Kun se jää yksin suljetun oven taakse ja kuulee ihmisiensä puhetta, se aloittaa surumielisen mouruamisen. Onnille se juttelee myös, taas hiukan eri tavalla.
Tietyllä tapaa tuo kissa on hyvin samantyyppinen temperamentti kuin omistajansa. Pienenä minua kutsuttiin "Pikkupippuriksi", "Satakieleksi" ja "Tulivuoritytöksi". Päiväkodin tädit kyselivät, eikö minulla koskaan ole muita hetkiä kuin niitä kun hymyilen ja olen positiivinen. Kaiken sen takana on kuitenkin myös vahva temperamentti, kohdatessaan tilanteita jotka eivät mene oman suunnitelman mukaan. Valmius puuttua epäkohtiin - sitä myös tuolla kissalla on. Sillä on selkeästi jonkinlainen tieto siitä, kuinka häntä tulisi hänen mielestään kohdella.

Ensimmäinen kuva, jonka Ellasta olen nähnyt. (c) Kaizahre-kissala

Ja voi, tuo ulkonäkö. Tulee jatkuvasti ihasteltua, kuinka maailmassa voikaan olla jotain noin kaunista. Kaunis, hopeainen turkki, sopusuhtainen ja elegantti kroppa (tosin tällä hetkellä lihavahkona, mutta kuitenkin...), upeat, vihreät silmät...
Kyllä tuo kissa hurmaa ulkonäöllään ja luonteellaan oikeastaan kenet vain. Sehän ei venäjänsiniselle tyypillisesti ole mikään "vieraiden kissa", mutta utelias se on vieraitakin kohtaan ja tutustuu nopeasti uusiin ihmisiin.

Tuhannet kiitokset niille ihmisille, jotka mahdollistivat sen että tuon upeuden olen elämääni saanut. Tuo kissa opettaa ihmisilleen optimistista elämänasennetta ja auttaa kohtaamaan uutta päivää toisen jälkeen. Kiitos.

Loppuun vielä Ellan nimikkokappale.