Ja taas yksi vuosipäivä

Eilen oli meillä taas yksi vuosipäivä. Se päivä, kun Ella on meillä asunut kolme vuotta. Aika on mennyt äkkiä. En vieläkään voi oikeastaan uskoa, että olen saattanut kohdata Ellassa "elämäni kissan". Minulle tuo kissa edustaa täydellisyyttä, ja vaikka koen Onninkin jollain tapaa "elämäni kissaksi", Ella on sitä täysin toisella tapaa - se on kaikkea sitä, mistä en koskaan uskaltaisi edes haaveilla.

Ella ei ensitapaamisellaan kuitenkaan mitenkään uskomattomasti säväyttänyt: ei tullut sellaista "tämä se on" reaktiota. Onnellinen luonnollisesti olin siitä, että siinä olisi tuleva kissani eikä kyseisessä kissassa ollut mitään vikaakaan. En epäröinyt hetkeäkään sitä, ettenkö tuon kissan meille kotiin haluaisi. Enkä ole hetkeäkään katunut. Siinä missä Onnin kanssa eläminen on ollut aina pientä kamppailua ja haastetta päivästä toiseen, Ellan kanssa sitä ei ole ollut.

Ellan luonnetta voisin ylistää loputtomiin. Upeinta siinä on ehkä sellainen naiivi luottamus. Sillä on jotenkin sellainen maailmankatsomus, että hänelle ei tee kukaan mitään pahaa. Vaikka Onni retuuttaisi Ellaa, Ella menee pieneksi hetkeksi pois paikalta ja parissa minuutissa se on taas Onnin luona, positiivisena ja optimistisena itsenään. Jos sen viereen tipahtaa vaikka kattila, se hyppää ehkä metrin päähän jonka jälkeen kääntyy ja katsoo, mikä se oli. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuo kissa osaisi pitää puoliaan. Neiti suuttuu helposti eläinlääkärikäynneillä saamistaan piikeistä, ja aijai, kun tuo kissa on kuin perseeseen ammuttu karhu koko loppupäivän. Meidän suosikkieläinlääkärissä tosin kissa osataan ottaa huomioon niin, että Ellakaan ei edes huomaa mitään piikkiä saaneensa.



Venäjänsinisessä lopullisesti rakastuin vuosia sitten siihen, kun tapasin yksilöitä jotka olivat vanhoinakin aktiivisia, leikkisiä ja nuorekkaita. Ella on tässä tapauksessa juuri sitä, mitä etsin. Se kaipaa paljon aktiviteetteja, leikkii enemmän kuin mielellään ja keksii joka päivä kaikenlaista uutta.

Hauskin Ellan aktiviteettirutiini liittyy ehkä lakanoiden vaihtoon. Ella ei varmaan tiedä mitään parempaa, kuin lakanoidenvaihto. Kun vanha lakana otetaan pois, kissa tulee paikalle ja kierii sängyllä ikionnellisena ja hieroo itseään patjaan. Usein myös lakanaa pois ottaessa se pyydystää sitä innolla. Uutta lakanaa laittaessa on kivaa auttaa mammaa ja leikkiä kaikennäköisillä lakanaan muodostuvilla rypyillä. Ella tykkää myös hirveästi, jos kaksi ihmistä nostaa lakanan ilmaan niin, että Ella on siellä lakanassa kuin riippukeinussa. Lopuksi uusissa lakanoissakin on kiva kieriä.

Muistan kuinka etenkin vuosia takaperin törmäsin usein teksteihin, joissa venäjänsinistä kuvailtiin hiljaiseksi ja että se käyttää kaunista ääntään säästeliäästi. Ella on pennusta asti tykännyt ilmoittaa olemassaolostaan. Kun se hyppää tasolta maahan, se päästää tietynlaisen äänen. Kun se näkee minut, se "moikkaa" tietyllä tapaa. Kun sitä koskettaa, se vastaa tietyllä tapaa. Kun sitä kutsuu, se vastaa kutsuun tietyllä tapaa ja tulee samantien katsomaan, mitä on meneillään kun häntä tarvitaan. Kun se jää yksin suljetun oven taakse ja kuulee ihmisiensä puhetta, se aloittaa surumielisen mouruamisen. Onnille se juttelee myös, taas hiukan eri tavalla.
Tietyllä tapaa tuo kissa on hyvin samantyyppinen temperamentti kuin omistajansa. Pienenä minua kutsuttiin "Pikkupippuriksi", "Satakieleksi" ja "Tulivuoritytöksi". Päiväkodin tädit kyselivät, eikö minulla koskaan ole muita hetkiä kuin niitä kun hymyilen ja olen positiivinen. Kaiken sen takana on kuitenkin myös vahva temperamentti, kohdatessaan tilanteita jotka eivät mene oman suunnitelman mukaan. Valmius puuttua epäkohtiin - sitä myös tuolla kissalla on. Sillä on selkeästi jonkinlainen tieto siitä, kuinka häntä tulisi hänen mielestään kohdella.

Ensimmäinen kuva, jonka Ellasta olen nähnyt. (c) Kaizahre-kissala

Ja voi, tuo ulkonäkö. Tulee jatkuvasti ihasteltua, kuinka maailmassa voikaan olla jotain noin kaunista. Kaunis, hopeainen turkki, sopusuhtainen ja elegantti kroppa (tosin tällä hetkellä lihavahkona, mutta kuitenkin...), upeat, vihreät silmät...
Kyllä tuo kissa hurmaa ulkonäöllään ja luonteellaan oikeastaan kenet vain. Sehän ei venäjänsiniselle tyypillisesti ole mikään "vieraiden kissa", mutta utelias se on vieraitakin kohtaan ja tutustuu nopeasti uusiin ihmisiin.

Tuhannet kiitokset niille ihmisille, jotka mahdollistivat sen että tuon upeuden olen elämääni saanut. Tuo kissa opettaa ihmisilleen optimistista elämänasennetta ja auttaa kohtaamaan uutta päivää toisen jälkeen. Kiitos.

Loppuun vielä Ellan nimikkokappale.