Tämä veljeni ottama kännykkäkuva piristi päivääni kyllä melkoisesti tänään! Näin kun kissakolmikosta on ollut erossa nyt jo yli viikon, niin niitä kyllä jo kaipaa.
Se mikä tässä kuvassa on erikoista, niin se että siinä vierekkäin nukkuvat Onni ja Ella! Nykyään meillä on normaalia nähdä Ruska ja Onni nukkumassa vierekkäin, mutta Ella on yleensä vähintään metrin tai parin päässä muista nukkumassa. Ei koskaan toisen kissan vieressä.
Tässä kuvassa se on kuitenkin mennyt aurinkoiselle paikalle nukkumaan Onnin viereen. Voin vain todeta, että Ruska on ollut meidän kissalaumalle parasta mitä on tapahtunut sinä aikana kun minulla on kissoja ollut. Ruska on muuttanut Onnin täysin - toisten kissojen kanssa arvaamattomasti käyttäytyvästä ongelmakissasta leikkisäksi ja ystävälliseksi kissakaveriksi! En olisi vielä puoli vuotta takaperin voinut kuvitella tällaista tilannetta jossa Onni ja Ella voisivat nukkua vierekkäin. Puoli vuotta sitten Onni olisi heti näykännyt tai purrut Ellaa kun se olisi tullut edes noin lähelle makoilevaa Onnia. Puoli vuotta sitten tuo kissa ei voinut sietää toisen kissan koskettavan sitä mitenkään. Tuon kissan ei voinut kuvitella olevan toisen kissan kanssa ilman kokoaikaista valvontaa samassa huoneessa, ja valvottunakin sillä piti olla yleensä valjaat päällä sillä ne rauhoittivat tuota kissaa.
Vaikka Ella ja Ruska eivät vieläkään täysin ystävyksiä ole (minkä voi ymmärtää, kun miettii millainen "kissakaveri" Onni on sille ollut - mutta kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa), niin en voi sanoa muuta kuin että KIITOS RUSKA! <3
Voin sanoa, etten kadu hetkeäkään sitä että otin kolmannen kissan, vaikka tulokset ovatkin olleet erilaiset kuin mitä silloin odotettiin. Nämä tulokset kun ovat paljon paremmat kuin pystyin koskaan kuvittelemaan!