Masuvisa

 Kasvavan vauvamasun kunniaksi haastamme lukijamme arvaamaan, mikä masu kuuluu millekin kissalle!
Luonnollisesti tunnistamisen vaikeuttamiseksi kuvat on otettu mahdollisimman hankalasti ja epäselvästi (ei, se ei ollut alkuperäinen tarkoitus) ja kuvien kissojen masujen tunnistamista on vaikeutettu ennestään jälkikäsittelyn muodossa. Kaikki kuvat on siis otettu noin suurinpiirtein ylhäältä, kahdessa ensimmäisessä kuvassa kissan pää on kuvan oikeassa laidassa, viimeisesä vasemmassa.

Kuvissa poseeraavista kissoista yksi on tiineytensä 5. viikolla, eli vatsassa möyrii tuntematon määrä n. 25 millimetrin mittaisia pieniä kissanalkuja. Yksi taas on meidän iänikuinen diieetiläinen, joka osaa kyllä taitavasti vetää vatsansa myös sisään silloin kun joku voisi sen möhömahan huomata (erityisen kätevä taito näyttelyissä). Kolmas taas on nauttinut tämän vuoden puolella ruuasta vähän liikaakin kun on illallistanut aina kahden tytön kanssa erikseen, päivittäin. Eli tiivistettynä - yksi masuista on vauvamasu, kaksi muuta on kastraattimasuja!

Masuvaihtoehto 1 

Masuvaihtoehto 2

Masuvaihtoehto 3

Arvaatkos, mikä masuista kuuluu Ruskalle, mikä Ellalle ja mikä Onnille? Arvauksensa heittäjien kesken arvotaan ensi maanantaina 1.9. jokin pieni kissamainen yllätyspalkinto. ;)

(ps. mikäli haluat osallistua yllätyspalkinnon arvontaan, muistahan käydä ensi viikolla kurkkaamassa osuiko arpa kohdallesi - odotan arvonnan voittajan yhteydenottoa viikon, jonka jälkeen palkinto arvotaan uudelleen ellei voittajasta ole mitään kuulunut)

Hopeanhohtoista

Jokainen venäjänsinisiä nähnyt on saattanut huomata, että venäjänsinisen turkki ei ole täysin tasavärinen sininen. Venäjänsininen on siniseksi kissaksi usein varsin vaalean värinen ja sen turkki näyttää hopeanhohtoiselta. Miksi?

Venäjänsinisen turkissa jokaisen päällyskarvan kärki on väriltään hopeinen, mitä kutsutaan ns. tippingiksi. Muuten karva on sininen. Näin on myös ainakin koratilla, mutta venäjänsinisen turkki poikkeaa koratin turkista sillä koratilla ei ole ollenkaan aluskarvaa kun taas venäjänsinisen aluskarva on pituudeltaan samanpituista kuin päällyskarva (josta tulee standardissa käytetty käsite "kaksinkertainen turkki). Aluskarvojen päät eivät ole hopeisia.

Meidän tytöistä Ellalla on tällä hetkellä mielestäni parempi turkki. Ei tosin ole ehkä aina ollut, vaan sterilointi on muuttanut Ellan aluskarvaa ja muutenkin turkkia paksummaksi ja aluskarva on nyt aikaisempaa pidempää. Ruskalla aluskarva on tällä hetkellä hieman päällysturkkia lyhyempää, minkä takia Ruskan turkki ei ole ihan samalla tavalla "pystyssä seisova" kuin Ellan turkki. Hyvät turkit kuitenkin kummallakin, ei tuomareillakaan ole laadusta varmasti kummankaan kohdalla huomautettavaa. Ellan turkki saisi tosin olla hieman lyhyempää kokonaisuudessaan.

Tältä päivältä muutama potretti tytöistä. Näissä näkyy erinomaisesti tuo venäjänsinisen turkin hopeanhohtoisuus. Ja jos joku ei meidän tyttöjä toisistaan erota helposti, niin ensimmäisessä kolmessa kuvassa poseeraa Ella ja lopuissa kolmessa Ruska.

Yhteiskuva

Otettiin eilisiltana Ellan kanssa pieni yhteiskuva. Ellaa ei tosin huvittanut juuri poseerata, herkut oisivat vain maistuneet. Saatiin me kuitenkin joku onnistunut yhteiskuva edes otettua!

Uusi objektiivi

Eipä siihen tosiaan kauaa mennyt, että uusi objektiivi tuli hankittua. Canon 50mm f/1.8 II siis hajosi viime perjantaina, ja eilisiltana kävin noutamassa itselleni uuden objektiivin. Tällä kertaa päivitin siis hieman parempaan, kyseessä on käytetty Sigma 30mm f/1.4 EX DC HSM. Ja ai että, kyllä tykkään! Vaatii vielä kyllä vähän totuttelua tuo uusi polttoväli. Upeaa tuossa on hyvä piirto ja erittäin hiljainen tarkennus. Toisaalta tarkennus ei myöskään ole mikään maailman nopein, mutta äänettömyydestä johtuen en osaa kyllä sitä kunnolla siltä osin edes verrata tuohon canonin 50 milliseen.

No, pari kokeiluräpsyä sitten Ellasta...

Odotan innolla että pääsen vielä enemmän testailemaan tuota uutta hankintaani. :)

Hei, meille tulee pentuja!

Nyt uskaltaa sanoa jo ääneen tuon otsikon lauseen. Kyllä, nyt alkaa jo näkyä varmoja tiineyden merkkejä meidän tytössä! Joskus aikaisemmin jo puhuin luonteen muutoksesta, Ruska on edelleen sitä mitä silloinkin, sitä mitä on ollut astutuksesta lähtien. Omaan rauhaan vetäytyvä, sisäänpäinkääntynyt, rauhallinen - mutta silti erittäin hellyydenkipeä.

Tänään kun katoin taas uudelleen (keskiviikon tienoilla ei vielä osannut varmaksi sanoa!) Ruskan nisiä, en voinut todeta kuin että kyllä, ne ovat sekeästi turvonneet ja punoittavat. Tämän pystyi sanoa varmaksi siitä, että toinen ylimmän nisäparin nisistä ei ollut vielä lainkaan turvonnut tai punoittava, ero joihinkin muihin nisiin oli huikea!

Samoin kun katsotaan painoa, antaa sekin jo vinkkiä... punnitsin Ruskan viikon astutuksen jälkeen: 2,75 kg. Tänään kun punnitsin, näytti se jo 2,84 kg! Tiineyttä siis reilut 5,5 viikkoa jäljellä - uskallan veikata että se paino nousee vielä aika reilusti. Ellallahan nousi kokonaisen kilon (!!!), mutta oli sen masu kyllä aika suurikin sitten. Kyllä minun silmääni Ruska on aavistuksen pyöristynyt jo nytkin, mutta odotan huomattavasti pienempää masua siltikin.

Nyt blogin puolella saadaan tyytyä jonkin aikaa hieman huonompilaatuiseen kuvamateriaaliin. Nimittäin erään karvalapsosen takia muutenkin suppean objektiivivalikoimani paras, paraspiirtoisin ja luotetuin objektiivini on nyt täysin sökönä. Uusi on hankinnassa. Onneksi muu kalusto vaikuttaa vielä toimivan ihan ok, nyt meni siis kamerakalustoa rikki onneksi vain noin satasen arvosta. Saattoi päästä muutama ärränpää, kun aluksi huomaan tuon objektiivin hajonneen, sitten kun testaan runkoa se ei hyväksy kahta kolmesta muistikortista ja myöskään lisäsalama ei anna minkäänlaisia elonmerkkejä. Onneksi kuitenkin lisäsalama alkoi toimimaan hetken päästä täysin normaalisti ja runko tosiaan hyväksyi yhden muistikorteista. Äsken hyväksyi yhden niistäkin, joita ei aiemmin hyväksynyt. Huh.

No, kissahan ei pahaa tarkoittanut tuon kameran tiputtaessaan. Se vain sattumalta ponnisti pöydältä kovaan hyppyyn niin, että 30cm pöydän reunasta sijainnut kamera osui sen ponnistaviin takatassuihin ja tietysti tippui maahan. Todistettiin taas kerran, ettei se kamera ole kyllä turvassa missään mihin nuo kissat pääsevät pyörimään. Kamerakalustoa olisi tarkoitus muutenkin kyllä päivittää ensi keväänä/kesänä, joten hyvähän se on tietysti tsekata markkinoita jo nyt... :)

Valtimon reissu 2014

Ruskan pentujuttujen mennessä etusijalle, en ole ehtinyt reissukertomusta tekemään Ellan lomareissusta. Nyt sitten lyhyesti reissumuistelua ja kuvia.

Kävimme siis Ellan kanssa taas mummolassani Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Ella on tuolla ollut edellisen ja ainoan kerran vuonna 2012, jolloin viivyimme viikon. Tällä kertaa reissu oli hiukan lyhyempi ja mukana oli myös poikaystäväni (eli pääsimme kulkemaan julkisten sijaan autolla). Sen lisäksi reissu sisälsi yhden yöpymisen Jyväskylässä kummitädilläni.

Ella valikoitui mukaan siksi, että Ruskaa en koe vielä tuntevani tarpeeksi hyvin. En olisi voinut luottaa Ruskaan uudessa ympäristössä tai ennakoida sen käyttäytymistä. Onni taas olisi ollut muuten valinta (kävi Valtimolla viimeksi 2010), mutta sen oli fiksumpi jäädä Ruskan kaveriksi kotiin. Yhtälailla Onnikin olisi kyllä nauttinut tuolla hiljaisuudessa lomailemisesta, mutta tällä kertaa näin.

Ella matkusti tuttuun rauhalliseen tapaansa. Perille saavuttuamme kissasta oikeasti näki selvästi, että se muisti paikan ja oli onnellinen päästessään sinne kaiken huomion keskipisteeksi ja aktivoivaan ympäristöön. Se kieri jatkuvasti lattioilla ja oli tavalliseen tapaansa aivan kaikessa mukana, missä vain pystyi olemaan.

Ensimmäisen kerran kaikki ihmiset olivat poissa mökiltä saapumisesta seuraavana päivänä eli kissa oli yksin mökissä. En tiedä miksi, mutta yksinolon jälkeen kissa ei ollut oma itsensä. Se oli selkeästi tolaltaan ja todella peloissaan, käyttäytyi sille hyvin epätyypillisesti. Rauhoittui kyllä nopeasti kun sille antoi jakamatonta huomiota hetken suljetussa huoneessa. Ella ei ole koskaan tykännyt yksinolosta. Sen lisäksi tuolla kissa varmasti näkee ja kuulee sellaista, mikä on pienelle kaupunkilaiskissalle varmasti hyvin pelottavaa. Ihan hyvin kissa on voinut tarkoilla aisteillaan havaita talon ympäristössä karhun taikka ilveksen. Olisi kiva tietää, mitä tuon pienen kissan mielessä liikkui, sillä olisi varmasti tarina kerrottavanaan jos se vain osaisi. Maakotkapariskunta lenteli talon lähettyvillä, mutta ainakaan jälkeenpäin kissa ei reagoinut mitenkään kiljuviin liiteleviin maakotkiin, joten kissan mielestä se, mitä yksinollessaan oli kohdannut, oli ainakin niitä maakotkia pelottavampi.

Ulkoilusta neiti nautti tuolla taas enemmän kuin kaupungissa. Se pyydysteli innolla perhosia ja tutki pihapiiriä. Myös ruohoa neiti söi melkoisesti. Eräs perhonen kerran jopa laskeutui neidin kuonolle - kissan ilme olisi kyllä ollut taltioimisen arvoinen. Valitettavasti olin hidas enkä saanut tilanteesta kunnollista kuvaa.

Kaikin puolin onnistunut reissu oli kyllä taas, enkä voisi kuvitella käyväni tuolla ilman kissaa - kissat nauttivat tuolla olemisesta jopa paljon enemmän kuin ihmiset!

Paluumatkalla kävimme tosiaan Jyväskylässäkin. Siellä kävi muutama tilanne, joissa kissan tuntemisesta oli apua. Nimittäin heti taloon päästyämme kissa vilahti suureen kellariin (emme tajunneet heti laittaa ovea kiinni) ja ilmeisesti uudessa paikassa hieman peläten sitten piiloutui, eikä reagoinut kutsuihin. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin kissa sieltä tulee poiskin, mutta kissalle vieraassa ympäristössä en voinut antaa kissan vain olla jossain piilossa kyyhöttämässä. Avain kissan löytymiseen oli yhden kolon bongaaminen, jota kautta pääsi eräiden kiinteiden kaappien taakse pieniin lokeroihin. Se näytti juuri sellaiselta kololta, mihin voisin kuvitella kissan menevän. Aluksi en havainnut siellä mitään kädellä tunnustellen tai peilillä katsoen, mutta jonkin aikaa myöhemmin otin kännykkäkameralla kuvan siitä kolosta (koloon ei pystynyt siis suoraan katsomaan, oli kahden kaapin välissä) ja kolmannessa lokerossa näkyi pieni kaistale jotain tummaa. Otin useamman kuvan, ja siellä se kaistale sitä oli - olin varma että kissahan se muuten on vaikkei sitä voinut siksi tunnistaakaan! Sitten vain kännykän taskulampulla kurkkimaan muutaman millin raoista kaapin etupuolelta noihin lokeroihin, ja oikean lokeron kohdalle päästyäni sieltä kurkistikin nopeasti vastaan smaragdinvihreät silmät, minkä jälkeen Ella kipitti hämähäkinseitin peitossa ja pölyisenä kaapin takaa mamman luo. Voi sitä ilon hetkeä! Eipä päästetty kissaa enää kellariin.

Toivottavasti päästään taas joskus uudestaan reissuun tuonne Valtimolle. Kivaa oli, niin ihmisillä kuin kissallakin!

Tämä oli muuten meidän kahdessadas postaus! Sen ja pentujen kunniaksi koitetaan jossain vaiheessa mahdollisesti järjestää tänne blogin puolelle jotain arvontaa tai vastaavaa. :)

Venytyskuvia

Otettiin tuossa sunnuntaina parit venytyskuvat meidän tytöistä.

Ruska kaipaa sitten pentupuuhiensa jälkeen kyllä ehdottomasti harjoitusta tämän näyttelyasennon kanssa. Kissa oli sen verran vastahakoinen tähän touhuun, että pitää alkaa totuttelemaan. Toisaalta hassua, sillä onhan Ruskallakin jo yli kymmenen näyttelyä takana! Kuitenkin viimeisimmästäkin näyttelystä on jo kaksi vuotta aikaa, millä on varmasti vaikutusta.

Ella taasen... kyllä nyt neidistä sai olla ylpeä! Se oli venytyksessä ihan mestarin otteilla - rennosti ja varmasti. En tiedä onko dieetin vai mestarillisen venytyksen ansiota, mutta kissa ei edes näytä kropaltaan ollenkaan lyhyeltä kuten joskus aiemmin!

Vielä odotellaan kunnon merkkejä Ruskan tiineydestä. Neitokainen on tosin ihan jo astutusreissusta asti ollut hyvin hiljainen, hiukan omaan rauhaan vetäytyvä mutta myös hellyydenkipeä. Tietääköhän tämä kokenut mamma jo jotakin, jota me ei vielä tiedetä? ;)