Valtimon reissu 2014

Ruskan pentujuttujen mennessä etusijalle, en ole ehtinyt reissukertomusta tekemään Ellan lomareissusta. Nyt sitten lyhyesti reissumuistelua ja kuvia.

Kävimme siis Ellan kanssa taas mummolassani Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Ella on tuolla ollut edellisen ja ainoan kerran vuonna 2012, jolloin viivyimme viikon. Tällä kertaa reissu oli hiukan lyhyempi ja mukana oli myös poikaystäväni (eli pääsimme kulkemaan julkisten sijaan autolla). Sen lisäksi reissu sisälsi yhden yöpymisen Jyväskylässä kummitädilläni.

Ella valikoitui mukaan siksi, että Ruskaa en koe vielä tuntevani tarpeeksi hyvin. En olisi voinut luottaa Ruskaan uudessa ympäristössä tai ennakoida sen käyttäytymistä. Onni taas olisi ollut muuten valinta (kävi Valtimolla viimeksi 2010), mutta sen oli fiksumpi jäädä Ruskan kaveriksi kotiin. Yhtälailla Onnikin olisi kyllä nauttinut tuolla hiljaisuudessa lomailemisesta, mutta tällä kertaa näin.

Ella matkusti tuttuun rauhalliseen tapaansa. Perille saavuttuamme kissasta oikeasti näki selvästi, että se muisti paikan ja oli onnellinen päästessään sinne kaiken huomion keskipisteeksi ja aktivoivaan ympäristöön. Se kieri jatkuvasti lattioilla ja oli tavalliseen tapaansa aivan kaikessa mukana, missä vain pystyi olemaan.

Ensimmäisen kerran kaikki ihmiset olivat poissa mökiltä saapumisesta seuraavana päivänä eli kissa oli yksin mökissä. En tiedä miksi, mutta yksinolon jälkeen kissa ei ollut oma itsensä. Se oli selkeästi tolaltaan ja todella peloissaan, käyttäytyi sille hyvin epätyypillisesti. Rauhoittui kyllä nopeasti kun sille antoi jakamatonta huomiota hetken suljetussa huoneessa. Ella ei ole koskaan tykännyt yksinolosta. Sen lisäksi tuolla kissa varmasti näkee ja kuulee sellaista, mikä on pienelle kaupunkilaiskissalle varmasti hyvin pelottavaa. Ihan hyvin kissa on voinut tarkoilla aisteillaan havaita talon ympäristössä karhun taikka ilveksen. Olisi kiva tietää, mitä tuon pienen kissan mielessä liikkui, sillä olisi varmasti tarina kerrottavanaan jos se vain osaisi. Maakotkapariskunta lenteli talon lähettyvillä, mutta ainakaan jälkeenpäin kissa ei reagoinut mitenkään kiljuviin liiteleviin maakotkiin, joten kissan mielestä se, mitä yksinollessaan oli kohdannut, oli ainakin niitä maakotkia pelottavampi.

Ulkoilusta neiti nautti tuolla taas enemmän kuin kaupungissa. Se pyydysteli innolla perhosia ja tutki pihapiiriä. Myös ruohoa neiti söi melkoisesti. Eräs perhonen kerran jopa laskeutui neidin kuonolle - kissan ilme olisi kyllä ollut taltioimisen arvoinen. Valitettavasti olin hidas enkä saanut tilanteesta kunnollista kuvaa.

Kaikin puolin onnistunut reissu oli kyllä taas, enkä voisi kuvitella käyväni tuolla ilman kissaa - kissat nauttivat tuolla olemisesta jopa paljon enemmän kuin ihmiset!

Paluumatkalla kävimme tosiaan Jyväskylässäkin. Siellä kävi muutama tilanne, joissa kissan tuntemisesta oli apua. Nimittäin heti taloon päästyämme kissa vilahti suureen kellariin (emme tajunneet heti laittaa ovea kiinni) ja ilmeisesti uudessa paikassa hieman peläten sitten piiloutui, eikä reagoinut kutsuihin. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin kissa sieltä tulee poiskin, mutta kissalle vieraassa ympäristössä en voinut antaa kissan vain olla jossain piilossa kyyhöttämässä. Avain kissan löytymiseen oli yhden kolon bongaaminen, jota kautta pääsi eräiden kiinteiden kaappien taakse pieniin lokeroihin. Se näytti juuri sellaiselta kololta, mihin voisin kuvitella kissan menevän. Aluksi en havainnut siellä mitään kädellä tunnustellen tai peilillä katsoen, mutta jonkin aikaa myöhemmin otin kännykkäkameralla kuvan siitä kolosta (koloon ei pystynyt siis suoraan katsomaan, oli kahden kaapin välissä) ja kolmannessa lokerossa näkyi pieni kaistale jotain tummaa. Otin useamman kuvan, ja siellä se kaistale sitä oli - olin varma että kissahan se muuten on vaikkei sitä voinut siksi tunnistaakaan! Sitten vain kännykän taskulampulla kurkkimaan muutaman millin raoista kaapin etupuolelta noihin lokeroihin, ja oikean lokeron kohdalle päästyäni sieltä kurkistikin nopeasti vastaan smaragdinvihreät silmät, minkä jälkeen Ella kipitti hämähäkinseitin peitossa ja pölyisenä kaapin takaa mamman luo. Voi sitä ilon hetkeä! Eipä päästetty kissaa enää kellariin.

Toivottavasti päästään taas joskus uudestaan reissuun tuonne Valtimolle. Kivaa oli, niin ihmisillä kuin kissallakin!

Tämä oli muuten meidän kahdessadas postaus! Sen ja pentujen kunniaksi koitetaan jossain vaiheessa mahdollisesti järjestää tänne blogin puolelle jotain arvontaa tai vastaavaa. :)