Otettiin eilisiltana Ellan kanssa pieni yhteiskuva. Ellaa ei tosin huvittanut juuri poseerata, herkut oisivat vain maistuneet. Saatiin me kuitenkin joku onnistunut yhteiskuva edes otettua!
Minä tajusin juuri, että minusta ei ole ainuttakaan yhteiskuvaa Ruskan kanssa! Onninkin kanssa muistini mukaan vain yksi, ja sekin vuodelta 2009... Ella on päässyt hiukan eriarvoiseen asemaan tässä asiassa, sillä sen kanssa minulta löytyy yhteiskuvia paaaaaljon enemmän, esim näyttelyistä. :D
Vau. Täältä löytyy Ruskakin! Luulin kauan, että meidän Ruska on maailman ainoa Ruska. Muttä nyt tuli vastaan jo toinen oman Ruskan lisäksi. Toinen löytyi Pikku Punapippurista. Siellä Ruska on poika, musta ja pitkäkarvainen. Meidän Ruska on runsaan neljän vuoden ikäinen rouva, eurooppalainen, jolla on ollut kahdet pennut ja joka on saanut nimensä punaruskeasta värityksestään. Teidän Ruska on sininen (?), ja nimi tuleekin Veeruskasta. Ruska sai molemmat pentueensa sijoituskissana. Jälkimmäisestä pesueesta meille jäi sijoituskissaksi Rauha, joka täytti elokuun alussa vuoden. Juuri tänään Rauha lähti riijjuuresissulle punaisen kollin (Onnin!) luo. Terveisiä Ellalle, Ruskalle ja Onnille!
Jee, kaimoja! Minä olen internetin lemmikkipalstoilla törmännyt moneenkin Ruskaan (etenkin moneen suomenlapinkoiraan, sekä muiden suomalaisten koirarotujen edustajiin - kissoihinkin kyllä paljon), ja itseasiassa itselleni tuli tuossa vähän aikaa sitten yllätyksenä että Ruska on todella harvinainen nimi ihmisellä - lemmikeillä kun se on paljon yleisempi. Pidänkin sitä hirveän kauniina nimenä, ja siksi ei yhtään ainakaan haitannut kun "Veroschkaa" meille tiedustellessa kävi ilmi että sitähän kutsutaankin pääosin tuttavallisesti Ruskaksi. Ruskan virallinen nimi on tosiaan Ruskis Veroschka, josta loppuosa on kai aluksi vääntynyt suomalaisempaan muotoon Veeruskaksi ja siitä edelleen sitten Ruskaksi (ja Rusaksi).
Meidän Ruska on tosiaan väriltään sininen, kohta 5-vuotta täyttävä rouva jolla on jo lapsenlapsenlapsiakin maailmassa! Sen lisäksi sillä on masussa nyt (todennäköisesti) viimeinen pentueensa, joita odotellaan syntyväksi reilun 4 viikon kuluttua.
Toivottavasti teitä Onnistaa (hehe) sitten tuolla riijjuureissulla! ;)
Ihana kuva. <3 Munki pitäisi ottaa viimein joku julkaisukelpoinen kuva Noran kanssa. :D
VastaaPoistaMinä tajusin juuri, että minusta ei ole ainuttakaan yhteiskuvaa Ruskan kanssa! Onninkin kanssa muistini mukaan vain yksi, ja sekin vuodelta 2009... Ella on päässyt hiukan eriarvoiseen asemaan tässä asiassa, sillä sen kanssa minulta löytyy yhteiskuvia paaaaaljon enemmän, esim näyttelyistä. :D
PoistaKiva kuva!
VastaaPoistaVau. Täältä löytyy Ruskakin! Luulin kauan, että meidän Ruska on maailman ainoa Ruska. Muttä nyt tuli vastaan jo toinen oman Ruskan lisäksi. Toinen löytyi Pikku Punapippurista. Siellä Ruska on poika, musta ja pitkäkarvainen. Meidän Ruska on runsaan neljän vuoden ikäinen rouva, eurooppalainen, jolla on ollut kahdet pennut ja joka on saanut nimensä punaruskeasta värityksestään. Teidän Ruska on sininen (?), ja nimi tuleekin Veeruskasta. Ruska sai molemmat pentueensa sijoituskissana. Jälkimmäisestä pesueesta meille jäi sijoituskissaksi Rauha, joka täytti elokuun alussa vuoden. Juuri tänään Rauha lähti riijjuuresissulle punaisen kollin (Onnin!) luo. Terveisiä Ellalle, Ruskalle ja Onnille!
VastaaPoistaJee, kaimoja! Minä olen internetin lemmikkipalstoilla törmännyt moneenkin Ruskaan (etenkin moneen suomenlapinkoiraan, sekä muiden suomalaisten koirarotujen edustajiin - kissoihinkin kyllä paljon), ja itseasiassa itselleni tuli tuossa vähän aikaa sitten yllätyksenä että Ruska on todella harvinainen nimi ihmisellä - lemmikeillä kun se on paljon yleisempi. Pidänkin sitä hirveän kauniina nimenä, ja siksi ei yhtään ainakaan haitannut kun "Veroschkaa" meille tiedustellessa kävi ilmi että sitähän kutsutaankin pääosin tuttavallisesti Ruskaksi. Ruskan virallinen nimi on tosiaan Ruskis Veroschka, josta loppuosa on kai aluksi vääntynyt suomalaisempaan muotoon Veeruskaksi ja siitä edelleen sitten Ruskaksi (ja Rusaksi).
PoistaMeidän Ruska on tosiaan väriltään sininen, kohta 5-vuotta täyttävä rouva jolla on jo lapsenlapsenlapsiakin maailmassa! Sen lisäksi sillä on masussa nyt (todennäköisesti) viimeinen pentueensa, joita odotellaan syntyväksi reilun 4 viikon kuluttua.
Toivottavasti teitä Onnistaa (hehe) sitten tuolla riijjuureissulla! ;)