Ruska vaihtoi (kunnolla) pesää ensimmäisen kerran pari päivää takaperin. Se oli keksinyt pennuillensa aikamoisen piilon ja ihan ensiksi saimmekin niitä hieman etsiskellä. Pennut Ruska oli piilottanut työpöydän alla oleviin lokeroihin, joihin oli juuri hankittu uudet mustat kankaiset laatikot. Kävimme Ruskan kanssa pienen keskustelun siitä mikä on pennuille sopiva pesä - ja päädyimme kompromissiin, jossa siirsin mustan kankaisen laatikon kumolleen puiseen valkoiseen pentupesään - siihen jonka olin aivan alunperin pennuille pesäksi suunnitellut. Tänään sitten otin laatikon pois puisesta arkusta ihan vain puhdistaakseni sen aikamoisesta määrästä kissankarvaa, ja Ruska hyväksyikin näköjään sen että arkku sopii pesäksi myös ilman sitä laatikkoa. Hyvä näin.
Siinä olisi sitten tämän illan kissanpentuannos. Huomenna lisää!
Hyvä, että annostelet tätä söpöyttä, sillä ei ole hyvä saada makeaa mahan täydeltä :)
VastaaPoistaEikä yliannostuskaan ole hyvä asia, veikkaan että kissanpentuyliannostus voi olla peräti hengenvaarallista! ;)
PoistaOlisin katsellut paljon enemmän:) Voi miten nopeasti ne kehittyvät ♥.
VastaaPoistaKehittyvät tosiaan aikamoisella vauhdilla! Kohtahan nämä ovat jo isoja kissoja. :D
PoistaOnne taas kerran sulosia! :D
VastaaPoistaPäivästä toiseen, on se kumma kuinka nuo jaksavat vain olla suloisia. :P Luulisi käyvän voimille jo.
PoistaVoi toisia, syvänsinisine simmuineen. <3 Tommoset söpöt otukset pitäs lailla kieltää, ku se aiheuttaa ihmisille vaan pentukuumeen.
VastaaPoistaHeh, ei näitä voi kieltää lailla koska nämähän ovat oiva lääke mm. stressiin! :D
PoistaKissanpentuterapiaa parhaillaan kyllä ^^
PoistaIhania söpöläisiä ♥ Tuo haukotuskuvakin saa minut ihan vaan huokailemaan
VastaaPoistaVoi, olen varma että nämä pennut aiheuttavat kyllä aikapaljon huokailua! <3
PoistaEi noista kyllä saa tarpeekseen ollenkaan ♥
VastaaPoistaEi todellakaan saa. <3
PoistaOih, lokerot täynnä kissanpentuja ♥ ♥ ♥
VastaaPoista