torstai 18. syyskuuta 2014

Sturdi Show Shelter

Tätä hankintaa ei olla vielä esiteltykään täällä! Itseasiassa kissatkin pääsivät tänään ensimmäistä kertaa kunnolla tutustumaan, mitä sen mustan hassun kuljetuskassin sisällä oikein onkaan...



Sturdi Show Shelter Single. Semmoinen meille kotiutui jo heinäkuun lopulla. Olen sturdihäkistä näyttelyhäkiksi jo kauan haaveillut, mutta niiden ollessa varsin hintavia on sen hankinta aina lykkääntynyt. Nyt löytyi häkki sopuhintaan, ja sehän oli pakko ottaa (vaikka häkki sijaitsikin Kuopiossa asti!).

Eniten tämä uusi häkki kiinnosti Onnia. Tytöt ovat tällaisissa vastaavissa viettäneet näyttelypäiviä aikaisemminkin, niin tyttöjä häkki ei sen suuremmin kiinnostanut.

Onni taas... sitä kiinnostivat aivan hirveästi etenkin edellisten käyttäjien hajut. Niin paljon, että rupesi ihan laulattamaan (terveisin Onni, joka kastroitiin 5kk iässä). Unohdin vain kertoa Onnille, että edelliset käyttäjät taisivat olla lähinnä uroksia...


Ruskakin tuli tarkastamaan häkin.




"Mamma sanoo, että me ollaan ihan ku paita ja peppu, onks se totta Onni?" - Ruska



Innolla odotan, että saan tuon häkin käyttöön näyttelyihin! Mallailin kuvissa sinne jo eräissä potreteissa taustana esiintynyttä kangasta, josta ajattelin mahdollisesti tuohon tehdä alustan.

Sen lisäksi meille kotiutuu lähiaikoina (hups!) toinenkin näyttelyhäkki! Se oli pakko ottaa (myös), koska se on tuplakokoa, halpa ja kivan sävyinen vihreä väriltään!

6 kommenttia :

  1. Täällä haaveillaan myös Sturdista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkä teillekin sellainen joskus kotiutuu! :)

      Poista
  2. Minä tilasin häkin Tican kautta :) Heillä oli joku aika sitten myynniss häkkejä hirveän halvalla. Sturdihan se ei ole, mutta saman näköinen ja hintakin oli vain 80€ (tai 70€ en muista enää...). Kyseessä on siis tupla. Singlehäkki me saadan ERY-SYD:in näyttelystä, kun sen kevythäkin saa mukaan sieltä :D

    Kiitos palkinnoista! Nova tykkäsi hiirestä. Se on nyt tosin hävinnyt jonnekkin.

    VastaaPoista
  3. Meillekin tulossa FinTICAtin kautta se tuplahäkki. :) Oli pakko se tilata, vaikka suosinkin enemmän aitoa sturdia, kun sen olen hyväksi todennut, mutta sturdi ei ole tarjonnut valikoimissaan tarjonnut sitä "oikeaa" vihreää, mutta tuolta se löytyi. :)

    VastaaPoista
  4. Strudi on varmasti tosi käytännöllinen näyttelyissä! On omat hajut mukana ja varsinkin ujoille kissoille tuo loistavaa suojaa.

    Aivan ihana lempeä katse tuossa viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
  5. Joo, kissa tykkää kun on tutut hajut ja muutenkin tuttu häkki - sen lisäksihän se on "hygienisempi" ja omistajalle helpompi vaihtoehto! :)

    VastaaPoista