Tuossa parisen tuntia taaksepäin, mielessäni kävi ajatus että voisin tänne blogiin koittaa taas kuulumisia kirjoittaa. Ajattelin, että hälläväliä, voisin kirjoittaa vaikka ei-niin-kissoihin liittyvän tekstinkin. Päätin hakea kamerani huoneestani ja laittaa koneelle kuvia viime tiistain shoppailukierroksesta, kun päätin tavalliseen tapaani lähteä ystäväni kanssa Helsingin keskustaan ostoksille. Ajatukseni saivat kuitenkin uuden käänteen, kun avasin huoneeni oven ja astuin sisään...
Sukkani kastuivat. Suoraan oveni edessä oli märkä lätäkkö. Vaati alle sadasosasekunnin reagoida mihin olin astunut; "Kissa on pissinyt taas lattialle!"
Jäi sitten kuvat laittamatta koneelle, meinasin jopa ikuistaa "ihanan" pissalätäkön mutta ikuistamisen arvoinen olisi korkeintaan ollut ilmeeni, joka oli varmasti tuohtumuksen, huvitteneisuuden ja huolen sekasotku. Siitä sitten vain tuulettamaan huonetta, kuivaamaan lattiaa, pesemään sitä fairylla ja tolulla.
Aina kissanpissoja siivotessani vääristä paikoista, pohdin miksi mahdollisesti tekeleet löytyivät väärältä paikalta, miksi juuri siitä ja miksi juuri silloin.
Tällä kertaa päädyin tällaisiin tuloksiin.
Miksi pissannut väärään paikkaan?
- Stressi, eroahdistus. Olin erottanut kissat toisistansa kun eivät kunnolla sovussa voineet olla yhdessä. Olin laittanut Onnin huoneeseeni ilman kummoisempaa kontaktia kissaan, nakannut sen vain huoneeseen ja sulkenut oven perässäni. Kissa jäi huoneeseen rauhassa rauhoittumaan. Myöhemmin kuullut mahdollisesti minun ja Ellan äänet keittiöstä. Raapinut ovea, ei kestänyt että olen Ellan kanssa taas toisessa huoneessa.
Miksi kys. paikka?
- Paikka viittaa siihen, että on jonkun aikaa raapinut ovea, turhautunut kun sitä ei huomioida ja pissannut juuri siihen paikkaan.
Avoimeksi jäi kuitenkin kysymys; miksi osoittaa tätä pissaamalla?
Nyt tulin siihen tulokseen, että koska Onni mieltää minun huoneeni tärkeimmäksi paikaksi tässä talossa (sieltä ne pissatkin aina löytyvät...), koska minä vietän suurimman osan kotona oleskeluajastani tässä kys. huoneessa; kissa saa luvan viettää tässä huoneessa (ja mahdollisesti myös eteisessä ja wc:ssä, jotta ei tarvitse olla vain yhdessä huoneessa koko aikaa) sen ajan kun en ole kotona. Huone täytyy tehdä kissanpissankestäväksi, varmistaa ettei ole sängyn lisäksi sellaisia paikkoja mihin en toivo pissoja tulevan. Näin aluksi. Eroahdistuksesta olisi ainakin päästävä eroon...
Tämä kuulostaa jo hiukan siitoskollin omistajan puheilta... Olisikohan minusta joskus siihen?
Minä sanon tähän, että ei kannata murehtia. Mortin kanssa meni puoli vuotta, että lapset oppi toisiinsa ja aikaa se tämäkin varmasti vaatii.
VastaaPoistaKunhan Ella ja Onni oikeasti tutustuvat toisiinsa ja Onni hyväksyy Ellan perheeseen, niin kyllä se siitä. Tokihan tuo on inhottavaa, että joutuu jälkiä siivoamaan.. Ja aina se tuottaa huolia.
Tsemppiä tulevalle kissan kasvattajalle. :)
Jep, aikaa tämä vaatii, vielä paljonkin. Tämän 4kk aikana kun Onnin paino on laskenut radikaalisti, se ei syö enään yhtä hyvin kuin aikaisemmin ja on luonteeltaan herkempi kuin aikaisemmin. Kaikki sen takia, että stressaa kissakaverin taloon tulemista. Pistää välillä miettimään, mikä olisi oikea ratkaisu tuon pojan kohdalla, ellei tämä ajan kanssa tästä lähde käyntiin.
VastaaPoistaItseasiassa kissat ovat toisensa yllättävän hyvin hyväksyneet, ja meidän teräsneiti-Ella pitää vain sitäkin leikkinä, että Onni käy päälle ja puree turhankin kovaa. Hupsu Ella heti pakoon päästyänsä, yllättää Onnin jostain ja pyrkii hyppimään sen selkään. :D Joku vain mättää Onnin puolelta tuossa, tiedä sitten mikä. Keväällä pyritään viettämään kummankin kissan kanssa samanaikaisesti aikaa ulkona, sillä ulkona nuo suhtautuvatkin toisiinsa taas ihan eri tavalla.