Pentujen esittelyt

Viralliset nimet eivät vielä ole tiedossani (tai pojan kyllä on ainakin, mutta en tiedä miten se nyt lopulta sitten kirjoitettiin rekkareihin), vaikka itse tytöille nimiehdotukset annoinkin ja rekisteripaperit on lähetetty eteenpäin. Mutta esitelläänpä meidän huomenna 8 viikon ikäiset pennut sitten ilman rekkarinimien julkaisua. :)

Poika n. 6,5 vkoa

Poika, "Poitsu", "Yoda", "Ufo"
Pieni kullannuppumme, pentueen ujoin tyyppi. Ja pienikokoisin, mikä on hassua sillä onhan kyseessä kuitenkin urospentu. Ulkonäöllisesti erittäin lupaava; suuuuuuret pyöreähköt silmät ja perinyt siron rakenteensa Ellalta. Nätti poika. :)

Ehkäpä pentueen myös rauhallisin. Helppo käsiteltävä, kuten kaikki meidän pennuista. :)

Lempileluna sillä on ehdottomasti sorsa. Sitä se kantaa suussaan ympäriinsä ja murisee muille pennuille kun ne yrittävät siltä sorsaa pois viedä.

Se pennuista, joka tulee kissamaisten tapojen oppimisessa viimeisenä. Kiinteää ruokaakin se on syönyt vasta n. viikon?

Poika saa todella hyvän kodin perheestä jossa on vanhempien lisäksi kaksi yläkouluikäistä poikaa; ja mikä parasta; läheltä!

Punkero noin 7 viikkoa

1. Tyttö, "Punkero"

Meidän mahtava pyörremyrskymme! Varsinainen adhd-tapaus; juoksee ympäriinsä minkä kerkiää eikä energia lopu koskaan kesken.

Omasta mielestäni tuntumaltaan parhaimman turkin omaava, mutta turkki valitettavasti asteen turhan pitkää (eipä sitä tiedä onko sitten kun pentuturkki lähtee). Rakenteeltaan tullut isäänsä. Turkin väri on vaalein, joka on ulkomuodollisesti huonompi juttu kun venäjänsiniseltä kuitenkin vaaditaan Suomessa mieluiten hiukan tummempi väri jotta turkin tipping näkyisi paremmin.

Kaikista ehdottomasti helpoin käsiteltävä, rakastaa ihmistä ja luottaa. Olemme kutsuneet pentua myös räggäriksi (ragdoll) tuon luottavaisuutensa takia; se ei todellakaan pistä yleensä hanttiin kun sitä käsittelee. :)

Rakastaa ruokaa. Siitähän tuo on saanutkin lempinimensä; tuo rakkaus ruokaan nimittäin näkyy tässä pennussa. :D Kasvattajatkin nauroivat että harvoin ovat nähneet noin läskiä kissanpentua, ainakaan meidän rodun kohdalla. Pari viikkoa sitten mekin tunnistimme tuon pennun parhaiten siitä, että sillä oli jättimaha. Aina ensimmäisenä paikalla kun on puhe ruuasta. 4 viikon iässä, kun toiset pennut eivät suostuneet vielä koskemaankaan kiinteään ruokaan; tämä söi yhden päivän RC:n Babycat moussea (jota minun oli tarkoitus syöttää n. viikko pennuille ennen muuhun kiinteään siirtymistä) ja jo seuraavana päivänä söi ahnaasti emonsa kanssa Feline Portaa ja RC:n sekä Hill's:n penturaksuja. 6 viikon iästä lähtien tuo on myös syönyt hyvällä halulla raakaa kanaa.

Selkeästi rohkein pentu. Matkii emoansa minkä kerkiää; jo neljän viikon iästä lähtien on peittänyt ruokansa, viisiviikkoisesta käynyt ainoastaan hiekkalaatikolla tarpeillansa jne.

Tämän pennun tulevaisuus on vielä erittäin epävarma. Se lähtee mahdollisesti ulkomaille, tai sitten se menee mahdollisesti kasvattajalle tai jää mahdollisesti meille. Tai löytää kodin jostain ihan muualta. Vielä ei voi tietää, riippuu miten nuo ulkomaalaiset päättävät nyt. 

Tyttö n. 6,5 vkoa

2. Tyttö, "Nallekarhu"
Se "hissukka", joka ei hirveästi erotu joukosta toisin kuin Punkero tempperamenttinsa kanssa ja poika kohtaamiemme ongelmien takia.

Kun Punkero on kaikessa ensimmäinen ja poika viimeinen; tämä tulee siinä välissä. Seuraa varsinkin siskoansa tiiviisti.

Ulkomuodollisesti tämä muistuttaa eniten isäänsä; varsinainen nallekarhu. Pienimmät silmät. Turkki väriltään tummin, toivottavasti saisi myös hienon tippingin. :)

Tämä pentu lähtee Vaasaan.

Voih, meillä alkaa pentujen kanssa huveta yhteinen aika hurjaa vauhtia. Se on sääli, vaikka tavallaan ei tunnu pahalta antaa noita pois... mutta niihin on itsekin "kasvanut" kiinni. Se 110% työpanos mikä pentuihin olen laittanut varsinkin ongelmia kohdatessamme, on kasvattanut minua henkisesti ja tehnyt jokaisesta pennusta omalla tavallaan tärkeän. Mutta onneksi ensimmäinen pennuista lähtee meiltä vasta muistaakseni 16.12.

Toisaalta on upeaa, kuinka minuun on luotettu noiden pentujen kanssa. Olen joutunut kamppailemaan yksin (perheen avustuksella) pentujen selviämisenkin kanssa. Tosin, tilanteen tietäen en syytä siitä kasvattajaa millään tavalla ja edelleen - oikeastaan etenkin nyt - sitä mieltä olen etten parempaa kasvattajaa olisi voinut mistään löytää. Eläinlääkärihän ei heti alkuun olisi halunnut antaa pieniä keskospentuja yksin minun hoitooni nuoren ikäni takia vaan yritti ehdotella muita järjestelyjä (syynä lähinnä se kun tiesi että hommasta tulee normaalia huomattavasti rankempi). Rankkaahan se minullekin oli ensimmäiset viikot; mutta yhtälailla rankat ne olisivat olleet kenelle tahansa.

Nyt kun miettii, mitä kaikkea olen kokenut ja oppinut pentujen kanssa; se on uskomatonta. Jos luetteloisin kaikki ne asiat tähän, listasta tulisi todella pitkä. Mutta kaikista päällimmäiseksi olen huomannut kuinka asetan minulle rakkaiden elävien tarpeet omien tarpeideni ja oman hyvin menevän elämän edelle.