tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kaljukaula

Edelliseen postaukseen jäi kuva laittamatta Ellan karvattomista laikuista, joten laitetaan se nyt erillisenä postauksena.


Tällä kaulalla ei tosissaan ole vähään aikaan asiaa näyttelyyn. Tosiaan onneksi kuitenkin "tilanne on ohi", ja kutinaa ei enää ole, eikä Ella ainakaan ihoaan missään vaiheessa rikki raapinut.

Ikäviä nuo karvattomat laikut ovat tietysti myös valokuvaamisen kannalta - haaveilin taas Ellan kuvailemisesta kirsikankukkien kanssa (koska kaksi vuotta takaperin saatiin silloin niin upeita kuvia) ja pari muutakin valokuvausprojektia oli Ellan kanssa tarkoitus toteuttaa tässä keväällä. Karvattomat laikut eivät kuitenkaan enää näytä yhtä "häiritseviltä" kuin alussa, niin parin viikon päästä saattaakin jo kissa näyttää ihan kuvattavaltakin, vaikka Ellan pää onkin kauttaaltaan selvästi vähäkarvaisempi kuin mitä kissan kroppa. Sille ei kuitenkaan nyt voi mitään, eli tällä mennään. :)



4 kommenttia :

  1. Voivoi. Voisko harkita kuvia sivuprofiilista, toiselta puolelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kaljuja laikkuja on koko kaulan ympäri, toisella puolella tosin hieman vähemmän. :/ No, nyt karvattomat kohdat eivät paista enää ihan samalla tapaa kuin tuossa kuvassa, eli varmaan viikon päästä otetaan taas jo kuvia. :)

      Poista
  2. Aika siististi kuitenkin karva irronnut. :) Pikaista takaisinkasvua!

    VastaaPoista