lauantai 11. huhtikuuta 2015

RUROK PetExpo 11.4.

En tiedä johtuiko se siitä, että uhkasin pari blogipostausta takaperin että Ellaa ei tulla (ehkä jo syksystä eteenpäin) käyttämään näyttelyssä edes nykyisellä tahdilla, vai siitä että pyörin koko päivän tuomarin assistenttina enkä pitänyt Ellalle seuraa, mutta Ella yllätti tänään minut käytöksellään.

Olimme siis näyttelyssä PetExpossa, Rurokin järjestämässä rotukissanäyttelyssä. Se mikä minua etukäteen hieman kauhistutti, oli väenpaljous. Vaikka olemme messukeskuksessa olleet aiemminkin näyttelyssä, sanoisin että PetExpossa riittää väkeä enemmän kuin Lemmikkimessuilla. Ja ainakin lapsia - onhan siellä myös lapsimessut samaan aikaan. Minä olin kaikenlisäksi uskaltautunut tuomarin assistentiksi, ja koskaan aiemmin assaroidessani minulla ei ole ollut Ellaa mukana. Tämä tarkoitti huomattavasti vähemmän häkin luona vietettyä aikaa.

Kerrottakoon, että Ella ei siis ole koskaan ollut mikään "supernäyttelyluonne". Näyttely pelottaa Ellaa hieman, ja muut kissat sähisyttävät ja murisuttavat. Venäjänsinisten mittakaavalla Ella ei kuitenkaan ole koskaan ollut poikkeuksellisen huono näyttelyluonne tai mitään muutakaan, sellainen ihan ok enemmänkin.

Tänään kuitenkin minut yllätti se, että aamusta saakka Ella tuntui olevan yllättävän rennosti, ilman sähinöitä. Ei ainuttakaan sähinää minun tai perheeni nähden, koko päivänä. Ei arvostelussa, ei matkalla arvosteluun, ei edes TP-valinnoissa, ei häkin luona. Mihin on hävinnyt Ellalle näyttelyssä tyypillinen sähinä ja murina? En tiedä. ja minua ei suuremmin haittaisi vaikka pysyisikin poissa. :)

No, meillä oli tänään tuomarina ranskalainen Philippe de Guerny Ventura. Pidin hänestä itse tuomarina hirveästi, niin persoonana kuin tuomarointityylistäkin. Hän ei todellakaan ollut nopea arvostelemaan, mutta otti upeasti kontaktia kissan lisäksi kissan omistajaan ja arvosteli kissat todella tarkasti - hänen sanojens mukaan hän pyrkii tuomarina arvostelemaan kuten hän toivoisi hänen kissojaan arvosteltavan näyttelyissä. Näkisin hänet itse mielelläni tuomaroimassa Suomessa uudemmankin kerran, ja toivon hänelle menestystä tuomariopinnoissansa (on huomenna samassa näyttelyssä tuomarioppilaana!).

Tietty ristiriita tulee Suomessa tosin usein näyttelyissä vastaan siinä, että venäjänsinisen standardi on etenkin yhdeltä kohdin erittäin tulkinnanvarainen. Kyse on korvien asennosta. On uskomatonta, että tästä on oikeasti keskusteltu kuulemani mukaan vuosikymmeniä, ja edelleenkin ollaan jakauduttu vahvasti "kuppikuntiin" ja maittain korvien sijainnissa on suuria eroja. Fifé-standardissa sanotaan, että korvat sijoittuvat vertikaalisesti, eli pystysuoraan, päähän. Kuulostaa yksiselitteiseltä, eikö? Tosiasiassa se ei sitä ihan ole. Standardissa sanotaan myös korvien muodon kohdalla, että korvat ovat suuret ja tyvestä leveät. Minun, niinkuin ilmeisesti suurimman osan suomalaisista venäjänsinisharrastajistakin, mielipide on siis se, ettei tällä voida tarkoittaa pystysuoria "kaniininkorvia", sillä ei kissan päälaelle saa yksinkertaisesti mahdutettua tyvestään leveitä suuria korvia. Venäjänsinisiltä löytyy siis korvamalleja ihan pystysuorasta kaniininkorvasta itämaistyyppisiin korviin. Ei, tämänpäiväinenkään tuomari ei toki halunnut myöskään niitä kaninkorvia, mutta suurinpiirtein kaikilla hänen pöydällään käyneillä venäjänsinisillä olisivat korvat saaneet sijaita hänen mielestänsä enemmän päälaella. Hienoa oli, että tuomari näki kuitenkin kauniissa kissoissamme muutakin kuin korvat (ja jos mietitään rodun ominaisuuksien "pisteytystä" standardissa, niin korvat ovt loppujenlopuksi aika pikkujuttu), ja olikin tyytyväinen suomalaisten venäjänsinisten, mikäli tämän otannan voidaan katsoa sitä edustavan, laatuun. Jos siis jätetään korvat huomioimatta. ;)

No, Ellakin tosiaan miellytti tuomarin silmää. Kaikki muu oli erinomaista, mutta alusturkkia saisi olla enempi (ei ihme kun Ella sen on jo ehtinyt pudottaa kesää varten...) ja ne korvat olivat liian pienet ja saisivat sijaita vertikaalisemmin, yllätys yllätys. Kävimme siis TP-valinnoissakin pyörähtämässä ja hävisimme hienolle siniselle britille. Suurena syynä varmasti se alusturkin vähäisyys. Tuomari kuitenkin tykkäsi Ellastakin kovasti, ja vaikka moni kissa sai arvosteluista luonteen puolesta arvostelusetelin "Yleisvaikutelma"-kohtaan maininnan ujoudesta, Ellasta sanotaan siinä että "Super lady!" Arvosteluseteli on taas kerran kirjoitettu käsialalla joka muistuttaa pitkälti arabiaa, joten ihan hirveästi en siitä ole vielä irti saanut. Eikä lopulta tarvitsekaan: sen mitä siitä olen irti saanut, niin vastaa erittäin paljon sitä, mitä tuomari arvostellessaan minulle kissastani kertoi. Tuomarin puheet ja arvostelusetelin tekstit itseasiassa tuntuvat täsmäävän keskimääräistä paremmin.

Tuloksena päivästä oli kuitenkin EX1 CAPIB, eli saimme sen sertimme mitä lähdimme hakemaankin.

Koska en assarointini vuoksi ottanut kameraa mukaan, kuvamateriaalia on minulla armottoman vähän.


Seuraavaa näyttelyä odotellessa, toivotaan että Ella käyttäytyisi jatkossakin yhtä nätisti! Seuraavan kerran meillä on tarkoitus olla paikalla PIROKissa Tampereella, lauantaina 9. toukokuuta. Samana päivänä Ella viettää myös synttäreitään, täyttäen 5 vuotta! Vielä en tiedä, assaroinko silloinkin vai en, mutta saa tulla ehdottomasti moikkaamaan!

Pirokin jälkeen meillä onkin näyttelysuunnitelmat avoinna - jos Ella saa Pirokistakin sertinsä, niin ulkomaille se on seuraavaksi lähdettävä. Loppuvuodesta olisi tarkoitus päästä myös vielä Fiféssäkin näyttelyihin - vuonna 2016 venäjänsininen siirtyy nimittäin muutaman muun rodun kanssa kategoriaan neljä, eli nykyisiin itämaisiin kissoihin (tulevaisuudessa oikeampi tapa kutsua neloskategoriaa taitaa olla luokkaa "itämaiset ja elegantit kissat" tai jotain muuta vastaavaa). Mielenkiintoinen muutos.

9 kommenttia :

  1. Onnittelut Ellan sertistä, meistä se on itsestäänselvyys, koska Ella on niiiiiiiin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, PIROKissa nähdään :)

      Poista
    2. PIROKia odotellessa! Ella kiittää taas kerran kehuista. <3

      Poista
  2. Oli mukava nähdä! Ella oli ihan mallioppilas :D Minulla on kuvia teistä, pistän muutamia tulemaan tuohon teidän sähköpostiosoitteeseenne.

    VastaaPoista
  3. Onnea Ellalle Ex1 CAPIBistaan! Mukavaa, että Elli on kehittynyt myönteiseen suuntaan suhtautumisessaan näyttelyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, Ella on tasan 8kk iästä asti sähissyt näyttelyissä (sitä ennen ei sähissyt), mutta tosiaan nyt näyttää jotain "rauhoittumista" tapahtuneen tuossa näyttelykäytöksessä! Oli jo aikakin, oli kyseessä nimittäin näköjään Ellan kahdeskymmenes näyttelypäivä. :)

      Poista
  4. Hienoa Ella ja onnea sertistä! ♥ Niin kauniina tuossa kuvassa. ihana mustasimmu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole Ellankaan kohdalta edustavin kuva, kun neiti pitää minusta kovasti tassuilla kiinni kun hieman pelottaa näyttelyhälinä. :D

      Poista