lauantai 24. tammikuuta 2015

Ellan laihdutus osa 436 - laihdutushaaste!

Meillä on Ellan kanssa tosiaan yksi ikuisuusprojekti. Ellan laihdutus.

Harvoin kukaan sanoo Ellaa lihavaksi. Eläinlääkärit, näyttelytuomarit, kasvattajat ja suurin osa Ellan tavanneista kissaharrastajista sanoo Ellan olevan hyvässä painossa. Välillä jopa itsekin uskon sen.

Ja tottahan se on siltä osin, että Ellan ulkomuoto hämää - jos kuvia katsoo pari vuotta taaksepäin, niin tuo kissahan näyttää aika normaalipainoiselta. Joissain kuvissa hieman pulleamalta kuin toisissa.









Koin kuitenkin taas herätyksen aiheeseen, kun törmäsin yhteen vanhaan Ellan kuvaan. Itseasiassa, seuraava kuva on otettu alle pari kuukautta tuota ylläolevaa kuvaa aiemmin...


Tuossa kuvassa Ella on hyvässä painossa kesällä 2012. Se painoi silloin 2,6 kg, nyt 3,3 kg.

Toivoisin, että tuo kastraattineiti saataisiin vielä joskus tuohon samaan kuntoon kuin jossa se oli silloin steriloidessa, ihan myös sen takia, mitä tämmöinen ylipaino voi kissan terveydelle tehdä. Lemmikin ylipaino altistaa sitä mm. nivelrikolle, diabetekselle, maksan rasvoittumiselle, joillekin ihotulehduksille, sydän- ja keuhkosairauksille, jopa syövälle. Sen lisäksi esimerkiksi virtsakivet ovat etenkin ylipainoisten kollikissojen riesa. Kissan omistajana olen vastuussa kissani terveydestä - myös sen terveyden vaalimisesta. Kissaa ei voi lihavuudestaan syyttää - minä olen omistajana kantanut sen kuonon eteen liian paljon helppoa ruokaa verrattuna kissani energiankulutukseen.

Nyt haluankin heittää ilmaan haasteen ylipainoisten kissojen omistajille - heinäkuun loppuun mennessä puolet kissan ylipainosta pois (oletus: ylipainoa 15-30% ja kissa on terve - jos syytä epäillä että lihavuus johtuu jostain sairaudesta, konsultoi eläinlääkäriä)! Jos joku päättää tarttua haasteeseen, niin kommenttia saa ehdottomasti jättää - kuulen mielelläni muidenkin ylipainoisten kissojen tilanteesta ja tavoitteesta, laihdutusvinkeistä ja kaikesta mahdollisesta! :) Palkitsen kaikki tässä laihdutusprojektissa onnistuneet pienellä lelupalkinnolla elokuussa!

Me otamme siis tavoitteeksi pudottaa Ellan ylipainosta puolet, eli n. 400g heinäkuun loppuun mennessä. Aikaa on siis n. 27 viikkoa, joten yhdessä viikossa painoa meidän pitäisi saada pudotettua Ellan painosta n. 15 grammaa - ei siis mikään mahdoton juttu! Keinoina aiomme käyttää ruuan määrän vähentämistä, aktiviteettien ja liikunnan lisäämistä sekä siirtymällä Ellan kanssa esim 50/50 ruokintaan, puolet raakaa ja puolet teollista. Faktahan on kuitenkin se, että esim hiilihydraatit lihottavat kissaa, ja vaikkei meidän kuivaruuassakaan hiilihydraatteja hirveästi ole, niin mitä laadukkaampi ruokavalio, sitä paremmin uskon laihduttamisen onnistuvan.




6 kommenttia :

  1. Huhhuh. KissaKaramelli on kieltämättä pikkasen päässyt pulskistumaan...mutta haaste vaikuttaa kovalle. Saas nähdä! Onnea teille yritykseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienemmälläkin tavoitteella saa toki lähteä mukaan. ;) Tässä yrityksessä tarvitaan kyllä todellakin onnea, ei nimittäin neiti ruokarohmu ole mikään helpoin laihdutettava...

      Poista
  2. Musta tuntuu, että olen jatkuvalla laihiksella. Meinaan ruoka maistuisi paljon, todella paljon, nyt kun olen kastraatti. Emäntä ei vaan tajua antaa minulle lisää ruokaa vaikka sitä vaadin äänekkäästi joka kerta, kun hän on keittiössä. Ja sitten kun saan ruokaa 2-3 kertaa päivässä, niin ruoka-annos on hienostoravintolan ravintola-annosta pienempi. Hmpf!

    Ja erityisen epistä on, kun pennut saavat AINAKIN viisi kertaa isomman annoksen kuin minä.

    T. Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä piti sanoa, että mun paino ennen sterilisaatiota ja pentuja oli 2,9 kg. Sitten tuli pennut ja sitten minut sterilisoitiin. Eläinlääkärillä tammikuun alussa ollessani painoni mitattiin ja se oli jokunen gramma alle 3,5 kg. Emäntä ihmetteli eläinlääkärin kanssa, olenka pulskassa kunnossa, mutta en siis ole. Olen vaan kerännut massaa, eli lihaksia, aikuistumiseni (pennut+sterkkaus) seurauksena.

      Eläinlääkärikäynnistä olen pudottanut painoa yhteensä noin 100 grammaa. Olen edelleen lihaksikas ja harteikas, mutta läskiä minussa ei kyllä ole. Eilisessä näyttelyssä Lahdessa tuomarikin kehuivat, että olen hyvässä kunnossa.

      Eli haluan vaan sanoa, että ei kannata tuijottaa ihan liian paljon numeroita ja vanhoja kuvia vaan katsoa nykyistä ulkomuotoakin. Sterilisointi muuttaa kissan ulkonäköä ja on normaalia, että kissa "levenee" hieman lisääntyneen lihasmassan takia.

      Jos minut nyt pakotettaisiin 2,9 kilon painoon, olisin pelkkää nahkaa. Se kuulostaa minun korviin nälkävuodelta :(

      Minusta Ella on kovin kaunis kastraattinaaras!

      Tsemppiä terveelliseen laihduttamiseen ja painossa pysymiseen - sitä emänä harrastaa minunkin kanssa (omasta mielestäni ihan liikaa).

      T. Coco

      Poista
    2. Totta kyllä tuokin että kissan kroppa muuttuu sen aikuistuessa - uskallan kuitenkin näin omistajana sanoa että kyse ei ole pelkästään lihaksesta, sillä tuntuma on eri. Meilläkin ovat tuomarit kehuneet "hoikaksi ja lihaksikkaaksi", mutta sen voi laittaa sen piikkiin etteivät tuomarit tiedä minkänäköinen tuo kissa olisi hoikassa kunnossa - se kun näyttää lihavana semmoiselta skandinaaviselta keskivertovenäjänsinineltä aika erehdyttävästi. Todellisuudessa se on kuitenkin tyypiltään jokseenkin "amerikkalainen", hoikka ja hieman itämaistyyppinen. Ja ei, Ella ei toki pahimman luokan tapaus edes ole lihavuutensa kanssa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö siihen olisi puuttutava. Meillä nyt Onnin kanssa joulukuussa kunnaneläinlääkäri kehotti jopa Onnia pudottamaan n. 500g pois, vaikka olen kuvitellut ettei siitä kissasta ainakaan mitään huomautettaisi - sitä kun ei voi pulskaksi mitenkään sanoa. Tiedän kuitenkin itsekin, että sen optimaalinen paino on siellä 4,8 kilossa, mutta en ole toisaalta hirveän huolissani tämänhetkisestä n. 5,3 kilon painosta. Onnin painolla kun on ollut välillä tapana hieman vaihdella, ja Onni laihtuu helpommin kuin lihoo - pahimmillaan se on ollut huonojen syömiskausien jälkeen 4,2 kilossa.

      Painonsa Ella on kerännyt suurimmilta osin kahdeksassa viikossa steriloinnin jälkeen. 200g siitä se keräsi kahdessa viikossa, ja saimme kissan leikanneelta eläinlääkäriltä kyllä nootia aiheesta, "mutta kun ei halunnut toipilaan ruokintaa rajoittaa", kun kissa oli todella kipeä huomattavasti normaalia vaativamman sterilaatio-operaation jälkeen... Sitä ei kuitenkaan tuolloinkaan tajunnut, kuinka sitä on pakko oikeasti ruokintaa rajoittaa rajulla kädellä _heti_.

      Pyrin aluksi Ellalla tuohon n. 2,9 kg painoon, myös sen takia että siitä voi sitten helposti taas arvioida sitä, paljonko on enää pudotettavaa.

      Poista
  3. Me tartutaan haasteeseen! Johan tota Muusaa on yritetty laihduttaa pari vuotta tuloksetta ja siinä on oikeasti läski kissa.

    VastaaPoista