torstai 28. marraskuuta 2013

Dragonfly

Viikonlopun näyttelystä tarttui mukaan kissoille tuliainen. Ja vielä todella mieleinen sellainen! Olin kyseisen lelun hankkimista miettinyt jo aiemminkin, ja muistaakseni ensimmäinen lelu jolla olen Ellaa leikittänyt oli Dragonfly.

Dragonfly-niminen kissanlelu siis tarttui näyttelystä mukaan.

Onni ei ole mikään innokas leikkijä nykyään - sen aktivointi on oikeastaan välillä aika hankalaa, koska sitä ei monetkaan lelut kiinnosta. Äkkiä se "vanhakin" nuortui tämän lelun kanssa! Hyppii, tekee syöksyjä, ottaa innolla sitä kiinni. Todella epä-Onnimaista!




Kunnon kuvia on leikkimisestä vaikeata muuten ottaa, kun toisessa kädessä pitää olla kamera ja toisella kädellä heilutella lelua. Täytyy joskus varmaan valjastaa apujoukkoja leikkikuvaamiseen. ;)

Näitä leluja täytyy ostaa pääsiäisenä pari varastoon kun FinTICAtissa seuraavan kerran käydään!


4 kommenttia :

  1. Meillä on Dragonfly ollut myös jonkin aikaa hankintalistalla. Katsotaan, josko saisin aikaseksi tilata sen vielä pukinkonttiin..!

    Ja niin tuttua tuo, että yrittää yksin kuvata ja leikittää kissaa samaan aikaan. Mulla on usein sellaisen kuvaussession jälkeen ranne kipeenä, kun kamera+obiska+salama-kombo painaa niin tuhottomasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tuota Dragonflyta ehdottomasti! ;)

      Poista
  2. Laitetaan listalle. Näyttää kivalle, lelu ja katti, molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnikin on tosiaan aikva kivan näköinen katti - sitä pitäisikin enemmän kuvailla. ;)

      Poista