Tänään tulee kuvamateriaalia parin kuukauden takaa. Olen toiminut "hovikuvaajana" jo jonkinaikaa nykyään viisipäiselle kissajoukolle, joka koostuu kahdesta abysta ja kolmesta russista. Kolmisen kertaa olen käynyt potretteja joukosta ottamassa, aikaisemmilla kerroilla pentujen takia, mutta nyt aikuisia kissoja kuvatakseni.
Tuon kissajoukon kissoja on jo kerran esiintynytkin blogissamme, tekstissä Uhm, wrong colour? .
Nyt, saanen esitellä - upeat abyrouvat Rosa ja Ofi!
Russikolmikosta suureksi harmikseni vain porukan lady, Siiri, suostui kuvattavaksi tällä kertaa. Mutta hurmaava ja hieno neiti sekin!
Vieraita kissoja on aina kiva kuvata. Toki siinä on se, että silloin joku muukin kuin minä itse odottaa niitä onnistuneita kuvia, mikä tuntuu välillä hiukan painostavalta. Kuitenkin vieraiden kissojen kuvaaminen on aivan oma juttunsa - vaatii kuvaajalta jo enemmän kun sitä sidettä kuvattavaan kissaan ei entuudestaan ole eikä usein kissa ole kuvaamiseen tottunut yhtälailla kuin nuo omat katit. Tilannetaju on kissakuvaamisessa aina a ja o. On kuitenkin antoisaa selata niitä kuvausreissun kuvia, kun jo niistä kuvista näkee niin paljon pieniä eroja eri kissapersoonien välillä ja se on aina mukavaa, kun omistaja on kuviin tyytyväinen!
Upeita kuvia! :) Varsinkin tuo kielikuva on mahdottoman söpö! ♥
VastaaPoistaKiitokset! :)
Poista