sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kissan suhtautumisesta ihmisen käsiin

Noniin - tässä se sitten tulee: Linnea pohtii kissan psykologiaa ja kissanpitoa osa 1. Huomatkaa, että minulla on taas sellainen viikonloppu, jolloin on pystynyt kiinnittämään ajatuksiansa turhanpäiväiseenkin pohdintaan.

Aina välillä on huomannut pienenpieniä eroja omassa kissanpidossansa verrattuna osaan tuntemistaan kissaihmisiin. Eroja, joita ei välttämättä ole osannut muuten miettiäkään tai miettiä mitä ne erot merkitsevät kissalle.

Tätä asiaa ensimmäisen kerran muistan pintaa syvemmältä miettineeni, kun näyttelyssä annoin Ellalle sen ollessa pentu herkkuja kädestä. Kasvattaja totesi, että ei hänen kissansa suostu kädestä herkkuja syömään. Tajusin silloin, että minä taas olen pitänyt sitä täysin itsestäänselvänä asiana että niitä herkkuja annetaan suoraan kädestä. Ei se vain itsestäänselvyys olekaan, kun pidemmälle ajattelee.

Mitä eroa on kissan kannalta käden ja herkun "suorassa suhteessa" ja siinä että se herkku päätyy kädestä vaikka lattialle ja siitä sitten kissan kitaan? Joku voi olla sitä mieltä, ettei mitään eroa. Minä väitän päinvastaista.

Vertauskuvallisesti voidaan vaikka ajtella tilanne, jossa pienelle lapselle (vaikkapa nyt noin kolmevuotias) tarjotaan makeisia. Vaihtoehto yksi on se että karkkikippo sysätään pöydälle ja lapsi saa siitä itse ottaa. Entäpä tilanne, jossa se karkki annetaankin sitten suoraan lapsen käteen. Tässä toisessa vaihtoehdossa on tämä makeisten tarjoaja ja lapsi suoremmassa suhteessa kuin ensimmäisessä.

Ajatellaanpa sama tilanne ruuanantohetkenä kissan kanssa. Ensimmäisessä tapauksessa se kippo sysätään lattialle. Toisessa tapauksessa ruokahetkestä tehdäänkin omistajalle ja kissalle intensiivisempi hetki, kissanomistaja tarjoaa ruuan käsistänsä. Lattialla olevan ruokakupin voi mieltää ruuaksi, joka ei ole kenenkään. Kissa tavallaan "valloittaa" sen. Kun ihmisellä on ruokaa kädessänsä, se ruoka on silloin ihmisen. Mutta siinä vaiheessa, kun se tarjotaan kädestä kissalle, voi tilannetta verrata hyvin siihen kun emo imettää pentujansa - antaa jotain "omaansa" pienemmälle.

Kun näihin pentuihin päästiin, niin meidän pennuilla huomasi upeasti sen miten se, että jo pieni (alle neliviikkoinen) pentu yhdistää käden ruoan saamiseen, vaikuttaa siihen miten pentu suhtautuu käsiin. Meillähän siis pennut olivat pienestä asti pulloruokittuja, emon sisäänpäinolevien nisien takia ravinnonsaanti turvattiin pulloruokinnalla, kaikenlisäksi kun olivat alkuun pienikokoisia ja sektiolla maailmaan päätyneitä. Meidän pennut olivatkin niin hyvin käsiin ja käsittelyyn tottuneita jo pienestä kuin vain kissanpentu voi olla. Muistan vielä, kuinka silmänsä vasta muutamia päiviä ennen avanneet pennut osasivat jo yhdistää näkemänsä käden johonkin hyvään. Kun käden laittoi pesään, suuntasivat pennut sen luo ja hakivat siitä turvaa. Kohti tuleva käsi (ja käsi muutenkin) yhdistettiin ruuan saamiseen.

Liian usein olen törmännyt kissoihin, jotka pelkäävät kättä, etenkin kohti tulevaa sellaista. Tämä on mielestäni surullista, sillä käsi on nimenomaan kuitenkin se osa ihmisestä, joka on eniten kosketuksissa sen kissan kanssa.

Kuvitellaan tilanne, jossa kissa saa ruuan ja herkut lattialta. On kuitenkin yksi asia, minkä tämäkin kissa saa sieltä kädestä suoraan - lääkkeet. Varmasti jokainen kissanomistaja tietää minkälaista on antaa etenkin useamman päivän lääkekuureja - ja miten etenkin kissa suhtautuu joidenkin pillerien nielemiseen kun niitä on nielty vaikkapa jo viikko putkeen päivittäin. Tuollaisen lääkekuurin ollessa päällä, kissa tuppaa tulemaan aikaisempaa epäluuloisemmaksi siihen, mitä se omistaja sieltä kädestänsä tarjoaa. Onko se jotain hyvää vaiko pahaa. Kissa, joka on tottunut saamaan sieltä kädestä vain niitä hirveitä pillereitä, jokainen voi varmasti kuvitella ettei sellaisen kissan suhde siihen ihmisen käteen ole kovin hyvä.

Siihen käteen pitäisi yrittää liittää siis kissan mielestä positiivisia asioita, enemmän kuin negatiivisia. Pienet asiat tekevät paljon kun puhutaan ihmisen ja kissan suhteesta. Kädellä on suuri merkitys kuitenkin kun ajatellaan että suuri osa ihmisen kontaktista kissan kanssa koostuu jostain mihin liittyvät ihmisen kädet keskeisesti.

Meillä etenkin Onni saa nykyään etenkin pakastekalansa tarjoiltuna ihmisen kädestä ja ihmisen paloittelemanakin usein. Pienillä asioilla tehdään ihmisen ja kissan suhteesta aina vain entistä parempaa. Saati sitten kun ajatellaan, miten nämä pienetkin hetket arjen keskellä kahden kissan kanssa keskittyen pelkästään siihen kissaan, vaikuttavat tähän suhteeseen ihmisen kannalta.




Tarjoillaanko teillä muilla ruoka tai herkut kädestä? Kantaa saa tottakai pohdintaani ottaa oikein mieluusti. ;)





4 kommenttia :

  1. Hyvä teksti. :) Itsekin pidän sitä tärkeänä, että käsi on nimenomaan yhdistettynä mukavuuteen ja turvallisuuteen. Samalla sen avulla rakennetaan luottamusta ja kiintymystä kissan ja henkilön välillä. Eihän sellainen henkilö, joka vain laittaa kupin maahan, ole yhtä kiinnostava kuin henkilö, jonka kanssa ruokintatilanne kestää pidempään ja kissa joutuu ottamaan kontaktia.

    Nuo arat kissat on harmillinen asia. Meillä Haiku on siedätetty vieraisiin nimenomaan kädestä syöttämisen avulla. Ero on huima: Haiku oli puolivuotias meille tullessaan, oli pelännyt/väistänyt vieraita aiemmassa kodissaan ja teki sitä myös meillä. Jokainen meille tullut vieras antoi sille kädestä ruokaa ja ei mennyt kauaakaan kun Haiku vieraiden tullessa juoksi niitä ovelle tervehtimään. Nykyään tuota saa silittää kaikki, ennen vieraiden silitykset oli jotain niin ällöttävää. :D

    Monet ovat tyytyneet siihen kohtaloon, että kissa vain on arka, mutta en usko, että silloin on kovinkaan aktiivisesti pyritty parantamaan kissan suhdetta ihmisiin. Ruoka siinä usein pääosaa vetää, mutta tokikaan aktivointiakaan ei saisi unohtaa. Muutokset ei tapahdu päivässä eikä välttämättä kuukaudessakaan, mutta periksi ei saisi antaa. Se on tärkeää kissan psyykeenkin vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Hassua, mutta meillä ei edes olla ajateltu ettei ruokaa ja herkkuja voisi edes tarjoilla suoraan kädestä. Meillä ollaan siis täysin samoilla linjoilla kun teillä :)

    VastaaPoista
  3. "Puolesta ja vastaan"

    Olen aivan samoilla linjoilla, että ihmisen täytyy liittyä kissan ajatuksissa mielihyvään ja turvallisuuteen. Olen kuitenkin löytänyt yhden negatiivisen asian tästä kädestä syöttämisestä: mitä tehdään silloin, kun kissa ei enää suostu syömään muualta kuin kädestä?

    Meillä on "ongelmakissa" Felix, ruoka-allergikko jonka suolisto kärsii syömättömyydestä (tulee mahahaavan oireita, oksentelua jne). Tästä syystä Felixin tulisi syödä muutaman tunnin välein ja verrokkina sisaruksiinsa, se syökin viidesti tai kuudesti päivässä, toiset kolme kertaa. Ongelmaksi onkin nyt muodostunut se, ettei Felix enää pidä puoliaan ruokaillessa eikä oikein mielellään syö lattialta kupista. Jokseenkin samaa ilmiötä kissani ovat toteuttaneet kyllä pienestä pitäen, ne eivät jostain syystä halua syödä jos ihminen ei ole läsnä. Tästä se ongelma sitten muodostuu: minun pitäisi olla läsnä 24/7, jotta Felix pysyisi terveenä. Ongelmat eivät pohjimmiltaan ole kuitenkaan sellaisia, että kissa sen takia tulisi lopettaa. Kunhan vain allergeenit pysyvät vähäisinä ja ruokaa on tarjolla riittävän usein, Felix on ihan terveesti elävä kissa. Kuitenkin opiskelen / teen työtä, joten en voi olla jatkuvasti kotonakaan. Jos en siis pitäisi kissoja hoidossa (samalla paikkakunnalla asuva äitini hoitelee kissoja viikot), joutuisin luopumaan Felixistä. Päiväni ovat sen verran pitkiä, toisinaan ympäripyöreitäkin, että yhtälö on mahdoton.

    Tästä syystä olen siis hieman puolesta ja vastaan. Siksi jakaisinkin ruokailut fify/fifty: osalla kerroista ruoka ja herkut tarjotaan kädestä, mutta osalla kerroista lattialta/kupeista/aktivointilaudoilta. Tällöin kissa oppii varmasti syömään myös itsenäisesti kun tarve vaatii, mutta myös psykologinen yhteys ihmiseen säilyy ruoankin kautta.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus!

    Meillä kissa ei ole pienestä pitäen tottunut ihmiseen ja kohti työntyvä käsi on rinnastunut pentuiällä lähinnä "vapauden riistoon". Superherkkujen tarjoaminen kädestä tuntui erittäin tärkeältä kissaa kesyttäessä, sillä pelkkä ihmisen lähestyminenkin oli pienelle vaikeaa aluksi. Myöhemmin olen totuttanut arkaparkaa vieraisiin pyytämällä heitä syöttämään kissalle herkkuja kädestä.

    Äänekkäästi käsi ojossa lähestyvät silittäjät pelottavat kissaa silti. En usko, että asialla on varsinaisesti tekemistä käsien pelon kanssa, mutta lähestymistapa on vain väärä herkälle ja "hitaasti syttyvälle" kissalle. Toki suhde käsiinkin kärsii samalla, kun niitä käytetään tällaiseen pelotteluun.

    VastaaPoista