maanantai 2. heinäkuuta 2012

Muistelussa kissojen akne

Koska minun ihmetyksekseni näyttää melkein viikottain joku päätyvän tänne blogiin googlesta kissan akneen liittyvällä hakusanalla, selvästi etsien tietoa mikä on kun kissalla on mustaa leuassa tai hakien kokemuksia/ohjeita aknen hoidosta kissalla - päätin nyt aikani kuluksi kirjoitella kuinka meillä tuon sairastaminen kissoilla meni ja miten sitä hoidettiin.

Meidät siis akne yllätti joulukuussa 2010. Huomasi sitä mustaa "hiekkaa" leuassa kummallakin kissalla, Onnilla enemmän. Olin lukenut foorumeilta jo aiemmin kissan aknesta, ja tuon mustan hiekan huomatessani tiesin heti että siitähän se on kyse.

Lähdettiin heti kysymään sitten Ellan omistajalta (oli siis meillä sijoituksessa), että onko hänellä tuosta kokemusta. Kasvattaja epäili, että johtuisi ainakin Ellalla hormonitoiminnasta, mutta mainitsi mahdollisena syynä myös kuivan talvi-ilman. Näitä syitähän voi olla vaikka mitä, useasti lukenut muovisten ruokakuppien aiheuttaneen aknea. Ne siis varmuuden vuoksi jo heti hoidon alussa kokonaan pois kissojen käytöstä!

Akne on kokemukseni mukaan yleinen ongelma kissoilla. Usein olen tärmännyt kissoihin joilla aknea on, eikä omistaja välttämättä ole siitä edes ollut tietoinen.

Kasvattajalta saatiin hoito-ohjeena sen mustan pois rapsuttelu, desinfointi ja bepanthen. Jos pahaksi äityy, saattaisi tarvita antibioottikuuria.

Minulla ei valitettavasti ole hyviä kuvia kissan aknesta, mutta tässä siis siltä joulukuulta 2010 kuvat. Ellalla on paksu, kaksinkertainen turkki joten ihoa ei kunnolla edes näe mutta kyllä siellä vähäisissä määrin sitä mustaa "hiekkaa" oli. Onnilta taas juuri ennen kuvaa olin rapsutellut sitä pois, mutta voi tuosta vähän tuota ihoa erottaa ja huomata että se ei ihan "normaalilta" näytä.




Noilla lähdettiin hoitamaan, pian käytiin ostamassa myös Echinaforce-uute. Pullo (100ml) maksaa 12-17 euroa, ja sitä myydään ainakin apteekeissa, luontaistuotekaupoissa ja jopa Anttilasta tuota löysin. 

Echinaforcessa ainoa huono puoli on se, että se värjää turkkia. Se kyllä lähtee ajan kuluessa poiskin, mutta valkoisen kissan omistajalle voi ehkä tehdä hiukan pahaa kun leukakarvat on hoidon aikana myrkynvihreään vivahtavia.

Ellalta lähti tuo parantumaan nopeasti - ehkä parissa viikossa ongelma oli sen osalta selätetty.

Meillä vakiintui hoitokäytännöksi mustan pois rapsuttelu, Echinaforcea laimentamattomana suoraan pullosta tai vanulapulla ja lopuksi hiukan Bepanthenia.
Onnilla vain tuo akne sitkeästi pysyi mukana. Ellalle ei koskaan ehtinyt edes ihan finnejä tulla, Onnille tuli oikeasti kunnon finnejäkin.

Tammikuun lopulla 2011 sitten vedettiin Onnilta ensimmäisen kerran partahöylällä leukakarvat pois hoitamisen helpottamiseksi. Kyllä ne karvat takaisin kasvavat.




Kuten tuosta huomaa, Onnilla iho oli sen verta finneillä että iho oli ihan kuhmurainen! Yllättävästi kun karvoja ei enään ollut, hoito tehostui niin että hyvin nopeasti leuka näytti jo paremmalta.

Mutta, kuinka ollakkaan kun karva alkoi taas kasvaa ennallensa, akne paheni taas. Uudestaan karvat pois siis.

Toisen kerran jälkeen päästiin sitten lopulta paremmin kasvattelemaan niitä karvojakin. Kuitenkin finnejä paranneltiin vielä pitkään karvojen kasvun jälkeenkin, mutta pikkuhiljaa ongelma oli kokonaan poissa. Ongelma todettiin joulukuussa ja ehkä toukokuun avulla lopeteltiin hoito.

Mitä sanoisin vinkkinä aknen hoitoon? Heti kun sen huomaa, kannattaa hoito aloittaa kunnolla ja tietysti päivittäisenä, mitä lievemmässä vaiheessa sen huomaa, sitä helpompi se on hoitaa. Ja jos tuntuu, ettei akne kotikonsteilla parempaan mene, niin sieltä eläinlääkäriltä sitten niitä antibiootteja hakemaan.

Itse tuon rumban jälkeen aina tarkistelen varsinkin Onnin leukaa, mitä aiemmin tuon havaitsee niin sitä nopeammin ja vähemmällä vaivalla se oikeasti hoituu.

Onnilla kun se ehti äityä pahaksi, niin muistoksi jäi myös arvet leukaan.


Ja täytyy se nyt tämäkin kuva laittaa, kun tämä päätyi äsken muistikortille kun yritin noita arpikuvia ottaa.
























Meillä ylihuomenna eläinlääkäri. Kokeillaan taas meille uutta eläinklinikkaa, vaikka Felinaan ollaankin oltu niin tyytyväisiä kuin vain voi olla. ;) Hinta siellä vain joissain operaatiossa on sen verta korkea, että tälläkin kerralla mennään Onnin hammaskivenpoiston takia lähempänä olevaan klinikkaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti