Hei, meille tulee pentuja!

Nyt uskaltaa sanoa jo ääneen tuon otsikon lauseen. Kyllä, nyt alkaa jo näkyä varmoja tiineyden merkkejä meidän tytössä! Joskus aikaisemmin jo puhuin luonteen muutoksesta, Ruska on edelleen sitä mitä silloinkin, sitä mitä on ollut astutuksesta lähtien. Omaan rauhaan vetäytyvä, sisäänpäinkääntynyt, rauhallinen - mutta silti erittäin hellyydenkipeä.

Tänään kun katoin taas uudelleen (keskiviikon tienoilla ei vielä osannut varmaksi sanoa!) Ruskan nisiä, en voinut todeta kuin että kyllä, ne ovat sekeästi turvonneet ja punoittavat. Tämän pystyi sanoa varmaksi siitä, että toinen ylimmän nisäparin nisistä ei ollut vielä lainkaan turvonnut tai punoittava, ero joihinkin muihin nisiin oli huikea!

Samoin kun katsotaan painoa, antaa sekin jo vinkkiä... punnitsin Ruskan viikon astutuksen jälkeen: 2,75 kg. Tänään kun punnitsin, näytti se jo 2,84 kg! Tiineyttä siis reilut 5,5 viikkoa jäljellä - uskallan veikata että se paino nousee vielä aika reilusti. Ellallahan nousi kokonaisen kilon (!!!), mutta oli sen masu kyllä aika suurikin sitten. Kyllä minun silmääni Ruska on aavistuksen pyöristynyt jo nytkin, mutta odotan huomattavasti pienempää masua siltikin.

Nyt blogin puolella saadaan tyytyä jonkin aikaa hieman huonompilaatuiseen kuvamateriaaliin. Nimittäin erään karvalapsosen takia muutenkin suppean objektiivivalikoimani paras, paraspiirtoisin ja luotetuin objektiivini on nyt täysin sökönä. Uusi on hankinnassa. Onneksi muu kalusto vaikuttaa vielä toimivan ihan ok, nyt meni siis kamerakalustoa rikki onneksi vain noin satasen arvosta. Saattoi päästä muutama ärränpää, kun aluksi huomaan tuon objektiivin hajonneen, sitten kun testaan runkoa se ei hyväksy kahta kolmesta muistikortista ja myöskään lisäsalama ei anna minkäänlaisia elonmerkkejä. Onneksi kuitenkin lisäsalama alkoi toimimaan hetken päästä täysin normaalisti ja runko tosiaan hyväksyi yhden muistikorteista. Äsken hyväksyi yhden niistäkin, joita ei aiemmin hyväksynyt. Huh.

No, kissahan ei pahaa tarkoittanut tuon kameran tiputtaessaan. Se vain sattumalta ponnisti pöydältä kovaan hyppyyn niin, että 30cm pöydän reunasta sijainnut kamera osui sen ponnistaviin takatassuihin ja tietysti tippui maahan. Todistettiin taas kerran, ettei se kamera ole kyllä turvassa missään mihin nuo kissat pääsevät pyörimään. Kamerakalustoa olisi tarkoitus muutenkin kyllä päivittää ensi keväänä/kesänä, joten hyvähän se on tietysti tsekata markkinoita jo nyt... :)

Valtimon reissu 2014

Ruskan pentujuttujen mennessä etusijalle, en ole ehtinyt reissukertomusta tekemään Ellan lomareissusta. Nyt sitten lyhyesti reissumuistelua ja kuvia.

Kävimme siis Ellan kanssa taas mummolassani Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Ella on tuolla ollut edellisen ja ainoan kerran vuonna 2012, jolloin viivyimme viikon. Tällä kertaa reissu oli hiukan lyhyempi ja mukana oli myös poikaystäväni (eli pääsimme kulkemaan julkisten sijaan autolla). Sen lisäksi reissu sisälsi yhden yöpymisen Jyväskylässä kummitädilläni.

Ella valikoitui mukaan siksi, että Ruskaa en koe vielä tuntevani tarpeeksi hyvin. En olisi voinut luottaa Ruskaan uudessa ympäristössä tai ennakoida sen käyttäytymistä. Onni taas olisi ollut muuten valinta (kävi Valtimolla viimeksi 2010), mutta sen oli fiksumpi jäädä Ruskan kaveriksi kotiin. Yhtälailla Onnikin olisi kyllä nauttinut tuolla hiljaisuudessa lomailemisesta, mutta tällä kertaa näin.

Ella matkusti tuttuun rauhalliseen tapaansa. Perille saavuttuamme kissasta oikeasti näki selvästi, että se muisti paikan ja oli onnellinen päästessään sinne kaiken huomion keskipisteeksi ja aktivoivaan ympäristöön. Se kieri jatkuvasti lattioilla ja oli tavalliseen tapaansa aivan kaikessa mukana, missä vain pystyi olemaan.

Ensimmäisen kerran kaikki ihmiset olivat poissa mökiltä saapumisesta seuraavana päivänä eli kissa oli yksin mökissä. En tiedä miksi, mutta yksinolon jälkeen kissa ei ollut oma itsensä. Se oli selkeästi tolaltaan ja todella peloissaan, käyttäytyi sille hyvin epätyypillisesti. Rauhoittui kyllä nopeasti kun sille antoi jakamatonta huomiota hetken suljetussa huoneessa. Ella ei ole koskaan tykännyt yksinolosta. Sen lisäksi tuolla kissa varmasti näkee ja kuulee sellaista, mikä on pienelle kaupunkilaiskissalle varmasti hyvin pelottavaa. Ihan hyvin kissa on voinut tarkoilla aisteillaan havaita talon ympäristössä karhun taikka ilveksen. Olisi kiva tietää, mitä tuon pienen kissan mielessä liikkui, sillä olisi varmasti tarina kerrottavanaan jos se vain osaisi. Maakotkapariskunta lenteli talon lähettyvillä, mutta ainakaan jälkeenpäin kissa ei reagoinut mitenkään kiljuviin liiteleviin maakotkiin, joten kissan mielestä se, mitä yksinollessaan oli kohdannut, oli ainakin niitä maakotkia pelottavampi.

Ulkoilusta neiti nautti tuolla taas enemmän kuin kaupungissa. Se pyydysteli innolla perhosia ja tutki pihapiiriä. Myös ruohoa neiti söi melkoisesti. Eräs perhonen kerran jopa laskeutui neidin kuonolle - kissan ilme olisi kyllä ollut taltioimisen arvoinen. Valitettavasti olin hidas enkä saanut tilanteesta kunnollista kuvaa.

Kaikin puolin onnistunut reissu oli kyllä taas, enkä voisi kuvitella käyväni tuolla ilman kissaa - kissat nauttivat tuolla olemisesta jopa paljon enemmän kuin ihmiset!

Paluumatkalla kävimme tosiaan Jyväskylässäkin. Siellä kävi muutama tilanne, joissa kissan tuntemisesta oli apua. Nimittäin heti taloon päästyämme kissa vilahti suureen kellariin (emme tajunneet heti laittaa ovea kiinni) ja ilmeisesti uudessa paikassa hieman peläten sitten piiloutui, eikä reagoinut kutsuihin. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin kissa sieltä tulee poiskin, mutta kissalle vieraassa ympäristössä en voinut antaa kissan vain olla jossain piilossa kyyhöttämässä. Avain kissan löytymiseen oli yhden kolon bongaaminen, jota kautta pääsi eräiden kiinteiden kaappien taakse pieniin lokeroihin. Se näytti juuri sellaiselta kololta, mihin voisin kuvitella kissan menevän. Aluksi en havainnut siellä mitään kädellä tunnustellen tai peilillä katsoen, mutta jonkin aikaa myöhemmin otin kännykkäkameralla kuvan siitä kolosta (koloon ei pystynyt siis suoraan katsomaan, oli kahden kaapin välissä) ja kolmannessa lokerossa näkyi pieni kaistale jotain tummaa. Otin useamman kuvan, ja siellä se kaistale sitä oli - olin varma että kissahan se muuten on vaikkei sitä voinut siksi tunnistaakaan! Sitten vain kännykän taskulampulla kurkkimaan muutaman millin raoista kaapin etupuolelta noihin lokeroihin, ja oikean lokeron kohdalle päästyäni sieltä kurkistikin nopeasti vastaan smaragdinvihreät silmät, minkä jälkeen Ella kipitti hämähäkinseitin peitossa ja pölyisenä kaapin takaa mamman luo. Voi sitä ilon hetkeä! Eipä päästetty kissaa enää kellariin.

Toivottavasti päästään taas joskus uudestaan reissuun tuonne Valtimolle. Kivaa oli, niin ihmisillä kuin kissallakin!

Tämä oli muuten meidän kahdessadas postaus! Sen ja pentujen kunniaksi koitetaan jossain vaiheessa mahdollisesti järjestää tänne blogin puolelle jotain arvontaa tai vastaavaa. :)

Venytyskuvia

Otettiin tuossa sunnuntaina parit venytyskuvat meidän tytöistä.

Ruska kaipaa sitten pentupuuhiensa jälkeen kyllä ehdottomasti harjoitusta tämän näyttelyasennon kanssa. Kissa oli sen verran vastahakoinen tähän touhuun, että pitää alkaa totuttelemaan. Toisaalta hassua, sillä onhan Ruskallakin jo yli kymmenen näyttelyä takana! Kuitenkin viimeisimmästäkin näyttelystä on jo kaksi vuotta aikaa, millä on varmasti vaikutusta.

Ella taasen... kyllä nyt neidistä sai olla ylpeä! Se oli venytyksessä ihan mestarin otteilla - rennosti ja varmasti. En tiedä onko dieetin vai mestarillisen venytyksen ansiota, mutta kissa ei edes näytä kropaltaan ollenkaan lyhyeltä kuten joskus aiemmin!

Vielä odotellaan kunnon merkkejä Ruskan tiineydestä. Neitokainen on tosin ihan jo astutusreissusta asti ollut hyvin hiljainen, hiukan omaan rauhaan vetäytyvä mutta myös hellyydenkipeä. Tietääköhän tämä kokenut mamma jo jotakin, jota me ei vielä tiedetä? ;)