lauantai 10. syyskuuta 2016

Ruska jo 7v ja kuulumisia

Eilen meillä oli taas synttärit - Ruska täytti 7 vuotta! Hassua ajatella, että jo kaksi kolmesta tämän talouden kissoista pääsisi jo näyttelyissäkin veteraaniluokkaan. Ja kolmaskin liittyy joukkoon jo ensi keväänä.


Kissat ovat suurinpiirtein puolisentoista kuukautta asuttaneet nykyistä kämppää, ja kivasti on kotiutuminen ja sopeutuminen asunnon pinta-alan puolittumiseen (ja tilajaon poistumiseen) sujunut. Olen joskus maininnutkin että Ella on aiemmin viettänyt suuren osan ajastaan ovella muista kahdesta erotettuna kissojen kemioiden vuoksi, mutta nyt tämä tilajako poistui uuden reviirin ja ympäristön myötä. Alku ei ollut helpoin ja välillä mietittiinkin Ellan siirtämistä mummolaan ainoaksi kissaksi, mutta nyt on saatu kissojen stressitaso ja kemiat sellaiselle tasolle ettei tarvetta kissakolmikon hajoittamiselle ole. Ja hyvä niin.

Täällä koitetaan taas aktivoitua blogin suhteen, jossain vaiheessa tulee varmaan esittelyä kissojen nykyisestä elinympäristöstä ja Onni hammasjutuistakin tullaan puhumaan.

3 kommenttia :

  1. Lisää uudesta reviiristä, kiitos :) Onnea ihanalle Ruskalle!

    VastaaPoista
  2. Mitää joko seitsämän, onnea Ruskalle! :D Mutta toisaalta, onhan minun pikku Rakukin ensi kuussa jo 5! Kiva, että kisut ovat alkaneet tulla toimeen eikä asumuseroja tarvita! :)

    VastaaPoista