maanantai 8. helmikuuta 2016

Vanhoja arvosteluja

Kävin kirjastolla skannailemassa kasan Ruskan vanhoja arvosteluseteleitä mitätöintiä varten (tästä tulossa mahdollisesti lähiaikoina sepustus, että mitä varten tällaistakin joudutaan tekemään) ja päätin samalla skannailla niitä arvostelutekstejä blogiinkin näkyville.

Ruskahan on nuorena näyttelyissä käydessään ollut oikein tykätty, ollut paneelissa kolmeen kertaan ja värin paras neljä kertaa. Ellankinhan Ruska voitti (Ellankin taakse jäi kyllä kissoja!) Ellan ainoassa avoimen luokan näyttelyssä huhtikuussa 2011. Tällä hetkellä en osaa sanoa kumpi meidän tytöistä voittaisi jos kisaisivat toisiaan vastaan - etenkään kun Ella on noista ajoista ainakin kehittynyt hurjasti ja Ellan pää, joka oli silloin täysin keskeneräinen ja suurin "virhe", on nykyään Ellan kehutuimpia puolia. Jonakin päivänä kyllä tullaan testaamaan myös jonkun yksittäisen tuomarin mielipide siitä kumpi meidän tytöistä on rotumääritelmän silmissä "parempi".

Koska kissanäyttelytuomarien käsialaa saa tunnetusti aika paljon tulkita ja ihmetellä, niin tässäpä sitä ihmeteltävää sitten yllinkyllin! Näitä lukiessa kyllä alkaa vähän turhauttamaan se kiireen vaikutelma ja persoonattomuus, mikä on toki ymmärrettävää kun tuomarilla on helposti se 70-80 arvosteluseteliä kirjoitettavana viikonlopun aikana. Toisaalta näytteilleasettajakin maksaa juuri siitä lippulappusesta, etenkin jos menestystä ei muuten tule ja tuomari sattuu olemaan erittäin vähäsanainen (mikä on valitettavankin mahdollista). Minun silmissäni arvosteluseteli on yksi vastine (niille viimevuosina kallistuneille) näyttelymaksuille, sen ollessa ehkä ruusukkeen lisäksi se näyttelystä "käteen jäävä" asia.
Tämän vuoksi arvostan sellaista arvosteluseteliä, josta "tunnistaa kissansa" ja joita ei ole viittätoista tusinassa.

Linda Knyovan mielestä Ruskassa on kaikki selvästi ollut aika ex(cellent). Loput on saksaksi, eikä täällä siitä mitään ymmärretä. Tuomarihan saa kirjoittaa Suomessa setelit suomenkielen lisäksi englanniksi, saksaksi tai ranskaksi, mutta keskimääräisen suomalaien näytteilleasettajan silmissä se englanti tai suomi on varmasti toivottavin.


 Ad de Bruijn on jatkanut samalla ex-linjalla. Se mikä ei ole ollut ex, on ollut selvästi lovely. Yleisaikutelman viimeisestä sanasta en saa minkäännäköistä selkoa, saako joku muu? ("a lovely ****").


Natalia Sidorovan arvostelussa Ruska on tainnut kadottaa korvansa, kun niistä ei sanota yhtään mitään. Ruskalla on tapana vähän hukata korvansa, ainakin siltä täällä tuntuu kun ei tuohon kissaan saa minkäänlaista kontaktia välillä...


Thea Friscovecin mielipiteestä ei voi erehtyä. Silmienväri on "super", turkki on selvästi ollut monelta osin Thean mieleen ja yleisvaikutelmassa sydämen sisässä "attractive little lady". Tuomarien arvosteluseteleihin piirtämät sydämet on ihania tunnustuksia!


Tällä kertaa Natalia Sidorova on saanut selvästi myös Ruskan korvatkin arvosteltavakseen. Siitä en kyllä osaa sanoa, mitä korvista lukee. Tällä kertaa tuomari oli arvosteluisaan suurilta osin aika samaa mieltä mitä aikaisemminkin (välissä aikaa 2 viikkoa), minkä ei pitäisi olla yllätys.


Sebastian Pruchniakin mielestä Ruskan XL-kokoiset silmät ovat "stunning color!!!". Voinen myös allekirjoittaa yleisvaikutelman "Cute girl", söpöhän Ruska on kyllä kuin mikä!


Gianfranco Mantovanin mielestä Ruska voisi olla hieman suurempi. Muuten tämä arvostelu olisi voinut tulla vaikka Ellalle, mutta toisaalta aika kesskimääräinen arvostelu.


Pam Delabar rakastui Ruskan silmienväriin. "Outstanding, unbelievable green colour" ja vielä yleisvaikutelmaankin on silmistä täytynyt mainita.


Marianne Kuipers-Kossenin mielestä Ruska on selvästi ollut aika tasapainoinen. Sana "balance" toistuu peräti kolmeen kertaan - tyypissä, hännässä ja jopa luonteessa. 


Eric Reijersin käsittelyssä Ruska on ollut "Super relaxed" ja sydämenkin on saanut arvostelutulokseen. Toivottavasti Ruska osaisi olla jatkossakin yhtä rennosti!


Aina Haugen arvostelussa Ruskasta ei mitään yllättävää ole kerrottu, kaikki on taas aika ex. Voisi olla vaikka Ellankin saama arvostelu.


Lena Chapmanin mielestä on taas kaikki ollut aika Ex. Taas kerran, hyvä esiemerkki sellaisesta setelistä joka on tavallaan kyllä ihan "kiva", mutta persoonaton ja juuri tällaisia tuntuu kerääntyvän arkistoihin vaikka kuinka.

Millaisia arvoteluseteleitä te olette näyttelyistä saaneet? Mikä on ikimuistoisinta, mitä tuomari on kirjoittanut /sanonut kissastasi?

8 kommenttia :

  1. Ikimuistoisin juttu jota tuomari on Viktorista sanonut on ehdottomasti se, kun Marie Westerlund oli täysin hullaantunut meidän pojasta eikä olisi halunnut antaa sitä enää takaisin! :D Piti ihan käydä kurkkaamassa se arvosteluseteli, ja siinä oli iso sydän ja parhaat kommentit oli "Fantastic!" ja "Wow, impressed!" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tainnut tuomari tosiaan tyköstyä herraan. ;) Heh, muistan näin assarina olleena että kerran multa kaappas yks tuomari kotikissan pöydältä ja vei sen tuomarien pöytään vitsaillen että vie sen kotiinsa. Siinä vaiheessa kun kissa oli jo valittu voittajaksi, kävin hakemassa kissan sitten vaivihkaa omistajallensa. Kyllä huvitti. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoista nähdä tuomarien käsialoja näin hyvin verrattavina! Melkoisia koukeroita, hatunnnosto teille, jotka osaatte noita tulkita. :D Mielenkiintoista, että Whiskas on toiminut joskus sponsorina.

    Mie olen ollut vain yksissä varsinaisissa näyttelyissä ja sieltä en muista mitä tuomari sanoi Rakusta kun keskityin ihailemaan miten hellästi se Rakua kohteli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuomarien käsiala on kyllä semmoista koukeroa ettei siitä juuri ota selvää. :D Enemmän kun on käynyt näyttelyissä niin tietää jo vähän mitä kissasta yleensä sanotaan, niin osaa "etsiä niitä oikeita juttuja" seteleistäkin. :) Minäkään en Ellan ensimmäisestä näyttelystä juuri muista mitä siitä sanottiin, olin kyllä tuomarinpöydän vieressä kuuloetäisyydellä mutten itse saanut kissaa tuomarille esitellä (olin pari kuukautta vajaa 15, joka on alaikäraja), muistan vain sen kun tuomari meni kysymään kasvattajilta voiko tämän pennun päästä kehittyä normaali venäjänsinisen pää, sillä pennun päästä puuttuivat sivulta katsottaessa kaikki ne russille tyypilliset "kulmat". Kyllä voi, nykyään juuri se pää on joidenkin tuomarien mielestä erityisen kehuttava. ;) Silloin sai seteliin maininnan "banana-profile :)" se kuvaa kyllä hyvin sitä miltä se näytti! :D

      Poista
  3. Kova homma! Skannata ja tulkata noi kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skannaaminen ei loppujenlopuksi ole niin työlästä, mutta täytyy myöntää että noiden tulkkaaminen kyllä on... :D

      Poista
  4. Luulen, että tuo Ad de Bruijnin viimeinen sana on "type". Joko ex tai a lovely type siis. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näyttääkin olevan "type", kiitokset tästä! ;)

      Poista