Siitä siis päästäänkin tämän hetken pulmaan - onko Ruska tiineenä vai ei? Kasvattajan kanssa ehdittiin viime viikolla jo haudatakin toiveet siitä että tämäkään astutus olisi onnistunut. Paino oli noussut astutuksesta yhteensä noin 50g, eli siis varsin mitättömästi. Vähemmän kuin viimeksi ollessaan valeraskaana.
Pari viikkoa takaperin harkittiin ultraukseen viemistä, päädyttiin ettei viedä. Nyt sitten punnitsin kissan tänään, painoa olisi tullut yhteensä n. 70g (eli hieman lisää viimeviikosta!) ja yksi nisistä punoittaa yllättäen muita nisiä enemmän. Nyt sitten on ultraus uudelleen mietinnässä. Ellan kohdalla oli helpompaa, kun sen kohdalla tiineyden merkit olivat niin selvät ettei voinut erehtyä.
Fakta on se, että ei siellä masussa montaa pentua ole, jos on ollenkaan. Veikkaan itse pentumääräksi yhtä. Toivotaan siis tammikuulle suloista prinssi- tai prinsessanakkia! Jos pentuja syntyy vain yksi niin pentue ei välttämättä jää vielä Ruskan viimeiseksi.
Maanantai-tiistai yönä kun Onnia vietiin eläinlääkärille, oli Ruska kuulema sinä aikana mouruillut ja etsinyt Onnia. Tyytyväinen rouva kun sai kollinsa takaisin pieneltä yöreissulta.
Onni voi jo hieman paremmin, lääkkeiden anto ei ole kyllä mitään juhlaa.
Oooh, pidetään peukut ja anturat pystyssä. Prinssi- tai prinsessanakki olis niiin ihana näky ♥
VastaaPoistaVoi, niin olisikin aivan ihana näky! <3
PoistaSiellä on jännää!
VastaaPoistaVähän liiankin... :D Mielelläni olisin jännittämättä tätä asiaa!
PoistaKylläpä Ruska osaa tuon jossittelun. :D Piän peukkuja!
VastaaPoistaTodentotta Ruska osaa jossitella, ei päästä meitä ihmisiä ollenkaan helpolla! :D
PoistaMe käytiin Toscan kanssa ultrassa, vaikka sillon kun sovittu ultrauspäivä tuli, oli kyllä jo päivää paria ennen käynyt ihan selväksi että kyllä se on tiineenä. Sitten taas edellisen astutuksen kanssa oli kiikun kaakun, painoa tuli jonkun verran ja just tuollain että muutama nisä oli punainen... sitten kävikin niin, että Tosca alkoi vuotaa vähän verta, ja lääkärissä ultratessa kohtu oli tyhjä mutta "jotain sisältöä" siellä näkyi. Joko se oli siis keskenmeno, tai sitten pentuja ei ollut koskaan olemassakaan. Nyt kun Tosca taas oikeasti sai pennut tällä kertaa, niin kyllä se tiineys oli niin selkeää siinä neljän viikon kohdalla että ei voinut erehtyä. Sen takia näin jälkeen päin oon alkanut epäillä että se edellinen keskenmeno ei edes välttämättä ollut tiineys.
VastaaPoistaMutta toivotaan parasta Ruskalle, kyllä tää pentuaika on ihanaa! Meidän vipeltäjät huomenna 6 viikkoa <3
Äkkiä se aika menee - vastahan teille syntyi pentuja! :D
Poista