sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kissakodin kissaesineitä

Monissa kissakodeissa kissat näkyvät myös sisustuksessa ja esineistössä muutoinkin kuin kissanhiekkaboksien ja ruokakippojen kautta. Näin meilläkin.

Päätin tänään esitellä muutaman esineen, niin käyttöesineitä kuin koriste-esineitäkin. Näiden lisäksi löytyy tietysti niin valokuvia kuin ruusukeseinääkin, ja varmasti jotain "unohtuneita" kissatavaroitakin, pehmolelujen ja kissakirjojen lisäksi. Puuttuu myös kuvat parina vuonna saaduista Madeiranjoululahjoista (serkuiltani), jotka ovat nyt olleet kissa-aiheisia. Sieltä on tullut kaksi kissa-leikkuulautaa, kissaessu ja kissapatahanska. Näistä voisi ottaa kuvat myöhemmin, ovat ilmeisesti jostain sellaisesta kaupasta missä on paljon kissa-aiheista käyttö- ja sisustustavaraa.

Aluksi yksi lempparisisustusesineistäni: "kissapeili". En tiedä, mistä itse peili on hankittu, mutta siinä roikkuvat kissat on bongattu Stockmannin joulukoristeosastolta vuonna 2012. Omasta mielestäni sopivat tuon peilin kanssa kuin nenä päähän!


Sitten Sagaformin kissa-tarjoilukulho. Näitä minulla on nykyään yhteensä kolme kipaletta, ja ne kaikki on saatu lahjaksi eri henkilöiltä. Selkeästi ollut "minun näköinen" lahja, vai? :D


Tämä on uusimpia kissaesineitäni. Alessin kissa-lasipurkki. Olen Alessin muotoilusta tykännyt pitkään, ja haaveillut siitä Alessin kissanruokakupista, jossa on sama hahmo kannessa kuin tässä purkissa. Tämä saatu 18-vuotislahjana, ja kuulema lahjanhankkijat olivat miettineet tämän ja tuon ruokakupin väliltä, mutta päätyneet tähän siksi että tuo ruokakuppi olisi ehkä ollut enemmänkin lahja kissoille kuin omistajalle. :P

Tämä on useimmiten esillä täytettynä erilaisilla pähkinöillä, harvoin sitten konvehdeilla.


Tässä on sitten yksi lempparikupeistani. Tämä on kanssa ostettu Stockmannilta, mutta useita vuosia takaperin. Oli lojunut meidän "lahjakaapissa" useita vuosia ennenkuin äitini muisti sen minulle antaa.


 Nämä isäni bongasi Stockmannilta viime joulun aikaan, ja osti ne minulle. Pienet kissapiparkakkumuotit suloisessa peltirasiassa - ai vitsi mikä lahjaidea jouluksi kissaihmiselle! ;)



Tämä "kokoelma" on syntynyt vuosien saatossa, ensimmäiset puukissat sain joskus 8-vuotiaana tuliaisena eräältä kissankasvattajalta, jonka kissoja hoidin heidän lomamatkojensa aikana.


Uusin tulokas on saatu viime kesänä tuliaisena serkuiltani lomamatkalta jostain päin maailmaa, sininen blingblingkissa! Sehän muistuttaa etäisesti venäjänsinistä... ;)



Seuraavat kissaesineet etsivät uutta kotia. ;)

Tämä seinälautaskolmikko majaili viitisen vuotta sitten  eräällä kirpputorilla, josta ne oli tietysti pakko saada mukaansa. Harmikseni eivät ole koskaan tietään löytäneet seinälle, eivätkä todennäköisesti meillä löydäkään, eli ne lähtisivät kotiin, jossa löytävät paikkansa esiltä jostain seinältä. Lautasten takaa löytyy jonkinnäköiset lenkit, joista lautaset voi koukkuihin/ruuveihin ripustaa roikkumaan.

Minusta ovat aivan äärettömän suloisia! 





Tästä kissakaksikosta en tiedä, miten ovat meille päätyneet. Kilpikonnakissalla on etutassuista irronnut pala. Kaipaavat myös uutta kotia.


Samoin nämä pienenpienet posliinikissat. Nekin kaipaavat kipeästi uutta kotiansa.



Mistään näistä en maksua pyydä, tärkeintä on se että niille löytyisi koti jossa ne eivät joudu vain jonnekkin laatikon pohjalle pölyttymään, kuten minulla on käynyt. En mielelläni postittele, mutta voin myös joissain tapauksissa postittaa, tällöin ottaja tietysti maksaa postikulut. Lisätietojaa saa kysymällä.

Nämä on mahdollista hakea milloin vain pääkaupunkiseudulta (vaikka Helsingin keskustasta, kun siellä jokaikinen arkipäivä pyörin), tai näyttelyistä joissa olemme Ellan kanssa näytillä/olen assaroimassa. Näitä on mm.
22.3. URK, Salo
19.4-20.4. FinTICAt, Hankasalmi
10.5. PIROK, Tampere (?)
24.5. ERY-SYD, Hyvinkää (assarina)
25.5. ERY-SYD, Hyvinkää

Kiinnostuneet voivat jättää sähköpostiosoitteensa alle, niin otan yhteyttä! ;)

6 kommenttia :

  1. Mä oon pitkään katsellut tuota Sagaformin kissalautasta, se on niin hieno. Ja vitsit nuo puukissat on myös upeita! Äiti on tuonu mulle pari kissapatsasta Egyptistä tuliaisena, ja sitten on yksi puinen iso kissapatsas, joka on ihan Suomesta ostettu.. Niistä on tulossa postauskin jossain vaiheessa. Muuta kissamaista sisustustavaraa ei sitten olekaan.. Äitillä on muutamia posliinisia kissakoristeita ja yksi söpö seinälautanenkin, mutta se ei suostunut antamaan niitä mulle mukaan sillon kun muutin pois kotoa, hmph..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin alkuun tykäsin tuosta Sagaformin kissalautasesta, mutta nyt kun niitä on liikaa, on se viehätys hiukan kadonnut. Mutta kyllä nuo pääsevät syksyllä kissanristiäisiin karkkikulhoiksi, hih!

      Tähän unohtuikin laittaa pari Turkista matkamuistona tuomaani puista kissapatsasta, niistä toinen muistuttaa väritykseltään etäisesti Onnia ja toista on äitini kerran hiukan maalaillut jotta se muistuttaisi Ellaa.

      Nykyään kerääntyy hirveän vähän tuota kissamaista sisustustavaraa, kun on aika kronttu sen suhteen. Yleensä on vääränvärisiä kissoja tarjolla, höh. Eniten harmittaa kun ei ottanut K-raudasta kerran mukaansa semmoista harmaata enkelipatsasta, jossa enkelin syliin kiipesi pieni harmaa kissanpentu. Seuraavan kerran kun olisin sen patsaan hakenut, ei sitä enää siellä ollut.

      Poista
  2. Ihania esineitä, mutta nuo viimeiset valkeat posliinikissat, joilla on siniset laikut <3 Isovanhemmillani oli noita aikoinaan kymmenkunta, ja hinguin niiden perään jo pikkumuksuna. Aina silloin tällöin sainkin pikkukisun mukaani heiltä, yleensä kiitoksena jostakin askareesta. Nyt nuo kissat ovat löytäneet paikkansa vanhemmiltani, joten jätin ne sinne kotoa muuttaessani.

    Piparimuotit ja tuo istuva kissakuusenkoriste löytyy täältäkin. Sagaformin kissakulho on hieno, en olekaan nähnyt sitä ennen, pelkkiä oravaisia. :)

    VastaaPoista
  3. Hmm. Meidän pitääkin kiireesti hankkia kissaesineitä. Eihän se nyt sovi, ettei kissakodissamme ole kissaesineitä ....paitti pari porsliinikissaa.
    Sulla on paljon kivoja kissa-esineitä. Puukissojakin ihan kadehdittava rivi!

    VastaaPoista