Kissanleluissa yksinkertaisuus on valttia - ainakin meillä

Alunperin kun Onnikin meille tuli, osti aina jatkuvasti toinen toistaan hienompia kissanleluja. Nyt monenlaisia kissanleluja leikeissä katselleena voi todeta, että turhaan on paljon rahaa käyttänyt niihin kissanleluihinkin.

Meillä on kotona kaksi hyvin erilaista leikkijää.

Onni on maltillinen leikkijä, ja leikkii lähinnä sille tuulelle sattuessaan tai silloin kun mamma täällä yllyttää leikkiin. Leikkiin ei tämän kohdalla tarvita mammankaan kanssa välttämättä leluja, hippa- ja piilosleikki on Onnin mielestä parasta! Välillä se innostuu kyllä leluillakin leikkimään, lähinnä itsekseen. Onni tykkääkin leluista eniten ehkä normaaleista, yksinkertaisista rapisevista hiirileluista.

Ella on tuollainen peter pan, joka leikkii aina ja kaikella minkä sen eloisa mielikuvitus pystyy leluksi mieltämään. Päivälläkin nähtiin tapaus, jossa kissa halusi aluksi äitini olkapäille, mutta näkikin sitten siellä puoliselästä paidasta roikkuvat narut ja oli samassa roikkumassa kynsillä pyydystämässä niitä naruja. Joku saattaakin arvata, että tämä kissa tykkää naruista. Narut ja sulat, niitä tämä rakastaa!

Kumpikaan kissoista ei silti ole helppo näiden lelujen kanssa - siinä mitä tulee lelujen vaarallisuuteen. Näitä leluja meillä on ollut kaksi. Kummatkin ovat päätyneet kaatopaikalle, johtuen siitä että vaikka tuollakin kuvauksessa lukee "raapimisenkestävä", joka saa ainakin itselleni aikaan mielikuvan että noiden pitäisi olla kestäviä ja sitä kautta turvallisia - kokemuksesta meidän herralla ei mene kuitenkaan kuin pari minuuttia ja kissanmintun takia herra on raadellut tuon hiiren selästä auki ja syönyt sen sisältävät vanut. Selvittiin onneksi säikähdyksellä, kun kissa hetken päästä sen vanun oksensi ulos ja tällöin mammakin huomasi, että nyt ei ole jokin lelu tainnut olla ihan Onninkestävä.

Ellankin kanssa on jouduttu vastaavaan tilanteeseen, jo pentuaikana. Kuka voisi arvata, että lattialle jäänyt lelukeppi, jossa oli puolisen metriä sentin levyistä värikästä nauhaa ja päässä sulkia, olisi kovin vaarallinen. Kyllä, puolivuotiaan venäjänsinispennun kanssa sekin sitä oli. Neiti oli nimittäin tuon nauhan purrut kummastakin päästä - kepin juuresta ja muoviosasta jossa sulat olivat - irti. Ja tietysti kaiken kukkuraksi syönyt sen nauhan. Eikä se nauha ollut edes mitenkään heikkoa tms, että olisin voinut kuvitella kissan sen purevan poikki. Tästäkin selvittiin ihme ja kumma säikähdyksellä; luojankiitos naru tuli luonnollista kautta ulos .
Kantapään kautta sitä on täälläkin opittu että jo kaupassa täytyy miettiä sen lelun turvallisuus meidän kattien käsissä, jotka kummatkin asettavat leluille hiukan erilaiset vaatimukset siltäkin osalta. Onnin lelun täytyy olla raivokkaan puremisen ja repimisen kestävä (jopa pehmolelut kärsivät tämän käsissä nopeasti ikävän kohtalon - sisälmykset ulkona). Ellan lelun taas sellainen, ettei se saa siitä irti mitään nauhoja tms pistelläkseen niitä kitaansa. Ja mikä vielä kriteerinä, lelun täytyy tietysti olla kissoja kiinnostava. Mieluiten niinkin, että siitä innostutaan vielä uutuudenviehätyksenkin jälkeen.

Ehdottomasti paras kissoille ostamani lelu on tällainen LED-kissanlelu. Näitä saa zooplussalta ja isoissa marketeissa olen  PrimaCatilta nähnyt samanlaisia. Yhdessä vaiheessa kun zooplussalla näitä myytiin alennuksessa, ostettiin näitä varastoon, nyt niitä löytyykin kuutisen kappaletta meiltä.
Ennen tätä meillä oli yleisemmin eläinkaupoissa myytävä normaali kissan laserlelu. Kissa tykkäsi, ja omistajakin siihen asti, kun löysi internetin syövereistä tekstin, jossa puhuttiin juuri kyseisestä kissanlelusta (sama valmistaja ja malli oli vielä kysessä http://maykynen.blogspot.fi/2009/03/laiton-lelu.html). Samantien poistui kyseinen lelu käytöstä, vaikka kuinka Onni siitä tykkäsikin.
Ja onneksi markkinoilta löytyi kuitenkin varmasti turvallinen vaihtoehto!

Hittihän tuo meillä on, ehdottomasti paras väline kissan houkuttelemiseen pois esim. jostain huoneesta tai kissan houkuttelemisessa liikkumaan enemmän. Miinusta siitä, että etenkin kesällä päivällä tuon näkyvyys on meidän kämpässä huono. Etenkin, jos patterit ovat jo enemmän kuluneet.

Tässä miinusta on vain se, että sillä ei voi leikkiä ellei mamma ole kotona/jaksa tai ehdi juuri leikkimään kissojen kanssa.

Itsenäisessä leikissä Ellan kohdalla aivan paras on piipunrassit. Niitä neiti ei syö, niitä (etenkin paksumpia sellaisia) on helppo kuljettaa suussa. Ellan kestosuosikki. Näitä Ella mielellään jopa noutaa, ja tykkää kun mamma niillä leikittää.

Mamman kanssa leikkiessä Ella myös tykkää erinäisistä nauhanpätkistä yms. Tykkäisi se niillä itsenäisestikin kyllä leikkiä, mutta sattuneesta syystä ilkeä mamma ei anna...

Nyt kysytäänkin muilta kissanomistajilta - mikä on teillä parhaaksi havaittu lelu?