perjantai 4. syyskuuta 2015

Katzenhof Hemmo, Olaf ja Alia

Huomenna on se päivä, kun yksi pennuista muuttaa jo omaan uuteen kotiinsa, omaa pikkuista sinistänsä innolla odottavien uusien ihmistensä luokse. On siis aika myös julkistaa pentujen nimet, jotka uudet kodit ovat saaneet tällä viikolla päättää itse.

Mahdollisesti viimeinen yhteiskuva:


Yhteiskuvassa pennut ovat samassa järjestyksessä kuin nyt ne esittelen. Järjestys on muuten sattumalta myös pentujen syntymäjärjestys.


Katzenhof Hemmo. Hemmo on ollut pentueen menevin tapaus, isänsä näköinen höhlä. Eläinlääkärissäkään ei edes huomannut vaikka pari piikkiä pieneen pistettiin, ihan oli vain asenteella "jeejee jännää, jeejee kivaa". Hemmo muuttaa uuteen kotiinsa ensi viikolla.


Katzenhof Olaf, tutummin ilmeisesti Olavi. Kaikista kolmesta Olavi muistuttaa eniten emoansa, selvästi niin luonteeltaan kuin ulkonäöltänsäkin. Hurmaava poika tämäkin, usein ollut Hemmon kanssa tekemässä kujeitansa. Olavi muuttaa pennuista ensimmäisenä, jo huomenna, uuteen kotiinsa.


Katzenhof Alia. Alian tuleva koti on ollut jo pitkään tiedossa, kauan ennen kuin pentuja saatiin edes alulleen. Alia muuttaa Ruskan kasvattajalle peräti noin 1 800 kilometrin päähän. Alia saa tosin olla ilonamme vielä ainakin pari kuukautta, eli saan vielä hetken seurata tämän hurmaavan tyttösen kasvua. Alia on mielenkiintoinen sekoitus isänsä ja emonsa piirteitä, puhelias ja hurmaava pikkuinen. Eläinlääkärissäkin se vain leipoi tassuillaan sylissäni ollessa, ilahtui ilmeisesti kun eläinlääkäri tuli huoneeseen.

16 kommenttia :

  1. Kivat nimet :) Oi pojat muuttaa! Onneksi Alia jää vielä pitämään "vanhat" vauhdissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Alia tulee kyllä pitämään nämä meidän "vanhukset" vetreinä... :P

      Poista
  2. Alia on todella kaunis nimi! Muutkin tietysti on kivoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tykätään että osasivat uudet kodit kyllä valita erittäin hyvät nimet. ;)

      Poista
  3. Nämä senkun suloistuvat :)
    Meidän mamin kotikulmilla oli muinoin "peräkamarinpoika" nimeltä Hemmo. Tästä Hemmosta ei taida sellaista tulla :)

    VastaaPoista
  4. Onpas söpöt nimet! Mutta harmittaa teidän puolesta pentujen lähtö, se on varmasti surullista :( Mä ainakin nyyhkyttäisin ja paljon.. :D Ihanaa kuitenkin että kaikki ovat löytäneet kodin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan se toki aika haikeata kun ne pienet riiviöt joita on seurannut ihan niiden syntymästä saakka, yhtäkkiä muuttavatkin pois. Omaa oloa tosin helpottaa tieto siitä, että pienillä on kaikilla aivan ihanat, erinomaiset uudet kodit tiedossa. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Näiden söpöyttä ei kyllä voi kiistää... ;)

      Poista
  6. Onnea uusille kodeille ihanista, kauniista pennuista, ja pennuille uusista kodeista.

    VastaaPoista
  7. Ihanuudet! Onnea uusiin koteihin! ♥ Alialla onkin pitkä matka edessään, tosi mielenkiintoista ja ihanaa, että päätyy Ruskan kasvattajalle noin pitkän matkan päähän. :)

    VastaaPoista