lauantai 5. syyskuuta 2015

SturdiBag XLarge Divided

Koska meillä on ollut tapana blogissa esitellä näitä hieman suurempia kissoja varten tehtyjä ostoksia, joita matkan varrella on tullut, niin tehdään nytkin.

Meillä on jo jonkin aikaa tiedostettu, että omistamiemme kuljetuskoppien laatu eikä määrä nyt ihan vastaa kissalaumamme kokoa. Meillä on siis ennestään Atlas 20-kuljetusboksi, pieni Trixien kuljetuslaukku (Ellan laukku lyhkäsille matkoille) ja hieman tuota Atlasta suurempi koirien kevythäkki. Pääsi käymään niin, että kevythäkki on vuosien saatossa vielä kulunutkin niin paljon, että yhdellä pesukerralla siitä ratkesi yksi sauma niin, että totesin sen jäävän nyt pois matkustuskäytöstä. Olimme siis tilanteessa, jossa meillä oli 1-2 boksia liian vähän tämän kissaporukan kuljettamiseen.


Toteutin siis Rurokin näyttelyssä pitkäaikaisen haaveeni, ja ostin SturdiBag XLarge Divided-nimisen kantolaukun. Sturdin tuotteitahan meillä on ennestään näyttelyhäkki ja näyttelyveski. Sturdin näyttelyhäkkejä olen aina aika-ajoin hypistellyt, ja pitkään tosiaan sellaisesta haaveillut.


 Väriksi valitsinneutraalin harmaan, sillä Sturdin värivalokoiman vihreä ei ole makuuni. Ajattelin että harmaa toki sopii nätisti myös sinisen kissan turkkiin... ;)


Ella esittelee SturdiBagin yhtä ominaisuutta - joustavuutta etenkin pystysuunnassa. Ainakin Large-koon sturdit nimittäin hyväksytään tämän takia yleensä lentokoneen matkustamoonkin, vaikka "normaalioloissa" ylittääkin ne mitat mihin kantolaukun pitäisi mahtua. Tästä X-Largesta epäilen, että ei välttämättä kelpaa matkustamoonkaan, sillä menee korkeudeltaan yli sallittujen mittojen - no, sepä ei meitä hirveästi haittaa kun eivät meidän tytöt ole näillä näkymin lentokoneella mihinkään matkaamassa. Enää, Ruskahan on muutamaan kertaan päässyt lentelemäänkin.


Mutta suurin syy siihen, että halusin juuri tämän kantolaukun ja maksaa siitä peräti 129 euroa, selviää näistä kuvista. SturdiBagin Divided-versio on nimittäin sellainen, että siinä on mahdollisuus väliseinällä erottaa tila kahdeksi. Tämä on meidän kannalta erinomainen ominaisuus siksi, ettei Ruskaa ja Ellaa voisi missään tilanteessa kuvitella laittavansa samaan pieneen kantoboksiin - nyt tytöt voivatkin matkata yhdessä kantoboksissa, väliseinällä erotettuina omissa looseissaan.

Kun väliseinä on paikoillaan,niin yhden kissan tilahan ei ole mikään ruhtinaalinen, mutta tyttöjen kohdalla esim näyttelyreissuille soveltuu mainiosti. Otin myös tarkoituksella juuri suurimman koon tästä laukusta - jotta saadaan kaikki lisäsentit mitä vaan voi, mukavamman matkaamisen turvaamiseksi. Ja samoin sitä ajatellen, että meidän 5,5 kg Onnihan ei ihan pikkulaukkuun mahdu, mutta tässä laukussa on ainakin yksin matkatessa Onnilla ihan riittävästi tilaa. Lyhyillä matkoilla myös Ruska voi olla samassa, mutta ilman väliseinää - väliseinän kanssa Onnilla on aivan liian tukalat oltavat.


Mutta parasta tässä laukussa on se, että kerrankin on sellainen laukku, jossa esim Onninkin kantaminen on suhteellisen mukavaa! Laukku näittäisikin tulevan siis ahkeraan käyttöön.


Kuinka teillä matkataan?

13 kommenttia :

  1. Meilläkin on tämän vuoden puolella hankittu SturdiBax Large Divided. Large juuri siksi, että laukku sopii lentokoneeseen mukaan otettavaksi. Divided-väliseinä on jo useamman kerran ollut käytössä siten, että Lilja on yhdellä puolella ja Ruusu toisella. Sen verran pieniä ne aby ovat, että mahtuvat hyvin tuohon tilaan, jos ei matka ole useita tunteja pitkä. Hyvä ostos on ollut ja paljon sitä on käytettykin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mietin että Large olisi lentokäytön kannalta ollut hyvä - mutta kun tosiaan ei kissoilla ole meillä näkyvissä tarvetta lentää mihinkään, niin otin mielummin suuremman koon että edes vähän enemmän tilaa saavat. :)

      Poista
  2. Tästä haaveilen myös, vaikka meillä kissat matkustaa mieluiten yhdessä niin joskus tuo erottelu olisi ihan hyvä, mm. silloin kun laukku hölskyy ja heiluu olalla. Silloin alkaa meidän akkaa kiehuttaa kun kakara hyppii päälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä kuljetuslaukkua, eipä tule tosiaan riitaa siitä että kaveri "tönii"... :)

      Poista
  3. Makeen näköinen, mutta taitaa olla liian pieni meidän mussukoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan varmaan turhan pieni teille - kun ei tosiaan kaksi "peruskissaakaan" (Onnin kokoluokkaa tarkoitan) tätä mukavasti käytä... :D

      Poista
  4. Oi sä ostit sen! Näyttää kyllä hyvältä, varmasti kelpaa matkusteluun =)
    - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan päästy jo testaamaankin, ja on kyllä hyvä... :)

      Poista
  5. Onpas hyvän näköinen! Mä ostin käytettynä Hunterin lentolaukun, joka on osoittautunut todella hyväksi. Se on kapea, joten sitä on helppo ja kevyt kantaa, mutta korkea, joten kissat mahtuvat seisomaan ja istumaan kunnolla, ja ennen kaikkea todella kestävä. Se tosin kippaa helposti kyljelleen jos sisällä riehutaan, mutta kissoja ei jätetä valvomatta laukkuun. Meillä on myös kaksi Atlas-boksia, joita käytetään silloin jos täytyy kuljettaa useampia kissoja kerralla, jolloin yleensä päästään (onneksi!) autokyydillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon Hunterin lentolaukkuun en olekaan koskaan törmännyt, mielenkiintoista. Tämäkin meidän kantolaukku tosiaan yllätti siinä, kuinka mukava ja helppo tämä laukku on suuresta koostaan huolimatta kantaa! Näin autottomana se on aika oleellinen ominaisuus... :)

      Poista
  6. Näyttää tosi hyvältä ja mukavalta! Väliseinäominaisuus kuulostaa tosi näppärältä, säästyy käsiä kun saa kisut turvallisesti samaan kuljetusvälineeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :) Ei harmi vain sovellu hurjan suurille kissayksilöille, mutta näin "minikissojen" omistajana ratkaisu on aika kätevä!

      Poista
  7. Meillä on toi kanssa, mutta yhden kissan käytössä nykyään, kun noista kolmesta kasvoikin sitten miniponeja. Laadukas ja hyvä, tykkään !

    VastaaPoista