tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kissatreffit!

Pahoittelen blogin hiljaiseloa, suurinpana syynä sille on se, ettei käytössäni ole normaalisti jatkuvasti toimivaa tietokonetta, ja vasta nyt sain asennettua satunnaisesti lainassani olevalle koneelle kuvankäsittelyohjelmiston, jotta pääsen kuvia julkaisemaan. Nyt on pari postausta vielä työn alla, FinTICAtin näyttelystä pitäisi varmaan höpötellä (kivaa oli!) ja muutakin kuvamateriaalia on kertynyt muistikortille. Mutta, yksi asia ohitti tällä kertaa tärkeysjärjestyksessä nuo muut asiat - nimittäin kissatreffit.

Olin pitkäperjantaista sunnuntaihin Tukholman risteilyllä. Ja yllätys yllätys - Ruskalla on ollut tapana aloittaa kiimansa silloin kun olen mahdollisimman kaukana kotoa, joten sain Tukholman kirppareita kierrellessäni lauantaina viestin äidiltäni, että Ruska "purisee". Pitihän se arvata. Toisaalta olin tuonut edellisen viikonlopun näyttelystä Ruskalle kotiin hajuterveisiäkin, joten olihan se myös arvattavissa (ja toiveissa!) että kiima alkaisi pian.

No, tällä kertaa kolli olikin reissussa etelässä, joten toisin kuin aiemmilla yrityksillä, me emme lähteneet Kuopioon kollin luokse vaan kolli tuli meille. Sunnuntai-iltana meille saapuikin sitten lemmenlomalle sininen hurmuripoika!

Pariskunta teki tällä kertaa ennätyksen. Kerrottakoon, että aikaisemmilla yrityksillä oli aikaa kulunut siihen että ensimmäinen astuminen tapahtuu ensimmäisen kerran hieman alta kaksi tuntia, ja toisella kertaa puoli tuntia.

Nyt tulin kollin kanssa ulko-ovesta sisälle, laskin kopan ulko-oven eteen, Ruska oli samantien nuuhkimassa - ei sähissyt tai muutakaan - vaan meni pienen matkan päähän boksista kierimään lattialle. Päästin kollin pois boksista, kissat menivät vauhdilla Ruskan johdolla kylppäriin ja tadaa, siinä olivatkin jo hommissa. ALLE MINUUTISSA! Enpä olisi uskonut, että kissatreffit voisivat edetä tällä nopeudella, mutta ilmeisesti toisilleen tuttu pari ei nähnyt syytä lämmittelyille tai millekkään muullekaan ylimääräiselle. :D




Nyt puolitoista vuorokautta myöhemmin astumiset näyttää olevan astuttu, Ruska vielä kurlaa mutta kolli ei osoita sen suurempaa mielenkiintoa. Nyt kollia kiinnostaisi että mikäs kaunotar se on makuuhuoneen oven takana - Ella ei tosin vaikuta yhtä kiinnostuneelta, vaan suhtautuu kolliin pienellä sähinällä ja murinalla, kera tietysti Ellalle tyypillisen maailmanomistaja-asenteen.


Onni on nyt hoidossa isälläni, ja pärjää siellä ihan hyvin. Haen sen todennäköisesti perjantaina takaisin kotia, kun kollin on tarkoitus lähteä.



Tällä kertaa Onni ei tosiaan ole tietääksemme ehtinyt Ruskaa astumaan, joten pidetään peukut pystyssä että nyt vihdoin onnistaisi!

8 kommenttia :

  1. *peukut pystyssä*

    Toivomme paljon pikkusinisiä pentuja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille riittäisi ihan parikin, kunhan pentuja tulisi! Vaikka edes yksi! :D

      Poista
  2. Onpas komea kolli ollut teillä kylässä! :) Ja olipa tosiaan nopeeta toimintaa parivaljakolla, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aika komistus kyseessä, toivottavasti saataisiin tältä parivaljakolta vihdoin niitä pentujakin!

      Poista
  3. No on nopiaa toimintaa siellä! :D Venäjänsininen kissa on haaveeni saada vielä joskus :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen rotuhaave, toivottavasti saat russin vielä joku päivä! ;)

      Poista
  4. Hyvä ajoitus Ruskalla, sopivasti kolli lähettyvillä! :D Ja vau miten nopeaa toimintaa! Toivottavasti astutus onnistui ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, eipä olisi huvittanut taas matkata lyhyellä varoitusajalla väliä HKI-Kuopio-HKI, joten hyvä näin että kolli olikin tällä kertaa astutusreissulla jo etelässä. :D

      Poista