tiistai 30. syyskuuta 2014

Uusi aktivointilelu

Jo pitkään olen miettinyt jonkun uuden aktivointilelun hankkimista, meiltä kun löytyy vain Nina Ottonsson Cat Pyramid ja semmoinen kiva aktivointipallo, jonka aukkoa voi säädellä ja joka ei rosoisen pintansa takia pyöri arvattavasti.

Ella kuitenkin rakastaa käyttää aivojaan ja touhuta erilaisten haasteiden parissa, joten uudelle tekemiselle on aina tarvetta.

Voitimme Venäjänsinisemme ry:n valokuvakilpailussa kolmossijan ja 15 euron lahjakortin Mustiin ja Mirriin. Se olikin oiva tekosyy lähteä aktivointileluostoksille! Valikoimaa (joka oli valitettavan suppea) tarkastelin jo etukäteen internetistä.


Mukaan lähti kuitenkin Trixie Cat Activity Turn Around.  Nyt kissat ovat saaneet viikonlopun yli sillä välillä touhuta, Ella tietysti eniten. Ensivaikutelma lelusta on se, että tosi kiva aktivointilelu - vaikkakin näppärälle kissalle todella helppo. Tarjoaa kuitenkin vaihtelua kun kissa joutuu palkinnon saadakseen pyörittelemään noita "kuppeja" sekä sitten metsästämään niitä tuolta "piikkimatosta" (jos kissa malttaa ne namit sinne pudottaa - meillä ruuat lentelee ympäri lattiaa kun kissat pyörittävät noita vinhasti).

Ella tajusi idean ihan muutamassa minuutissa, ja nyt neiti tyhjentää laitteen jo hyvinkin nopeasti. No, tekemistähän se silti tarjoaa, normaalin kupista tarjoillun raksuannoksen sijasta. Ella siis saa suurimman osan ruuastaan aktivointilelujen kautta, kun Ella on pääosin raksuruokinnalla jotta sen dieettiä olisi helpompi seurata ja ruoka-annosten kokoa säätää.

Pari nyt maanantaina päivällä otettua kuvaa Ellasta touhuamassa.


IMG_6310

IMG_6315

IMG_6319

IMG_6329

IMG_6379


Päivän yllättäjä oli Onni. Kun perjantaina tuon lelun kotiuduttua kissat lelua testailivat, Onni oli täydellisen osaamaton lelun kanssa. Edes raksujen onkiminen piikkien välistä ei onnistunut, lainkaan. Kuitenkin, kun Ella oli lelun hylännyt jo hetkeksi ja minä keskityin television katseluun, hiippaili Onni lelun luokse ja näytti, että kyllä tuo kollikin osaa! Sekin käytti lelua jo kuin vanha tekijä, vaikkei aikaisemmin ole tuntunut yhtään hommaa tajuavan.

IMG_6388


Kun Ella tuli takaisin huoneeseen, Onni esitti kuin ei olisi leluun koskenutkaan (ja hetken päästä jatkoi taas touhuamista, kun Ella oli lähtenyt). Tytöt ovatkin se syy, miksi Onni ei aikaisemmin ollut osaamistaan esitellyt tuon lelun kanssa! Kun Onni oli meillä ainoana kissana, sen huomasi olevan kyllä tosi näppärä. Kun tytöt ovat paikalla, Onni ujostelee näyttää näppäryyttään! Kerran Ellalle ja Onnille annettiin raksuja muovimukeista. Ella nosteli mukista raksuja yksi kerrallaan tassulla, ja söi ne raksut samantien siitä tassusta. Onni tuijotti surkeana omaa mukiansa, välillä koski ujosti raksuja tassullansa ja ihmetteli kun ne raksut eivät tartu hänen tassuunsa ollenkaan niin kätevästi kuin Ellalla. Se tarkkaili Ellan touhuamista saamatta itse lainkaan suupalaa. Kun sitten Ella jossain vaiheessa kaatoi mukinsa, niin Onni tuli Ellan kanssa sitten syömään Ellan kupin raksuja.

Kyse ei ollut siitä, etteikö Onni olisi osannut - sillä menee vain tyttöjen kanssa pahasti pää pyörälle eikä se osaa silloin näyttää olevansa yhtä näppärä kuin tytötkin! Voi meidän pientä kollinreppanaa! <3 p="">


IMG_6394

IMG_6396

IMG_6409


Suositellaanko me tätä aktivointilelua muillekin kissoille? Ehdottomasti!

10 kommenttia :

  1. Tai sitten Onni tietää, että saa nauttia ihan yksikseen ja rauhassa herkuista, kun tytöt eivät ole paikalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkin se varmasti tietää, mutta sillä on tosiaan aina mennyt keskittyminen täysin kun tyttöjä on tullut samaan tilaan. Vaikka kolli on leikattu pentuna, niin ihan hirveä hormonihirmu se on silti. :D

      Poista
  2. Max: Minä niin Onni ymmärrän sinua! Se on just sitä. Pepsi kieltää mua katsellaan koskemasta hänen peleihinsä ja osallistumasta tikkuhetkiin (kun saa tehtävää vastaan tikkuherkkua). Jos en tottele, niin tulee huutia myöhemmin. Pakko tehdä salaa kuningattarelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvä että muillakin tehdään tytöiltä salaa asioita!

      Poista
  3. Onnihan on aikamoinen gentlemanni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gentlemanni kera sinisen smokin - totta!

      Poista
  4. Voi näppärää ujopoikaa. <3 Mie oon usein kattellu tuota lelua, mutta vielä on päättämättä minkä aktivointilelun ostaisi kisuille jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä iski nyt taas hirveä "aktivointilelukuume" ja pitää miettiä mikä lelu kotiutuu seuraavaksi. :D Tämä on kyllä varsin hyvä vaihtoehto aktivointileluksi, joskaan ei kovin haastava!

      Poista