sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Onnea Onni 6-vee!

Otsikkohan sen kertoo, että tänään meillä vietettiin synttäreitä. Ensimmäinen oma kissani ja perheen komein kolli täytti tänään vuosia. Hassua, että vuoden päästä se menee (/menisi) näyttelyssä jo veteraaniluokkaan. :') Vanhahan se ei vielä ole, ja mieleltään hyvin nuori edelleenkin. Itseasiassa tällä hetkellä se tuntuu olevan kolli parhaimmassa iässä - itsevarma, aktiivinen ja tasapainoinen. Tähän toki saattaa vaikuttaa sekin että se on taas "löytänyt kolliutensa" pitkästä aikaa, ja selkeästi nauttii perheen ainoana kollina olemistesta, vaikka tyttöjen (etenkin Ruskan) huomionosoitukset välillä sitä kovasti hämmentävätkin.

Herrahan on itseasiassa viimeaikoina ottanut semmoisen leijonalauman uroksen aseman, se ei esimerkiksi enää pyydä lainkaan ruokaa, vaan antaa tyttöjen hoitaa sen puolen ja haluaa itse sitten syömään tyttöjen kanssa. Tuloksena herra on kyllä alkanut kasvattamaan itselleen hiukan vatsaakin, kun pitää kahden tytön aterioihin päästä käsiksi. Onneksi Onnin kanssa ei tarvitse kuitenkaan painosta huolehtia, se kyllä ihan itsestään taas jossain vaiheessa hoikistuu.

Nostalgian takia pitää sitten julkaista jokin vanha kuva synttärisankarista... Ja kuvaksi valikoituu tämä jo joskus aikoja sitten blogissa julkaistu kuva, jossa Onni on ensimmäistä aamuaan meillä. :)


5 kommenttia :