maanantai 3. helmikuuta 2014

Paljastus ja kuvia



Nyt on aika paljastaa aika mullistava juttu, bloginkin kannalta. Ensi sunnuntaina kissamäärä kasvaa kolmeen. Uusi tulokas on aikuinen kissa ja venäjänsininen. Jää meille, jos se ja Ella oppivat tulemaan toimeen toistensa kanssa uudelleen.

Enempää en tällä kertaa kerro, uusi perheenjäsen ilmestyy blogiin joko sunnuntaina tai sitten vasta ensi viikon alkupuolella. :)

4 kommenttia :

  1. Oi kuinka jännittävää :)

    Itse olen katunut sitä, että pian Minnin saatuani kasvattaja tarjosi minulle aikuista sinistä kissaherraa, jonka perhe lähti kauas maailmalle. Silloin en vielä rohjennut ottaa, ja myöhemmin yrittäessäni Minnistä oli jo tullut "yksinvaltias".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän tosiaan tähän kolmanteen kissaan päädyttiin yllättäen, bongasin rotuyhdistyksen nettisivuilta että tuttu kasvattaja etsii sijoituskotia aikuiselle venäjänsiniselle. Arvasin iän perusteella heti, kuka kissa on kyseessä - se kissa, joka oli Ellan kanssa yhdessä leikkimässä kun näin Ellan ensimmäistä kertaa. Se kissa, jota luulimme silloin pennuksi. Se, joka on myöhemmin seuratessani ollut tietämistäni venäjänsinisistä "se Ellamaisin".

      Tilaisuuteen piti tarttua, kun se kerran tuli. :)

      Onnin ei ole pakko tulla toimeen tulokkaan kanssa, sitä ei voi vaatia sillä Onni on hankala luonne (ja kaikenlisäksi sillä on taas "kevättä rinnassa"). Ella on elänyt kuitenkin Onnin kanssa koko ikänsä ja selkeästi kaipaisi semmoista kissakaveria, jota se pääsisi nuolemaan ja jonka kanssa voisi nukkua kylki kyljessä. Tämä tulokaskin on koko elämänsä elänyt muiden kissojen kanssa, joten mahdollisuudet yhteiselämään toivottavasti ovat olemassa.

      Poista
  2. Oo, toivotaan parasta ja onnea jo etukäteen! :)

    VastaaPoista