keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Silmäpeilaus

Osallistuttiin Ellan kanssa Suomen Venäjänsiniset ry:n järkkäämään joukkopeilaukseen viime lauantaina.

Pääpiirteissään mitä sieltä nyt tuomioksi tuli; ei perinnöllisiä silmäsairauksia.


Niihin silmiin liittyi kuitenkin pari "muttaa", näillä näkymin kuvataan vuoden päästä uudelleen. Ne muutokset silmissä voivat olla täysin harmittomia - tai sitten eivät ole. Jos siellä on, no - jotain, sen pitäisi selvitä vuoden päästä kun kartoitetaan tilanne uudelleen.


Ja mitäs Ellan laihdutukseen tulee - lauantaina punnitsin eläinlääkärissäkin tuon, ja meidän vaaka ei ollut valehdellut - 3,2 kg.
Nyt kuitenkin äsken kun punnitsin, oli paino 3,1 kg (eli alta 3,15kg)! Kyllä tämä tästä taas.
Minun silmissäni tuon kissan paino alkaa kyllä olla aika hyvissä lukemissa, jos katsoo itse kissaa eikä keskity siihen vaa'an lukemaan. Joko minun aivoni huijaavat, tai sitten tuon kissan tassutkin ovat muuttuneet taas sirommiksi, samoin kissa ei enään näytä niin pullealta.

Ellan kanssa harjoitellaankin sovelletuilla esteillä kissa-agilityä ja iltoihin kuuluu pieni "spurttileikki". Kissa on näistä oikein innoissaan, tuossakin kun tänä iltana sitä aktivoin tuolla agilityllä, ja motivaattorina oli ruokanamujen sijaan herkkuraksut. Tuosta kissasta paistoi läpi se into; "Mitä mitä mitä mitä mun täytyy tehdä, mitä mitä mitä?". Se itseasiassa ihan loikki vierelläni kun kävelin harjoiteltavan esteen luo.  Toi mieleeni jonkun bordercollien tai muun senlaisen palveluskoirarodun, joka minun mielikuvani mukaan on aina innolla mukana. ;)

Eipä tässä tällä kertaa muuta, pitäisi tuo kissa pestä joku päivä ja myöskin valokuvailla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti