lauantai 15. syyskuuta 2012

Laihdutuskuuri!

Ella päätyikin laihikselle. Kissa ei taida tästä uutisesta tulla ilahtumaan.

Kun täällä on kissojen "mamma" ollut kiireen ja stressin hämäävänä epätarkka sen kanssa, paljonko tuo kissa saa saada ruokaa, on päässyt Ellalle vähän ylimääräistä jo kertymään.

Meillä lihavuus onkin uusi ongelma. Onni on aina ollut liian laiha ja sitä on joutunut välillä lihottamaan, Ellan kanssa saa nyt opetella tämän kissan laihduttamisenkin sitten.

Tästä ruokinnasta tuleekin sitten meillä varsinainen taitolaji - saman katon alla kissa jota pitää vahtia ettei laihdu ja toinen jota pitää vahtia ettei liho.

Yhdeltä pulskan russinaaraan omaavalta kuulin jo ennen Ellan leikkausta neuvon, että pitää vahtia ettei pääse lihomaan, kun näillä leikatuilla russinaarailla kun tuppaa olemaan siihen paha taipumus. Ei ole montaakaan viikkoa siitä, kun naureskelin näyttelyssä kuinka venäjänsinisissä melkein kaikilla leikatuilla naarailla on vähän tai vähän enemmänkin ylimääräistä siellä keskivartalossa - kuinka Ella oli siltä osin aivan eri maata. Pilkka taisi osua omaan nilkkaan sitten, kun nyt reagoi siihen että tuollakin sitä alkaa jo kerääntymään. En olisi tätäkään näin nopeasti varmasti tajunnut, ellen olisi Ellaa äsken punninnut.

Eläinlääkärihän elokuun alussa (voiko siitä olla niin vähän aikaa vasta?!!) käski kiinnittämään tuon ruokintaan huomiota. Todellakin korosti sitä. Olisi pitänyt varmasti antaa suurempi painoarvo rodun tuntevalle ja asiantuntevalle ihmiselle. Hänhän suositteli steriloiduille kissoille tarkoitettuja ruokia, mutta perustelin oman kantani sillä etteivät ne yleensä täytä laatuvaatimuksiani sisällön osalta, joten meillä jatketaan Power of Naturen syöttämistä.

Lähtötilanne, 15.9.2012, näyttää tältä. Steriloinnista kohta 8 viikkoa.
Painoa kissalla 3,1 kg.


Tulipa saatua harvinaisen hämäävä kuva tähän, kun kuva otettu aavistuksen yläviistosta + mahan kohdalla tuo kaakeleiden reuna saa hämäävästi kissan näyttämään vielä paksummalta.

Tavoitepaino on 2,7-2,8 kg. Eläinlääkäri sanoi steriloinnissa kissan sen hetkisen painon olleen juuri ihanteellinen. Kissa painoi silloin 12 tunnin paaston jälkeen 2,62 kg.
Parin viikon päästä tuosta kissa painoi 2,8 kg. Kys. paino on ollut kissalle se "normaali", johon onkin pyrkimys. Eli noin-reilut 300 grammaa pudotettavana.


Laihdutustaktiikka
- Lauantaisin on punnitus- ja edistyskuvien ottopäivä
- Lauantaisin pussitetaan seuraavan viikon ruuat annospusseihin. Joka viikonpäivälle on oma minigrip-pussi, josta saa kyseisenä päivänä antaa ruuan. Pienissä erissä pitkin päivää. Jokaisessa pussissa on noin 30 grammaa ruokaa.Se on Power of Naturen pussinkyljen ohjeistama ruokamäärä Ellan kokoiselle kissalle, sama ruokamäärä on ohjeena tämän painoiselle kissalle monella muullakin laadukkaalla ruokamerkillä (toki, nuo pussinkylkien annostusohjeet heittelevät ja ohjaavat monesti vikaan, mutta tällä ruokamäärällä lähdetään kokeilemaan ja muuttamaan sitten ruoka-annosta tuolle kissalle sopivaksi). Nyt aloitetaan dieetti pelkällä raksuruokavaliolla, märkäruokien kohdalla katsotaan annostusta kun on tämä saatu käyntiin.
- Lisätty aktiviteetti- ja liikuntamäärä. Kissa saa päivittäin aikaisempaa enemmän juoksutusta.



Näillä lähdetään kokeilemaan.

4 kommenttia :

  1. Mielenkiinnolla seuraillaan täältä sivusta, toivottavasti tuottaa laihisohjelma tulosta :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei :D meidän elmeri kissa painaa se 5-6kg ainakin :D ja hän on ragdoll sekoitus.! :D tätini kissalle tuli viimevuona pentuja hänen ragdoll Helinä kissallle ja mutta kukaan ei tiedä ku on elmerin isä :D oisko joku maatiaskolli? kuka tietää. Elmeri on meidän pullukka poika ja on tällä hetkellä eläinlääkärin laatimalla laihkarilla :)käy myös moikkaa meitä http://tekojavain.blogspot.fi/

    Ps Kaunis blogi! <3

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä laihdutukseen! Narukin lihoi muutamassa viikossa 300 grammaa, mikä oli aika järkytys. Kyllä se siitä kun suunnittelee ruokinnan hyvin, kuten teillä selvästi on tehty.

    VastaaPoista
  4. Tosiaan meillä nyt saatu tämä laihdutus käyntiin, tavoite olisi pudottaa 30 g/vko näin aluksi. (Kissalle sopiva laihdutustahti on 1-150g/vko). Tällä pudotustahdilla oltaisiin suurinpiirtein tavoitepainossa 10 viikon päästä.

    Minä kun en tosiaan ole aikaisemmin joutunut kissaa laihduttelemaan, lähden tällaisella todella suunnitelmallisella ja järjestelmällisellä tyylillä.

    Tarkempi vaaka (tällä hetkellä olen punninnut matkalaukkuvaa'alla kun keittiövaaka on rikki. :D)on mahdollisimman hankinnassa, tuolla odottelisikin yksi keittiövaaka mikä pitäisi vain takuun turvin käydä uuteen vaihtamassa kun ei ole alkujaankaan toiminut. Se helpottaa enemmän tuota painontarkkailua.

    VastaaPoista