sunnuntai 25. syyskuuta 2011

RIP Mitsa

Pieni vauhtihirmu nukkui illalla ikiuneen.


Keskospentu, syntyessään 57 grammainen pieni tyttö. Kuitenkin se, joka oli tämän jälkeen virkein ja eloisin heti alkuun.

Luonteeltaan muistutti mielestäni emoansa. Kaunis pieni kissalapsi. Pentu jolle naurettiin monet kerrat esimerkiksi nukkuma-asentojen kohdalla, joiden syy selvisi viimeisinä päivinä. Ehti kauniit silmänsäkin aukaista.

Pennun kunto laski niin yhtäkkiä, alle vuorokaudessa päädyttiin tähän. Alle kaksi tuntia ennen pennun kuolleena löytymistä ei olisi osattu arvata näin käyvän. Uskottiin että tilanne vielä muuttuisi, tuo tila olisi vain hetkellinen.

Pienen aika loppui kuitenkin liian aikaisin, paria tuntia alta 13 päiväisenä.

Lepää rauhassa, pikkuinen.

6 kommenttia :

  1. Voi ei, miten surullista. Pienen kissan elämä jäi lyhyeksi. :(

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka surullista=(. Toivottavasti kaikki muut voivat hyvin.

    VastaaPoista
  3. Syvät osanotot. Miten voikin mennä asiat näin väärin ihmiseltä, joka on yrittänyt varmasti parhaansa.

    Voimia. <3

    VastaaPoista
  4. Suuret osanotot ja paljon voimia.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille osanotoista. <3

    VastaaPoista