Onni on taas näyttänyt viime päivinä hellyttävän puolensa. Lähdimme maanantaina Ruskan kanssa siis astutusreissulle Kuopioon ja tiistaina palasin yllättäen kotiin ilman kissaa. Maanantaista lähtien Onni on kovasti etsinyt rakasta kissakaveriaan, sitä on etsitty niin asunnon joka kolkasta kuin rappukäytävästäkin. Onnin harmiksi Ruska ei ole kutsuihin vastannut, ei vaikka kuinka surullisesti Onni mouruaisi ja Ruskaa kutsuisi.
Ellakaan ei halua leikkiä kun Onni kaipaisi leikkiseuraa, eikä rakas kissakaveri ole antamassa hellyyttä jatkuvasti. Onni tuntee olonsa yksinäiseksi, ja hakeutuu tavallista useammin ihmisten luokse hellittäväksi. Onni on kadottanut varjonsa, jolla oli tapana seurata Onnia koko ajan minne Onni vain menikin.
Nyt läheisyyttä Onni saa vain surraavalta pyykinpesukoneelta, jota vasten se nukkuu päivisin. Öisin nukutaan sitten siinä korissa, jossa on tavattu Ruskan kanssa nukkua.
Onni ei vielä tiedä siitä ilouutisesta, että Ruska kyllä palaa jo lauantai-iltana takaisin. Sitten saa meidän erottamaton parivaljakko, paita ja peppu, olla taas yhdessä. Ei Ruska tietenkään Onnia lopullisesti hylännyt.
Luvassa on varmasti iloinen jälleennäkeminen.
